Heinäautomaatit saapuivat

Kauan odotettu helpotus hulluuteen. Hulluuteen, johon ajoi loputon edes takainen ajeleminen yötä päivää ja vähän joka välissä. Nyt ne ovat täällä, heinäautomaatit, kaksi kuukautta luvatusta toimitusajasta myöhässä. Mutta perillä, se on pääasia.

Saavutettu hyöty tästä järjettömyydestä tulee olemaan ennenkaikkea henkinen ja hevosten hyvinvointia parantava, mutta myös taloudellinen.

Henkinen hyöty on merkittävä siksi, ettei minun tarvitse tehdä enää sitä yhtä yöllistä reissua tallille, jolloin annan päivän viimeiset heinät. Tämä hetki on sijoittunut kello 22-24 väliselle ajalle.

Myös aamutallin kiire helpottaa hieman. Ensimmäiset aamuheinät antaa automaatti. Kun saavun tallille, voin antaa hevosille väkirehut heti, odottelematta. Meillä aamun ensiheinät ja väkirehut on pidetty erillä toisistaan, jotta hevosten syljeneritys ehtii käynnistyä ja vatsa saada korsirehusta suojaa ennen väkirehujen hyökkäystä ruuansulatukseen.

Säästämme tämän odotteluajan, vaikkakin se on kulunut sujuvasti muita tallin töitä tehdessä. Säästö aamutallin osalta on kuitenkin vähintään 30 minuuttia joka päivä ja se on paljon, kun käyt päivätöissä.






Hevosten hyvinvointi paranee ennen kaikkea ruokintavälien lyhentyessä ja ruokinta-aikojen tasaantuessa myös yön osalta. Koska aamulla ei tarvitse kiirehtiä, on hevosilla paremmin aikaa sulatella aamun ensimmäisiä korsirehuja ennen puuroja.

Korsirehuruokintamme tapahtuu nyt siten, että pisin väli tulee maksimissaan olemaan 6 tuntia. Yleensä ei sitäkään. Automaatti antanee ensimmäiset aamuheinät kello 6. Seuraavaksi hevoset saavat pienen annoksen heinää väkirehujen kaverina viimeistään noin kello 8, loput aamuheinät syödään ulkona. Päiväheinät saadaan puolen päivän korvassa ja seuraavat neljän viiden välillä. Iltaheinät ovat edessä noin kello 20 ja yöllä yhden aikaan automaatti pudottaa kasan rouskuteltavaa turvan eteen.

Yön ruokintaväli on suunniteltu tutkimusten pohjalta näin, sillä hevoset nukkuvat yleensä yöllä kello 2-5. Kameraseuranta on paljastanut tämän olevan suht pätevä teoria myös meidän tallissamme, joskin Vipsu ja yksi tallikavereista makailevat välillä vielä kuudenkin aikaan. Optimaalista olisi antaa heinät tasan neljän tunnin välein, mutta tämä on tässä kohtaa kenties tarpeettoman tarkkaa.

Taloudellinen säästö on merkittävä, mikäli automaatit jaksavat toimia sen suurempia hajoilematta. Tekniikka on yksinkertainen, muotoilu ja materiaali vaikuttavat loppuun asti harkituilta.

Taloudellinen hyöty koostuu selkeimmin säästetyistä ajokilometreistä. Nyt, kun yksi ajoreissu jää ohjelmistosta pois, säästöä tulee tämän hetkisellä menovesihinnastolla 2,60/päivä.

2,60€ / päivä  >  18,20€ / viikko  >  72,80€ / kuukausi  >  n. 655,20€ / vuosi (ilman laidun kautta)

Säästän siis melkein satasen kuussa, kun automaatti antaa sen päivän viimeisen heinän. Jos tähän laskettaisiin vielä jonkinlainen "palkka", olisi säästö entistäkin merkittävämpi. Mutta palkoille näissä hommissa ei pääse muutenkaan, joten mitä sille omalle työlleen arvoa laskemaan. Pointti kuitenkin, että tällä säästöllä automaatit maksavat itsensä nopeassa tahdissa takaisin ja bonuksena saadaan ripaus omaa aikaa sekä ainakin teoriassa terveempiä hevosia.

Mitä lysti sitten kustansi?

- Yksi automaatti SEK 4385, tämän päivän kurssilla 465,77 euroa.

- Keskusyksikkö, joka ruokintaa ohjailee SEK 2680, tämän päivän kurssilla 284,66 euroa.

Rahti nosti kokonaishintaa SEK 1283 eli 136,28 euroa. Ennen veroja ja pankin kuluja kasaamattomille automaateille tuli hintaa kaiken kaikkiaan 3215,56 euroa.  Koska puolet automaateista piti maksaa etukäteen, lisäkuluksi tuli noin 850 euron "kurssitappio". Lisäksi piti hankkia johdot ja nähdä asentamisen vaiva. Sähkömiestä ei onneksi tarvita, koska keskusyksikössä on töpseli.

- J




12 kommenttia

  1. Kiitos tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos siitä jotakin iloa on =)

      Poista
  2. Voi hitsi kun olisi varaa investoida heinäautomaatteihin. Ennen tuota lämpöistä ei heinää mennyt yhtään hukkaan, nyt jos illalla läväyttää koko yön heinät, niin taatusti on aamulla poljettu turpeisiin ainakin puolet. Ulos tuollainen automaatti olisi vielä mukavampi, hevoset kun tarhaa meillä vähintään 14h ja ruokinta-automaatilla on kaksi jalkaa ja liian vähän käsiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo kirpaisi, mutta yritin laskelmillani järkeillä asian. Ulos meilläkin haaveillaan seuraava. Saattaa tovi mennä, että taloudellinen kipukynnys kestää.

      Poista
    2. https://www.youtube.com/watch?v=T6KXqdv708E tässä omatekemä

      Poista
  3. Tarvitseeko jokainen automaatti oman keskusyksikön, vai ohjaileeko yksi yksikkö kuinka montaa automaattia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi keskusyksikkö ohjailee useampaa automaattia. Maksimimäärästä automaatteja per keskusyksikkö minulla ei ole tietoa, mutta puhutaan käsittääkseni kymmenistä. Meillä kaikki kuusi automaattia toimivat siis yhdellä keskusyksiköllä =)

      Poista
  4. Hei!!!
    onko automaatit noita Galaksian automaatteja? edustaako joku niitä suomessa?
    Saako karsinayksikön asennettua myös "suoralle" seinälle eikä nurkkaan?
    Kuka teillä teki asennuksen? ammattisähkäri vai voiko asentaa itse?
    terv nimim Automaattia etsimässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ovat Galaxian automaatit. En tiedä, että Suomessa olisi edustajaa, tilasin itse nämä suoraan Galaxialta. Kyseinen automaatti on kulmamalli eikä galaxialla tainnut muuta olla. Keskelle asennettava ei tunnu nopeasti ajateltuna kovin turvalliselta..Kenties jollain sellainenkin kuitenkin on mallistoissaan. Asennus ei vaadi sähkömiestä, sillä muuntajan läpi virtaa kulkee saman verran kuin paristossa. Verkkovirtaan kytkentää varten taasen on töpseli.

      Poista
  5. https://www.youtube.com/watch?v=T6KXqdv708E tässä omatekemä

    VastaaPoista
  6. Saksalaiset laadukkaat heinäautomaatit nyt saatavissa kauttani
    http://www.kirpakat.fi/DowebEasyCMS/?page=Heinaautomaatit

    VastaaPoista