Hevonen joka ei saanut henkeä

Luulin, että hevoseni kuolee. Olin siitä täysin varma. Tuntui, että oksennan kauhusta siihen radan varteen. Pidättelin kyyneliä. Tunsin niiden kitkerän suolan kirvelevän sisällä. Tuttavan käsi olkapäällä toi takaisin tähän maailmaan. Ääni, joka hevosestani lähti järkytti molempia. 

Meille tuli pitkään odotettuja vieraita. Viimeistä edelliseltä tallilta omistajapariskunta. He näkivät, kun rakas karvaturpa otti hatkat kärryineen Ville kyydissä. He roikkuivat kanssani ohjissa, kun pirtsakkaa ravuria yritettiin saada rauhoittumaan..Vihdoin he tulisivat näkemään, kuinka hieno ajettava Vipsu tätänykyä on. 

Ensimmäinen kommentti: Vipsu on laihtunut. Ihanaa! Tänään myös Vipsun osteopaatti vahvisti hevosen kiinteytyneen. Selluliitti on saanut puolitoista viikkoa tehokkaasti kyytiä, joten syytäkin olisi. 





Tokihan treeniä on tullut muutenkin, mutta viimeiset puolitoista viikkoa on treenattu todella intensiivisesti. Sen näkee ja tuntee hevosesta. Ilme on tyytyväinen, toisinaan jopa väsynyt. Sunnuntaina laiskimuksen sai melkeinpä kantaa tarhasta talliin. Tallivihkosta lukaisin Iinan kokemuksia viime perjantailta ja otin vapauden päätellä, että askellajista huolimatta hevonen oli helpompi ratsastettava.

Kokeilin itsekkin. Ratsastamista. Tein lähes kaiken itse. Alusta loppuun. Ensimmäisen kerran yli vuoteen. Vipsu oli aluksi hyvin levoton, mutta selitin sille tilanteen rauhallisesti. "Vipsu rakas. Mamy tässä. Ikinä ei olla tehty mitään, mihin ei molemmat pystytä. Mitään inhottavaa ei tehdä. En minä sinulle, etkä sinä minulle. Niin me on sovittu."

Hevonen ei ehkä ymmärtänyt sanoja, mutta viesti meni perille. Ensimmäisen kerran ikinä, tai ainakaan pitkään aikaan, Vipsu antoi laittaa suitset päähän sen suurempia heilumatta. Satulankaan kanssa ei kiukuteltu. Itse tyyneys seisoi käytävällä kuopimatta ja rauhassa, kun Mamy analysoi tilannetta tallinpitäjän kanssa. Sitten lähdettiin kohti kenttää.

Vipsu ei tuntunut saavan juoksutuksesta irti oikein mitään. Päätin kiivetä selkään. Vipsu seisoi kärsivällisesti, kaikki neljä jalkaa tukevasti maassa ja katseli maisemia. Välillä se vilkaisi, josko se jakkara alkaisi olemaan optimaalisesti sijoitettu ja Mamy pikku hiljaa henkisesti valmis. Vipsu oli mitä erinomaisimmalla tuulella loppuun asti.

Jenny otti pari ravipätkää. Lähes vapain ohjin hevonen venyi pitkäksi eteen ja alas, pysähtyi kuin ajatus. Kyllä. Pysähtyi. Satula on jalalle yhä anteeksiantamaton, tai jalka satulalle. Se rajoittaa.

Hienosti alkanut ja lähes loppuun sujunut ratsastuskeikka sai arvoisensa lopun, kun satula pyörähti Vipsun vatsan alle. Kokenut ravuri ja sopivasti kyvykäs terapiaratsu esitti pitkästä aikaa korkean tason koululiikkeitä. Aikaisempien liitoravien rinnalle tuli nyt loistokas capriole ja sekalainen sarja sinkoilua. Onni onnettomuudessa oli, että Jenny oli hetkeä aiemmin poistunut selästä, hallitusti. Ketterä hevonen tuo Vipsu niin halutessaan. Järkytys purkautui hysteerisenä nauruna. Pakenevalta hevoselta on kiva repiä satulaa mahan alta, voin kertoa. Mutta tästäkin selvittiin lopulta järkipuheella.

