Myrskyn merkit

Myrskyn merkit

Ei menty maastoon ei. Puut kaatuilivat maanantaina siihen malliin, että olisi ollut aivan hullua lähteä riskeeraamaan paitsi kaikkien osallistujien henki ja fyysinen terveys, myös mielenterveys. Kaikesta huolimatta myrs…
PingPong DingDong Dojoing!

PingPong DingDong Dojoing!

Taas niitä päiviä.. Jenny haki Vipsun sisälle tallille saavuttuaan. Vipsu odotti jo portilla. Harjaamiset ja satuloimiset sujuivat, kuten aina, hyvin - jopa paremmin kuin yleensä. Jenny iloitsi uudesta innostuksestaan J…
Kuusilasti

Kuusilasti

Se on Joulu nyt! Aaton aattona keli muuttui karmeaksi. Jenny sai vihdoin houkuteltua siskonsa mukaan tallille ja ihan sen kunniaksi taivaalta laukesi talvimyrsky. Tuiskusta huolimatta Vipsu pysyi kohtalaisen rauhallisen…
Gallop

Gallop

Laukka laukkaa laukata..Siitä Vipsu tykkää! Vipsulla oli kaasu leikannut taas vaihteeksi kiinni. Vauhdista huolimatta meni ihan hyvin. Laukannostot olivat onnistuneita. Laukan riemu näkyi hevosen eleistä. Kaikki hermost…
Mikä mieltä painaa...?

Mikä mieltä painaa...?

Eilen kaikki meni paremmin, muttei voi sanoa, että Vipsu olisi oma viehättävä itsensä. Tuntuu turhauttavalta, kun ei pääse hevosen korvien väliin ja ymmärrä, mistä kenkä puristaa. Koska sunnuntainen selkäännousu käytävä…
Passage

Passage

Tänään oli taas vähän huonompi päivä. En tiedä johtuiko se sateesta, piiskaavasta pohjoistuulesta vai mistä, mutta yhteistyöstä ei ollut tietoakaan. Viba ei tehnyt mitään typerää, pahaa eikä varsinaisesti asiatonta, mut…
Jotain normaalista poikkeavaa?!?!

Jotain normaalista poikkeavaa?!?!

Tänään oli Viballa aika normaali päivä. Riikka oli juuri ottanut hevoset sisään kun Ville ja Tytti saapui tallille. Tänään tuli ruokalähetys, jolloin karsinassa olevan Vipsunkin Turvan ohi kulki liki 100kg erinäisiä her…
15.12 Väistää

15.12 Väistää

On joulukuu ja vettä tulee kuin saavista kaatamalla. Se on kiva se, kun ottaa huomioon, missä kunnossa potentiaaliset ratsastuspaikat on. Tahdomme maneesin! Kenttä oli aivan järkyttävässä kunnossa ja nekin kohdat, jotka…
Who's the boss?

Who's the boss?

Vipsulla on takanaan tavallista pitempi lepo. Senhän arvaa, että virtaa on muutenkin energiseen menijään kertynyt. Tällä kertaa yllätys on pelkästään positiivinen. Viba purkaa kaiken energiansa rakentavalla tavalla sink…
Apua, ponini ei tottele!

Apua, ponini ei tottele!

Jenny kanavasurffaili tänään sillä menestyksellä, että löysi loistavan sarjan Suomi-Tvltä - jälleen kerran! Sarjan nimi on "Apua, ponini ei tottele!". Sarjassa joku ruotsalainen guru opastaa pikkutyttöjä (ja k…
Tilsa

Tilsa

Tänään oli ihan perse päivä! Vipsu ei sinänsä ollut mitenkään huonolla tuulella, mutta Jenny oli ja siitä saivat osansa kaikki..kaikki paitsi Vipsu. Ensi lumi satoi eilen. Tänään lunta tuli lisää. Ja tietysti se kaikki …
Riikan vuoro

Riikan vuoro

Tänään Vipsu tiesi, että porkkanapussi ammotti tyhjyyttään..Yleensä Viba tulee tarhan portille, kun sitä kerran kutsuu, mutta nyt Tytti sai huudella ja houkutella. Jenny meni avuksi, mutta Vipsu esitti edelleen tarhan t…
Klippaus

Klippaus

Aikaisemman sekoilun (toinen ratsukko) seurauksena ohjelmistossa oli tällä kertaa pelkästään klippaus. Viba on kova hikoamaan eikä paksu ja tiheä talviturkki asiaa helpota. Pienestä vastustelusta ja keskustelusta huolim…
Back in the saddle

Back in the saddle

Eilen tallilla oli taas kaikenmaailman katastrofia..Sen huomasi heti ovesta sisään astuessaan. Paikat oli jotenkin levällään. Mutta eipä arvattu ei, mitä oli taasen tapahtunut. Se voi olla, että karma kulkee mukana ja j…
10.11.2011 Ehkä paras päivä IKINÄ

