Lajin vaihto lähellä


Onneksi on Vipsu. Kun mieli on maassa, sillä on taianomainen kyky saada aurinko paistamaan. Kun menee hyvin, sillä on kyky juurruttaa jalat syvälle maahan. Leijumaan ei parane ruveta.

Eilinen oli sellainen päivä, jona leijuminen olisi ollut helppoa. Heräsin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä ja lähes kivuttomana. Ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen. Lääkehuuruista ja -humalasta ei ollut tietoakaan. Askel oli kevyt, olo iloinen. Purjehdin päivän läpi vain vähän väsähtäen.

Tallilla minua odotti hyväntuulinen ja varsin raukea hevonen. Sain rauhassa kammeta itseni kyytiin. Vipsu seisoi kauniisti vielä senkin jälkeen, kun olin jo kyydissä. Epäilyksen ääni hiipi mieleen.

Vipsulla on systeemi. Vakiotaso vitutusta, joka ilmenee kaikenlaisena koheltamisena. Jos Vipsu on rauhallinen valjastusvaiheessa, se yleensä on hyvin rauhaton ajettava/ratsastettava. Näin ollen odotin muutaman viikon takaisen sekoilun ottavan toisinnon. Silloin maneesireissumme päättyi pukkisarjojen jälkeen elokuvamaiseen pystyyn hyppäämiseen. Kyllä, minä olin kyydissä, myös koko kauhean kotimatkan.

Tällä kertaa ei käynyt niin. Ei ehditty maneesille asti, kun tamma halusi sipsuttaa kylki edellä tieltä pellolle. Suoraviivaisen käynnin asemesta kiemurtelimme kylkimyyryssä laidasta laitaan. Lupasi hyvää. Maneesissa Vipsun mielen moodi oli kuitenkin muuttunut ja se kykeni suorittamaan pari "vaativampaa" väistötehtävääkin varsin mallikkaasti.

Sitten petti polvi. Olen verrattaen hyvin pystynyt ratsastamaan, jopa keventämään, jo jonkin aikaa. En ymmärtänyt, mitä tapahtui. En ymmärtänyt miksi. Polvi lukittui niin hankalasti, että jouduin lopulta kierähtämään selästä pois. Epäuskon vallassa huomasin polven turvonneen. En voinut uskoa näkemääni. Kuin pallo tikun nokassa. Siltä se nyt näytti.

Maneesilta ei ole mahdoton matka kotiin, mutta mietin, kuinka siitä selviäisin. Polvi ei tuntunut kestävän mitään. Mietin kampeanko takaisin selkään ja luotan siihen, että Vipsu ei kotimatkalla keksi mitään ylimääräistä. Mietin, josko kuitenkin koittaisin kävellä, vai tilaisinko "taksin".

Lähdimme lopulta kotiin kävellen. Jouduimme pysähtymään tuon tuosta. Ehdin moneen kertaan murehtia ja toivoa valinneeni toisin. Mietin, kuinka ratsastaminen saa nyt riittää. Miksi pakotan itseni kaikkeen. Miksi pakotan itseni olemaan vahva ja reipas. Miksi suostun sietämään yhtään mitään yhtään keneltäkään. Edes itseltäni. Se oli sellainen itsesääli-itkupotkuraivari-tyyppinen tilanne. Sitten olikin hevonen irti.

Nopealla analyysillä poskihihna oli mennyt poikki. Vipsu oli lähinnä ärtyneen näköinen. Sen sijaan, että tuo "uskollinen" sotaratsu olisi ottanut ja poistunut paikalta, se lähinnä kyseli, voisiko joku poistaa remmit roikkumasta. Onneksi Vipsu on Vipsu. Onneksi se on opetettu seuraamaan irrallaan. Vaikka harvoin kai sellaiset opit oikeasti pelastaa. Pienet paniikkinaurut ja ohjat kaulalla kotia kohti.




Ehkä kohtalo kampesi alas selästä, sillä normaalisti ratsastan kotiin. Kenties lopputulos olisi ollut silloin toisenlainen. En tiedä.

Tänään en tiedä harmittaako enemmän mikä. Se, että polvi on edelleen pallona ja lääkehuuruinen humalakin palasi, vai se, että ainoat istuvat suitset ovat historiaa.

- J


6 kommenttia

  1. Ei helvetti, hyvä tuuri, että et ollut polvesi kanssa ratsailla enää tuolloin! Ja et tiedäkään, miten pahalta tuntuu lukea noita polviongelmakokemuksia, kun koko ajan pelkään, että mitenköhän jatkossa sitä itse pystyy toimimaan hevosen selässä :(
    Toivottavasti polven turvotus lakkaa ja jumiutumiselle olisi jokin looginen selitys! Tsemppiä toiselta polvivammaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Toivon todella, että sinulla alkaisi jo helpottaa! Oma polvi on nyt kolmatta päivää tietyssä mielessä käyttökelvoton. Magneettikuviin olen menossa ja kirurgin arvioon. Saa nähdä, leikkurin alle en enää helpolla lähde.

      Poista
  2. Tsemppiä, koeta jaksaa! <3
    Minusta elämä vaikuttaa kulkevan vähän "aaltoina", välillä selkeästi hyviä pätkiä ja välillä selkeästi huonoja. Itselläni on nyt menossa aika huono pätkä, koko perhe sikainfluenssassa, yksi teholla. Rahaa yritetään säästää että saataisiin rakas hevonen kotiin.. No, ehkä sinnikkyys palkitaan vielä. :) Paranemisia sinulle ja rapsutukset Vipsulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Antaa perspektiiviä. Voimia perheellesi! Toivottavasti saatte hepankin kotiin ennen pitkää :)

      Poista
  3. Voi ääääk. Ei tuommoista edes voi tapahtua. >.< Paitsi harvoille ja valituilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Huumori on vaihteeksi koetuksella.

      Poista