Vipsulla kaikki hyvin paitsi, että pää hajoaa.
Yhdistelmä raskautta, kevennettyä liikuntaa ja lisättyä ruokintaa tuntuu mahdottomalta. Varsinkin kaksi jälkimmäistä, vaikka ja kenties juuri siksi ensimmäinenkään ei nyt ihan selvä homma ole. Mietin, kuinka pitkälle voi hevosäidin mahanahka venyä ennenkuin se repeää?
Tunnen väsymystä, epätoivoa, kipua ja hysteriaa. Samalla olen pakahtua onnesta ja odotuksesta. Onko se tällaista joka kerta?
Mamyn erostressi oli äkkiä hoidettu, kun sai karvakorvat kosketusetäisyydelle. Vipsu tosin vakaasti päätti, ettei Mamy poistu enää näköpiiristä. Ei ainakaan ilman hevostaan. Siinä minä sitten asuin pienen hetken Vipsun tarhakaverina, kosketusetäisyydellä. Joku näkee omistajansa omivassa hevosessa ehkä asteen verran johtajuusongelmaa, mutta minusta se oli varsin herttaista, varsinkin inhimillistettynä. Erostressikrapulassa inhimillistäminen on ihan ok.
Eroahdistunutta menoa jatkui noin viikon. Sitten rokotettiin ja loukkaannuttiin. Loukkaannuttiin niin, ettei annettu karsinassa kiinni. Eikä mitata lämpöä, koska kuumemittari etäisesti muistutti piikkiä. Loukkaantumista kesti vajaa kaksi vuorokautta. Nyt ollaan taas kuin paita ja peba. Katsellaan toisiamme kaihoisasti ja rapsutellaan raivokkaasti. Väkisinkin hiipii mieleen haikeus. Vipsu on taas yksin.
Oman tallin piti tarkoittaa kaikkea hyvää ja optimia Vipsulle, mutta kaveria se ei elämäänsä vielä saanut. Poni ei kelvannut ja Mustakin rupesi raivostuttamaan hyvän alun jälkeen. Olen niin neuvoton. Tallissa on tyhjä karsina, mutta kuka on oikea siinä asumaan?
Parin viikon tylsyys ja ikävä päättyi tänään. Tai sen piti päättyä, mutta todellisuudessa se taisikin vasta alkaa..Meillä oli ratsastustunti. Alku sujui hyvin. Energinen Vipsu pysyi herkkänä tuntumalle ja malttoi kaahauksesta huolimatta pysähtyä pelkällä istunnalla. Menohaluista huolimatta se alkoi puuskuttaa. Tahtia kevennettiin, annettiin lepotauko, mutta palautuminen oli hidasta. Uusi kokeilu ja sama lopputulos. Tunti jäi osaltamme kesken.
Vipsulla on päiviä takana 255. Aletaan siis olla loppusuoralla. Vauvamaha on kasvanut kovin suureksi. Harmillista lihomista on tapahtunut muutenkin. Nyt joudumme keventämään liikkumista entisestään. Ruokintaa pitäisi oppikirjojen mukaan lisätä. Tässä kohtaa rohkenen ajatella itse. Taulukon sijaan tuijotan hevosta.
"Varsa ottaa kyllä mitä tarvitsee." Paikallisen ja maineikkaan hevosten lisääntymiseen erikoistuneen tohtorin toteamus antaa tukea. Jarrua painetaan kaikilla osa-alueilla. Varsaan sillä tuskin on suurta vaikutusta, mutta emän elämään senkin edestä. Jo valmiiksi leviämistilassa oleva pää, niin hevosen kuin omistajansakin, todennäköisesti räjähtää.
- J
Eroahdistunutta menoa jatkui noin viikon. Sitten rokotettiin ja loukkaannuttiin. Loukkaannuttiin niin, ettei annettu karsinassa kiinni. Eikä mitata lämpöä, koska kuumemittari etäisesti muistutti piikkiä. Loukkaantumista kesti vajaa kaksi vuorokautta. Nyt ollaan taas kuin paita ja peba. Katsellaan toisiamme kaihoisasti ja rapsutellaan raivokkaasti. Väkisinkin hiipii mieleen haikeus. Vipsu on taas yksin.