10.11.2011 Ehkä paras päivä IKINÄ

(Tähän väliin on mahtunut normitreeniä ja vähän väistöharjoituksia) Mutta tänään...tänään on paras päivä ikinä! Ainakin Vipsun mielestä. Ensin klipattiin ja sitten satula ja suitset päälle ja kentälle. Sinne asti meni h…
27.10.2011 Raspaus

27.10.2011 Raspaus

Raspaus meni hienosti (kuten odotettua) ja otetaan uusiksi taas puolen vuoden päästä. Samalla oli rokotus ja sekin meni ihan melkein huomaamatta (uusitaan kerran vuodessa). Vipsu vaan on niin viisas ♥ Mamy ei ole ihan y…
23.10.2011 Pärinä

23.10.2011 Pärinä

Totaalista hösellystä. Moottoripyörän jälkeen toivoton stressi päälle. Yllättävää kyllä, kotiin kävely sujui kuitenkin normaalia rauhallisemmin... -T
22.10.2011 37,8C

22.10.2011 37,8C

Lämpö 37,8C. Hypättiin pientä ristikkoa kentällä, meni kivasti. -T
18.10.-21.10.2011 Onko se kipeä?

18.10.-21.10.2011 Onko se kipeä?

Vipsu on ollut tosi vaisu..Vipsuksi. Tutustuttiin lähemmin kuumemittauksen saloihin..se on jännä, miten mittari voi mystisesti hävitä - onneksi meille ei käynyt niin. -T/J Kamala huoli Vipsun voinnista. Kuumeen mittaus…
15.10.2011 Maasto

15.10.2011 Maasto

Maastossa Riikan ja Leijan kanssa - Vipsu edellä sattuneesta syystä. Laukkaa vain pari askelta, muuten reippaita ravipätkiä. Hyvin meni, ei ongelmia. -T
14.10.2011 Kaverin kanssa

14.10.2011 Kaverin kanssa

Pellon kautta kentälle. Veenus (tallin vuotias varsa-asukas) ja Riikka mukana! Vipsu rauhallisempi kuin ever!
13.10.2011 Moottorisahamurhaaja

13.10.2011 Moottorisahamurhaaja

Juoksutus ja Villen talutusratsastusta. Tytin kanssa taivuttelua ja kääntymisiä. Viba taas liian malttamaton kotimatkalla ja sitten vielä naapuri pelästytti moottorisahan kanssa. Ei kuitenkaan varsinaisia ongelmia. -T V…
9.10.2011 Kiemurtelua

9.10.2011 Kiemurtelua

Kääntymisharjoituksia ja paljon kiemurauria. Tallille taas ratsastettuna, nätimmin kuin ennen. -T
8.10.2011 Melkein kävellen

8.10.2011 Melkein kävellen

Ratsain kentälle, kentällä melko löysin ohjin Vipsun valitsemalla vauhdila. Myös laukkaa =) Melkein käyntiä takaisin tallille ratsain. Hyvä! -T
6.10.2011 Laukannosto

6.10.2011 Laukannosto

Otsalampun valossa ratsastettiin kentälle, oikein nätisti =) Kentällä juoksutusta ja Viballa säilyi hyvä mieli. Laukannostoja liinassa, hienosti! Kävelyä ratsain ihan vaan pari kierrosta, että hyvä fiilis säilyy ja säil…
5.10.2011 Aina ei jaksa...

5.10.2011 Aina ei jaksa...

Ratsastaen taas tietä pitkin kentälle. Tällä kertaa nätisti. Sit ei Vipsua enää kiinnostanu =( Selvästi mietti taas vaan, et kaverit on tuolla muualla. Näytti kieltä! Matka tallille turhan reippaasti.
2.10.2011 Missä kaverit?

2.10.2011 Missä kaverit?

Ratsastaen tietä pitkin kentälle. Kamut lähti laitumelle kesken harjauksen ja sen jälkeen kaikki oli vaan tamma-paniikkia. Eli puolijuoksua kentälle, kentällä ja takaisin tallille... -T
1.10.2011 Irtohypytys

1.10.2011 Irtohypytys

Irtohypytystä kentällä. Vipsun ensimmäiset hypyt ikinä! Viballa oli selvästi kivaa (halusi hypätä myös omia aikojaan) ja se hyppäsi hienosti, kun puomit ja ristikot vaihdettiin pystyesteeksi. Hienosti meni!
30.9.2011 Onkohan se koira vielä siellä O.O

30.9.2011 Onkohan se koira vielä siellä O.O

Pimeässä taas ratsastettiin kentälle, mutta nyt otsalampun kera. Oikein nätisti. Kentällä kova tuuli ja vähän Vibaa pelotti, onko "mörkökoira" taas puskissa. Juoksutettiin reilusti ja käveltiin nätisti tallill…
28.9.2011 Tappajakoira?

