Viimeinen päivä yhdessä


"Kunnes kuolema meidät erottaa" oli otsikointina paitsi harhaanjohtava myös pelottavan, mutta onnekseni etäisen enteellinen. Melkein tapoin hevoseni tänään. Jotain olisi pitänyt oppia, kasvaa sisäiseksi systeemiksi selkärankaan. Jos siellä selkärangassa jokin ymmärryksen tai tiedon hiven on, se ei yltänyt tietoisuuden tasolle tänään.




Olen jo tovin arponut, mitä Vipsu alkaa syödä, kun se palaa kotiin. Ilpo tehtiin Black Horsen ensiluokkaisiin rehuihin luottaen. Pitäisi ymmärtää pitää hyvästä kiinni. Toisella olkapäällä istuu järki, toisella jokin muu. Se jokin muu käänsi katseen kohti kilpailevan valmistajan rehuja. Vähän tärkkelystä, paljon kuitua ja kauratonkin vielä. Niin sitä saatiin Jenny vakuuttuneeksi asiasta.

Tuoteseloste pitäisi lukea aina läpi. Moneen kertaan. Arvoisat lukijat, pyydän kiinnittämään huomiota ensimmäiseen sanaan sekä koko tuoteselosteen suomenkielisessä osiossa että kohdassa koostumus. Tyhmä ei tajuu..


Kauraton kauraleserehu

Rehuepisodista selvittiin hengissä. Onneksi. Viime hetkellä tajusin ottaa silmän käteen ja vetää varman päälle. Stressiä on ilmankin ihan riittävästi. Vipsu muutti nimittäin kotiin eilen. Ilpo jäi isänsä luokse.


Ilpo ja Ilpon isä


Kaikkea muuta kuin alistuvainen varsaeläin pisti ensimmäisenä pakettiin tulevan tarhakaverinsa. Ei ihmettelyä, ei naputusta, kimppuun. Ei se onneksi tappamistarkoituksessa kiinni hyökännyt, mutta teki tyylilleen uskollisesti selväksi, että tällä mäellä on yksi ylitse muiden ja se olen muuten minä.







Luulen, että sen harhaolettamus karisee iän ja tarhakaverien tuoman todellisuuden myötä pikku hiljaa pienemmäksi. Toivottavasti se ei katoa koskaan kokonaan. Raviradalla riittää paitsi nopeus myös se, että nujertaa henkisesti kilpakumppanit jo katoksella.

Isäeläin seurasi tyttärensä edesottamuksia aitalangan takana korvat tiukassa tanassa.

Siinä missä varsa laittoi hädin tuskin ranttaliksi, emä ei korvaansa lotkauttanut vaan marssi pihassa odottavaan traileriin varsin tyytyväisen oloisena. En oikeastaan odottanutkaan, että itse lastautuminen tälläkään kertaa olisi ongelma. Odotin kolinan trailerissa kiihtyvän siinä kohtaa, kun ovet sulkeutuvat eikä varsa tullutkaan matkaan mukaan. Inahdustakaan ei kuitenkaan kuulunut.




Kotona Vipsu alkoi pikku hiljaa ihmetellä, mikä juttu tämä oikein on. Se huuteli ja käyskenteli yhä kiihtyvään tahtiin. Yötä vasten huuto muuttui yhä hysteerisemmäksi eikä heinäkään enää maistunut.


120 pv

Sydän ja ikenet itkivät verta. Tuntui pahalta jättää Vipsu huutamaan.

Heinät olivat yöntunteina kuitenkin kelvanneet ja uuteen aamuun startattiin kyselevin kiljahduksin. Iltaan mennessä levottomuus oli jo helpottanut joskaan ei aivan kokonaan. Tuntui, että hevonen oli extra hyvällä käytöksellä, kiikarissaan palkinto, varsa takaisin. Tai sitten se oli lannistunut. Oma itsensä se ei kaikessa rauhallisuudessaan ollut.


Viimeiset rapsutukset


Ainakin se on vielä hengissä. Täytyy olla tyytyväinen.

- J

Viimeinen kerta tissillä





8 kommenttia

  1. Huppista, onkin melkoinen "kauraton" täysrehu :( Hyvä, ettei vahinkoa ehtinyt tapahtumaan.
    Voi ei, teilläkin on ikävöivä mamma siellä. Se on sydäntäsärkevää kuunnella sitä huhuilua, toivon mukaan sekä teillä että meillä huutelu pikapuoliin helpottaisi.

    ps. Ainakin minun tietokoneen ruudulla kuvat näyttää olevan ihan normaalisti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katsoin videotasi, aloin jo silloin itkeä verta, saati sitten nyt =/ Kun se on näin rankkaa itselle, voi vain kuvitella, miltä äitistä ja lapsesta tuntuu. Tsemppiä sinne!

      Yritin vielä fiksata noita kuvia, kun ne ovat milloin oikeassa, milloin vasemmassa laidassa ja ainoa aikaan saatu muutos oli fontin muuttuminen..ehkä annan olla =)

      Poista
  2. Siis WHAAAAT? Jenkeissä tosta rehupussista "pääsis" oikeuteen. Saako udella että minkä firman?
    Ilpo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässäkin olisi oikeutta käyty, jos hevonen olisi veivinsä heittänyt. Jos ei muuta niin markkinoinnista asiaan kuuluvassa oikeusasteessa.

      Eilen olin vihainen, tänään totaalisen raivon partaalla. Eilen se oli vain hengenvaarallista typeryyttä pussin kyljessä, tänään se on täysin välinpitämätön ja ylimielinen asenne Krafftin edustajan suunnalta.

      Se on kuulemma niin, että kaurasta on otettu ydin pois, silloin se mitään kauraa ole. Se on vähän kuin sanoisi pähkinäallergiselle, että syö vaan ne kuoret siitä pähkinästä niin et kuole.

      Valmistajalla taitaa nyt asenne johtua tästä yleisestä, "kaura ei sovi kuumuville". Senhän tuo ytimen poisto saattaakin korjata. Mutta allergia on allergia ja reaktiot jotain ihan muuta kuin kuumumista.

      Tuli Krafft jalustaltaan aika lujaa alas minun silmissäni, ihan kiitos edustajan asenteen ja markkinoinnin luotettavuuden.

      Poista
  3. Melkoinen "kauraton" rehu! Ei tosiaan ole paljon allergikkoja mietitty! Jos jossain ihmisen ruoassa tosiaan olisi käytetty pähkinänkuorta ja paketissa lukisi "pähkinätön" niin raastupaanhan siitä valmistaja joutuisi, ihan Suomessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Viime kädessä vastuu on minulla mutta..

      Poista
  4. No huh huh. :( Aikamoista shaissea tuommoinen. Lukisi vaikka "matalaenerginen" eikä kauraton. >.< Voi näitä eroahdistuksia. Mutta onneksi ne menee hevosilla niin äkkiä ohi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vipsun emähän meinasi kuolla ahdistukseensa aikanaan ja siksi kaiketi pelkäsin jo valmiiksi, ehkä turhaan. Vipsu ei vieläkään ole oma itsensä, se on lempeä ja säikky. Mutta syö ja kakkaa :) eikä enää huutele yhtä itkuisesti! Ehkä se siitä. Ilpokin vaikuttaa asettuvan uuteen laumaansa kohtalaisesti vaikka turvautuukin kovasti isäänsä.

      Poista