Oman tallin piti tarkoittaa kaikkea hyvää ja optimia Vipsulle, mutta kaveria se ei elämäänsä vielä saanut. Poni ei kelvannut ja Mustakin rupesi raivostuttamaan hyvän alun jälkeen. Olen niin neuvoton. Tallissa on tyhjä karsina, mutta kuka on oikea siinä asumaan?
Parin viikon tylsyys ja ikävä päättyi tänään. Tai sen piti päättyä, mutta todellisuudessa se taisikin vasta alkaa..Meillä oli ratsastustunti. Alku sujui hyvin. Energinen Vipsu pysyi herkkänä tuntumalle ja malttoi kaahauksesta huolimatta pysähtyä pelkällä istunnalla. Menohaluista huolimatta se alkoi puuskuttaa. Tahtia kevennettiin, annettiin lepotauko, mutta palautuminen oli hidasta. Uusi kokeilu ja sama lopputulos. Tunti jäi osaltamme kesken.
Vipsulla on päiviä takana 255. Aletaan siis olla loppusuoralla. Vauvamaha on kasvanut kovin suureksi. Harmillista lihomista on tapahtunut muutenkin. Nyt joudumme keventämään liikkumista entisestään. Ruokintaa pitäisi oppikirjojen mukaan lisätä. Tässä kohtaa rohkenen ajatella itse. Taulukon sijaan tuijotan hevosta.
"Varsa ottaa kyllä mitä tarvitsee." Paikallisen ja maineikkaan hevosten lisääntymiseen erikoistuneen tohtorin toteamus antaa tukea. Jarrua painetaan kaikilla osa-alueilla. Varsaan sillä tuskin on suurta vaikutusta, mutta emän elämään senkin edestä. Jo valmiiksi leviämistilassa oleva pää, niin hevosen kuin omistajansakin, todennäköisesti räjähtää.
- J
Ei sitä ruokintaa niin hirveästi tarvitse lisätä ennen kuin varsomisesta on kulunut pari kolme viikkoa ja maidontuotanto lähtee käyntiin. Ei ihmisäidinkään tarvitse oikeasti syödä "kahden edestä". :) Joten tasapainoile oman ja Vipsun mielenrauhan kanssa. Vaarallisempaa on varmisti villiintyvä mamma kuin että syö suht saman verran mitä muutenkin joutilaana. Luita se pieni siellä kasvattelee, niin kalkkia vaan riittävästi tässä vaiheessa.
VastaaPoistaSe on jotenkin hauskaa kun nykyään tiineen suomenhevosen ruokinta on sellaista tähtitiedettä että pientä ihmistä hirvittää. Ja vuosisatoja ne ovat lisääntyneet suoheinällä ja luonnonlaitumilla. Ja jollain ruisjauho-olkisilppu -mössöllä. :D
VastaaPoistaKiitos rohkaisusta! Olet ihan oikeassa. Sitä tuntuu jäävän pienen Jennyn ääni vähän jyrän alle, kun sopalla on niin monta keittäjää =)
PoistaNo enpä minäkään oikein uskalla tuota mammaa syöttää, eihän se kohta mahdu tallin ovesta sisään. Jotenkin näyttää jo nyt siltä, että miten ihmeessä se varsa voi sieltä mahasta ulos mahtua, kun on varmasti jo emänsä kokoinen ;) Suvikka saa nyt, kun laskettuun aikaan on reilu kaksi kuukautta, 3dl breederiä + pellavapuuron, jossa kivennäiset ja suola. Välillä pidän breederistäkin "vapaapäiviä". Heinää ei enää uppoa entiseen malliin, mutta sitä on lähes aina tarjolla.
VastaaPoistaMeillä ei mahduta enää aisojen väliin, mutta ovista mahdutaan =D
PoistaMeillä on ollut BH Balance ja Booster (molempia pitäisi laskurin mukaan antaa puoli litraa päivässä, NOT), kalkki, soija, BH ZN ja Chevinal ruokinnassa mukana...Heinässä niin hyvät valkuaiset, ettei soijaakaan mielestäni tarvisi.
Jos tamma on lihava niin tuskinpa se tarvitsee lisäruokaa, kunhan saa tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.
VastaaPoistaMeidän tallinpitäjällämme on myös pari lihavaa suokkitammaa ja ne olivat kuulemma todella onnellisia imettäessään, kun saivat kerrankin syödä niin paljon kuin mahaan uppoaa. :D
Haha, sitä aikaa odotellessa =D
Poista