Vesivahinko

Hyvinkään reissun jälkeen ollaan otettu rennommin. Vipsulla on tikit kainalossa ja liikunta on jälleen kerran - käyntiä. Kevyesti ja hikoamatta. Koska pimeä tulee jo päivällä, ollaan hyödynnetty leveää ja valaistua hiekkatietä tallin kupeessa. Tiellä on jonkin verran liikennettä, mutta koska tie on päättyvä ja käytännössä jokaisessa talossa on hevosia, autoilijat osaavat käyttäytyä - ainakin pääsääntöisesti.

Vipsu on ollut innoissaan näistä kävelylenkeistä. Vaikkei pimeässä pitkälle näe niin vipsu on tutkiskellut maisemia innolla ja porskuttanut tyylilleen uskollisesti eteenpäin. Pyörähdyksetkin kuuluvat tietysti asiaan, Mamy on niin hidas. Mutta pysyypähän kunnossa. Ratsastaakin voisi, mutta Jennyn jalat tarvitsevat treeniä ihan yhtä paljon jossei enemmänkin. Polvileikkaus on maanantaina.

Meillä oli mitä mahtavin päivä takana Vipsun kanssa. Käytiin kävelemässä ja höristiin toisillemme. Palattiin tallille, missä Vipsulle oli rakenteilla heinähäkkyrä tarhaan - vähän aktivointia ja suoja kuralta. Jäätiin siihen katselemaan ja poran ääntä kuuntelemaan. Vipsu ei ollut moksiskaan. Heitettiin heinää kertakäyttölavoista rakennetun laatikon pohjalle ja Vipsu hyväksyi ratkaisun. Hetki vielä rapsuteltiin ja sitten kotiin, Vipsu unille. Päivä oli pitkä, Jenny pääsi kotiin joskus yhdeltätoista illalla.

Aamulla puhelin soi. Tallissa on yön aikana tapahtunut melko mittava vesivahinko. Ja kenenkäs muunkaan kuin Vipsun aiheuttamana. Talli oli veden vallassa. Vipsu oli tehnyt yöllä ties mitä ja ties miksi. Sen seurauksena vesiautomaatti oli repeytynyt seinästä. Tarkennettuna: Automaatti oli yhä seinässä kiinni, mutta pala seinää automaatinympärillä oli irronnut automaatin mukana. Karsinassa oli siis myös reikä. Vesiputki oli katkennut ja näin ollen vettä oli päässyt virtaamaan valtoimenaan.

Karsinoissa on kuivikkeena turvepellavasekoitus. Nyt karsinat muodostivat omia pieniä suoyksiköitä. Tallin ja talon yhteinen kaivo tyhjeni lopulta - tosi kiva. Nyt ollaan oltu ilman juoksevaa vettä pari päivää. Tietysti tällaiset katastrofit tapahtuvat aina viikonloppua tai pyhiä vasten. Niin nytkin. Se hieman hankaloitti asioita, mutta onni on, että Lahden Puuilosta saatiin ensiapua.

Säälitti Vipsu. Se oli vetäytynyt karsinansa viimeiseen nurkkaan yrittäen välttää suihkuavan veden.

Tänään käytiin kävelemässä. Vipsu oli hyvällä tuulella, mutta menohaluja tuntui olevan. Pyörittiin hetki portilla ennenkuin päästiin tielle. Sinne, kun ei rynnitä! En tiedä, oliko Vipsulla ennakkoaavistus vai mikä, kun se ei halunnut kävellä pitkää suoraa vaan yritti kääntyä koko ajan ympäri. Olisi pitänyt uskoa hevosta. Naapurista tielle ilmestyi punainen sedan, joka ruovitti ravat päällemme. Tahallaan tai huomaamattaan, ihan sama. Jenny säikähti, Jennyä vitutti, Vipsu pyöri. Onni on, että Vipsu ei ole paikalta poistuvaa tyyppiä. Kun auto katosi kaukaisuuteen Jenny vielä käveli Vipsun kanssa edes takaisin tuossa kohdassa, jottei Vipsulle vain jäänyt huonoja fiiliksiä. Mikä virhe. Auto tuli takaisin. Nyt se jäi suoraan kaksikkoa kohti - Jenny päätti kääntyä ympäri. Auto lähti liikkeelle, mutta meni takaisin pihaan, josta oli tullutkin.

Tie jatkuu pitkälle vastakkaiseen suuntaan, joten lenkkimme jatkui sinne. Takaa kuului punaisen auton äänet ja kiihdytykset. Siellä oli bileet.

-J

3 kommenttia

  1. kiva blogi!:-)) mutta tuhat kertaa parempi jos ois kuvia:D

    VastaaPoista
  2. Liityin lukijaks! saa kans -->

    http://hepsuthopsut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiitos Brooke. Tyhmä Blogger tuhosi suuren osan kuvatiedostoista enkä ole ehtinyt kaikkia vahinkoja vielä korjata - pahoittelen ja olet enemmän kuin oikeassa =)

    Zäärä - liityn kiitos =)

    VastaaPoista