Ajoharjoitukset jatkuivat yhä intensiivisemmin, kun Ville sai ajovalot asennettua kärryihimme. Nyt pimeässä metsässä näkee. Jos sattuu joku vastaan tulemaan niin se ei sitten näe sitäkään vähää. Teholedit ovat yllättävän kirkkaat. Valo on asennettu molemmin puolin kärryä ja valoissa on sarana, josta valoa voi hieman kohdentaa. Molemmissa valoissa on oma katkaisijansa ja virran tämä viritys saa pienestä akusta.




Mitä ajotreeneihin tulee niin Vipsu on aina riemulla menossa mukana. Eteenpäin ei tarvitse pyytää, mutta loppulenkistä mäkipätkät ei enää maistu. Pari kertaa hevonen on jopa saatu radalla seis ilman, että pysähtymisestä seuraa sekoaminen. Näitä kuitenkin vielä vältetään. Mutta onpa Mamy jopa kesken lenkin hypännyt kyytiin ja joskus jo poiskin. Kun kävi vieraita, saatiin molemmat ajelutettua ja kyytiläistä vaihdettiin radan varressa. Siinä kohtaa hevosen välikuolema tosin oli tuore tapahtuma.

Vieraista ensimmäinen pääsi kärryille kyytiin jo tallin turvissa. Muutama kierros ravia, pari niistä tallin tähtihevosen painostaessa perähevosena. Se lisäsi kierroksia heti. Varmasti sekä ratin takana että edessä. Kun Vipsu hetki sitten oli ajettavissa lähes ilman ohjastuntumaa, nyt alkoi painaminen. Sama kaksikko oli ottanut jokin aika sitten mittaa toisistaan ja asetelma tuntui olevan yhä sama. Perähevonen halusi revanssin eikä Vipsu halunnut päästää sitä ohi.

Paine perähevosen olemuksessa tuntui Vipsussa asti. Korahtelu ja pörinä kuului yhä selvemmin. Kohta Vipsu vinkui kuin olisi saanut astmakohtauksen. Vipsu joutui jättämään pelin kesken ja kilpailut tällä kertaa juoksematta. Pari kierrosta käyntiä. Hengitys tasaantui. Toinen vieras vielä rattaille. Järkyttynyt Jenny ja ensimmäinen ajelutettava siirtyivät juoruamaan tallin puolelle.


Ensimmäinen ajeluttettava =)


Vipsu oli kuulemma piristynyt uudelleen, kun sai hengityksen tasaantumaan. Mutta, mikä vinkumisen aiheutti? Oliko kurkunpää löystynyt vai kieli lipsahtanut ilmateiden esteeksi. Seuraavalla ajokerralla joutunemme kokeilemaan jotain, mitä Jennyn on vaikea omaksua tai hyväksyä - kielen sitomista. Tavaksi sitä ei oteta kuin tarvittaessa. 

Yritän koko ajan ajatella, että se on pienempi paha kuin elimellinen vamma tai epämuodostuma. Ei lohduta. Rukoilen, että Vipsun suuri ihastus, perähevonen, aiheutti Vipsussa pikkutyttömaisia tykytyksiä. Kenties kilpailutilanne Vipsun korvien välissä teki tehtävänsä. Voihan se olla psyykkistäkin? Vipsu ei ole koskaan vinkunut niin.




Kun sitten tallissa viilentelimme hionneita hevosiamme, kertoili perähevosen isäntä tutkineensa Vipsun sukupostit ja ajovideot tarkasti. Niistä löytyi vihjeitä, jotka tukivat aikaisempiakin hengitysongelmia olleen. Myös Simolan Matti huomautti aikanaan, että Vipsu näyttäisi hengittävän palleallaan. Kun nyt katsoimme hikisenä hengittelevää hevosta, se todella hengitti takaosallaan.




Vielä viikko sitten ajattelin, että edestä pompottava liike oli suurin ongelmamme. Syy satunnaiselle epäpuhtaudelle oli löydettävä. Järjestys meni taas kummasti uusiksi. Osteopaattimme muistutti, että hevosen lihashallinnan myötä liikkeet vielä kehittyvät. Huomio ei harhaudu liikkeistä kauas pois, mutta painoarvo pistetään sille, että hevonen ei tukehdu.