28.9.2011 Tappajakoira?

Pilkkopimeässä ratsastettiin kentälle, kiltisti. Tiellä tuli yllättäen Sini (naapuri) koiran kanssa vastaan ja Viba pelästyi, mutta homma hanskassa =) Saatiin kentälle valot. Koira juoksenteli kentän laidalla ja oli pim…
26.9.2011 Haipakkaa

26.9.2011 Haipakkaa

Vipsu talutettuna kentälle, kiltisti. Ens alkuun liinan päässä vähän haipakampaa mutta tasaantui nopeasti. Kiltisti ratsastettuna, ei kielen kanssa leikkimistä. -T
25.9.2011 Where's the camera

25.9.2011 Where's the camera

Vipsulla muutama vapaapäivä takana..Sen huomaa: Juoksutus on neliä ja tasajalkahyppyjä, pukkeja ja han mitä vaan paitsi käyntiä. Ensimmäistä kertaa juoksuttamassa hevosta ikinä ja heti nupulla on ihme touhotusta. Asiaa…
21.9.2011 Kaatosade

21.9.2011 Kaatosade

Ratsastettiin keskenämme kentälle. Kaatosade oli mälsää ja kenttäkin lätäkköinen ja vähän liukas. Käyntiä molempiin suuntiin ja lopetettiin, kun Viba ei muistanut leikkiä kielellä =) -T
19.9.2011 Raindrop

19.9.2011 Raindrop

Ratsastaen kentälle (vajaa km), Tiina talutti löysällä liinalla. Ohjastuntuma ei haitannut Vibaa. Jatkettiin samantien käyntiä ja ravia. Viba ei tykännyt vesisateesta, huonompi suunta (oikea kierros) ravia juoksuttaen j…
18.9.2011 Puomit

18.9.2011 Puomit

Mentiin ensimmäistä kertaa puomeja. Juoksuttaessa kaikki askellajit, ratsain käynnissä. Yllättäen Viba oli tosi rauhallinen ja raviakin otettiin tällä kertaa ratsastajan pyynnöstä. -T
17.9.2011 Höyryjuna

17.9.2011 Höyryjuna

Muutama päivä tehtiin pelkkiä käyntiharjoituksia ja totuteltiin uusiin kuolaimiin. Virtaa taas enemmän kuin pienessä kylässä. Muutamat pukit juoksuttaessa. Lopuksi hyvää rauhallista käyntiä molempiin suuntiin. Raviakin …
13.9.2011 Ensimmäinen tehtävä

13.9.2011 Ensimmäinen tehtävä

Jenny pääsee sairaalasta ja suuntaa samoin tein kuolain kauppaan..Hiki päässä ja kipsi jalassa neuvotkin kelpaavat. Jenny valitsee monipalakuolaimen (Waterford), jota asiantunteva vanhempi hevosmies suosittelee herkkäsui…
10.-11.9.2011 Tutti suuhun

10.-11.9.2011 Tutti suuhun

Vipsulla on ollut ikävä tapa pelata kuolaimella ja näyttää kieltä vähän joka käänteessä. Neuvoja satelee joka suunnasta, mutta sairaalasta tuleva viesti on selvä: Tutit kuolaimiin. Tytti juoksuttaa ja kävelee Vipsun kans…
9.9.2011 Seuraukset

9.9.2011 Seuraukset

Jenny jää sairaalaan. Antibioottia ja muita litkuja menee tipalla suoneen. Sääriluussa on avomurtuma, polvi on sekasotku. Tytti tuuraa. Vipsu juoksutetaan ja ratsastetaan pellolla. Vipsulla on omenapatti ryntäissä, mutta …
8.9.2011 Doom's day

8.9.2011 Doom's day

Vipsu ja Jenny lähtivät tallinomistajan ja tämän hevosen Leijan kanssa tutustumaan lähitienoon maastoreitteihin. Vipsu oli rento, mutta tyypillisen menohalukas. Sitten se tapahtui - Leija yritti , kenkäistä liian lähell…
7.9.2011 Pelleilyä pellolla

7.9.2011 Pelleilyä pellolla

Ensimmäinen kerta uudessa kodissa, Mamy selässä meni pelleilyksi. Koska käytössämme ei ollut ratsastuskenttää, oli aloitus tarkoitus tehdä läheisellä sänkipellolla. Sinkoilua saattoi edes auttaa Mamylla aina uskollinen O…
6.9.2011 Ensimmäinen kengitys

6.9.2011 Ensimmäinen kengitys

Vipsulle hälytettiin pikapikaa kengittäjä. Kuten odottaa saattoikin, kaikki meni loistavasti!
3.9.2011 Viba tuli taloon

3.9.2011 Viba tuli taloon

Aamulla startattiin farmari Volvolla trailerin hakuun. Eihän siitä mitään tullut. Volvo hyytyi tyhjä kärry perässä joka mutkassa. Napattiin matkaseuraa matkalta kyytiin ja käytiin vaihtamassa Volvo Transittiin. Viisas v…