Mitä tuohon satunnaiseen epäpuhtauteen tulee niin tässä tuore video:



-J

Ps. Jos käytätte hevosillanne hokkeja niin muistattehan välillä tarkistaa hokkien kunnon. Tässä meidän ensimmäinen satsi tältä syksyltä >


Ylin esimerkkinä, miltä hokin tulisi näyttää. Olisi nuo kai voinut aiemminkin vaihtaa..




4 kommenttia

  1. Eikä! Miten meidän hepoilla on pelottavan samanlaiset vaivat? Voin kyllä suositella näissä asioissa Viikkiä, Ruusankin kanssa juoksin monella eri klinikalla ennen kuin mentiin Viikkiin, jossa löytyi heti niin vika kuin hoitokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eletään varmaan jonkunlaisessa rinnakkaistodellisuudessa. Saitte meiltä hiekkavaivan ja me otettiin teiltä hengitysoireet välillä tänne. Mitäs vaihdetaan seuraavaksi?

      Kiitti vinkistä. Jos vielä kerrankin vingahtaa niin koppi on samantien kohti klinikkaa.

      Poista
  2. Olen kahlannut lukea blogiasi läpi muutamana päivänä, kun tänne löysin. Tähän asti olen päässyt ja lukuprojekti jatkuu :) Harmi että alun kuvat oli hävinneet :( Mielenkiintoinen ja haastava tarina, paljon vastoinkäymisiä teillä on ollut. Joku olisi jo luovuttanut ja etsinyt terveemmän heppailukaverin tilalle. Parempaa onnea ja tsemppiä tulevaan! Aiemmissa ajokuvissa taisi olla pitkäliinainen rintaremmi, nyt ohut nyloninen. Ehkä tämä oli vain poikkeustapaus, kun vieraitakin oli kylässä :) Mutta ehdottomasti suositeltavampaa koppakärryjen kanssa olisi käyttää joko sellaista leveää, yleensä nahkaista, y-remmiä (http://www.hevari.fi/product_details.php?p=2454) tai sitten pitkillä liinoilla olevaa suoraa rintaremmiä aisan ympäri kierrettynä tai lyhyillä liinoilla olevaa joka kiinni vetokarttumaisesti, niin että myötää lapojen liikettä. Jos pääset näkemään esim. jarrukärryjä, niissä on tuollainen vetokarttua vastaava systeemi yleensä "tehdastekoa" toteutettuna sellaisella vaijerilla ja rissoilla. Näillä vetoa kohdistuisi enempi rintaan (mukaillen työvaljaiden länkiä), muuten se kohdistuu helposti pelkkään silaan (ja siten sen seudun lihaksiin). Toki jos pitkäliinaisenkin jättää liian löysälle, tai vastaavasti liian tiukalle, ei lopputulos sen parempi. Jossain ravi-aiheisessa blogissa tätä on muistaakseni käsiteltykin, mutta harmikseni en löytänyt sinulle sitä nyt että olisin saanut tähän linkitetyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että löysit meidät! Tosiaan ne alun kuvan harmittaa itseäkin ihan vietävästi. Mikälie tekninen häiriö tai oma moka, mutta muistelen, että silloin katosi kuvia muistakin blogeista =/

      Kiitos tsempeistä! Jos jatkat lukemista, huomaat, ettei se meno siitä kummemmaksi ole juurikaan muuttunut. Mutta hevonen on rakas. Niin rakas, ettei tässä olal järjellä enää näitä juttuja ajateltu pitkään aikaan.

      Tuo rintaremmi ei tuossa kohtaa ollut oikeastaan poikkeustapaus. Meille oli tilattu leveämpi Y-remmi, kun aiempi suora oli huono. Saimme uuden paremman remmin käyttöön vasta kesäkuussa -14 > http://vipsunblogi.blogspot.fi/2014/06/akuutti-itsesaali.html

      Eipä tosin tajuttu, että se leveämpi olisi ollut parempi jo lähtökohtaisesti. avihommat, kun ovat meille vielä vieraita ja niitä vasta opiskellaan. Joten kaikki linkit ja vinkit ovat edelleen enemmän kuin tervetulleita =)

      Poista