Viimeiseen tiimaan ♪♫ eikun kiimaan

Vipsu kävi klinikalla. Sitä juoksutettiin ja taivutettiin. Piikitettiin ja ihmeteltiin. Kuvattiin ja ultrattiin. Semmoista se selkävaivan selvittely on.

Vipsu ei juoksutuksessa alkupomppuja lukuunottamatta ontunut. Ei ympyrällä, ei suoralla, ei taivutettuna. Koska vasemman takasen taivuttaminen aiheutti voimakasta vastustelua, lääkäri piti selvänä, että ultrassa tullaan näkemään muutoksia.




Vaan eipä sitten nähty. Ultrassa näkyi siisti SI-nivel. Niin siisti, että alkutietojen ja taivuttelun perusteella lääkäri oli epäuskoisen yllättynyt. Niin olin minäkin. Neljä vuotta sitten todennäköisesti murtunut, nyt niin nätti.

Koska vika ei löytynyt oletetusta osoitteesta, otettiin varmuuden vuoksi kuvat vielä kintereistä ja takapolvesta. Ei löydöksiä. Sen arvasinkin. Lääkäri päätyi epäilemään nivelsidevammaa, selässä. Niitä ei valitettavasti nykytekniikalla pystytä tutkimaan, joten oireenmukainen hoito on ainoa keino joko päästä asian kanssa eteenpäin tai junnata paikallaan.




Hyvät uutiset ovat, että selkä on oletettua huomattavasti paremmassa kunnossa. Estettä siitoskäytölle ei ole ja liikunnankin suhteen on syytä palata pikkuhiljaa normaaliin. Huonot uutiset ovat, ettei astutusta voida suorittaa luomuna sekä se, ettemme nyt varmuudella tiedä, mikä Vipsun selässä on. Selän tutkimiseenkin uhratulla rahalla oltaisiin voitu tehdä varsa. Jostain toisesta orista. Jossain toisessa todellisuudessa?

Niinpä paniikki selän kunnosta vaihtui hysteeriseksi viime hetken orivalinnaksi. Sunnuntaihin asti on aikaa, ehkä. Miten paljon on järkeä alkaa tilailemaan ehkä astutuskauden viimeiseen kiimaan kallista satsia ties minkä laatuista ties mistä. No en tiedä. Ei se varsattomuuskaan kiva vaihtoehto ole.


Ilpo halaa

Sirpan Sisu on helpoiten saatavilla, samalla asemalla. Ehkä se olisi kohtalo, isohkosta sukusiitosprosentista (7,4) huolimatta. Se ei välttämättä ole paperilla se vakuuttavin vaihtoehto, mutta jos siltä saataisiin vauhtia ja lempeää luonnetta?

Siporikin kävi mielessä. Sukusiitos on tässäkin tapauksessa toivottua suurempi (6,3). Mutta siinä on sitä määrittelemätöntä jotakin.

Kihisee pääsi DreamPedigree-käsittelyyn sekin. Koska AA. Sillä on paperillakin asiat aika hyvin.

Keisaria meille ehdotettiin viime kesänä. Se juolahti mieleen puhtaasti siksi. Sukusiitos menee silläkin yli kuuden.

Huiman Pyste olisi hieno. Mutta sukusiitos nousee taas yli 7.




Sitten ovat tietysti ne kestosuosikit I.P. Lento, Liising ja Lars. Vuodesta toiseen ne roikkuvat tuolla jossain takaraivon tietämillä kummittelemassa. Muotiori Liising taitaa olla porukan ainoa, jolla prosentit tippuvat alle viiteen..

Niin tai näin, tässä ei pääse jalostuksen makuun, kun hommaa tehdään verenmaku suussa ja pieni paniikki päällä. Kaiketi kannattaisi painaa jarrua, mutta kuten tapoihimme kuuluu, silloin se jalka usein osuu kaasulle. Vähän niinkuin vahingossa.




- J

Ps. Orisuosituksia otetaan vastaan ;)





11 kommenttia

  1. Kylläpäs nyt tökkii, itse kullakin.... Meillä päädyttiin Siporiin, hätäratkaisu.. ei muutakaan keksitty. Prosentteja en katsonut, arvelisin että menee yli kuuden kaikilla, mutta ehdotan Vipsulle silti: Apassi, Kilun Peedro, Tuisku-Topi, Tapsan Tahti, Frans....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Apassia ja Fransia olin itsekin jo nopealla vilkaisulla katsellut =) Jotenkin ne eivät eilen jääneet mieleen, mutta kun nyt syötin Apassin tietokantaan uudelleen niin eipäs se ole ollenkaan huono vaihtoehto. Kilun Peedrokaan paha olisi. Onko tietoa, missä astuu tällä kaudella? Turolaisilla nousee ss kaikilla yli 7, Tuisku-Topillakin joka on erittäin kiinnostava vaihtoehto!

      Poista
    2. Kilun Peedro on Ordenojalla, sillä on hyvä sperma ja kestää siirrot hyvin. Ehkä yksi hienoimmista oreista mitä tiedän, oikea herrasmies. (Radalla kyllä tulta ja tappuraa).

      Poista
    3. Tähän täytyy perehtyä ihan tosissaan jo tuleviakin kausia silmällä pitäen!

      Poista
  2. Ja vielä, en välttämättä tuijottaisi sitä ss%, vaan kurkkaisin pintaa syvemmälle. Esimerkiksi Pysteellä ss% nousee sinne seiskaan, mutta taulu näyttää silti ihan "järkevälle", sillä siellä ei kertaannu näistä isoista nimistä kuin Hilu (haittaakse?), itseasissa kaikki muut nimet puuttuu ;) Varsan on sitten aikanaan helpompi taas jatkaa sukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Toisethan kertaa ihan tarkoituksella ;) Sukusiitoksen lisäksi olen kovasti yrittänyt katsoa rakennetta ja kartoittaa vähän terveyttä. Mutta aika arvontaahan se on. Jotenkin tässä paniikissa ei vaan pysty keskittymään =D Katsotaan nyt, mitä soittokierros oriasemien välillä tuottaa tulosta..

      Poista
    2. Plus että spermanlaatu kiinnostaa tässä kohtaa erittäin paljon.

      Poista
    3. Pysteellä myös hyvä sperma, jättää ihan kivan näköisiä jälkeläisiä (oon kyllä ehkä hiukan puolueellinen, koska Osmo on niin <3). Me katottiin paljon juurikin sitä millaista oriit jättää, ei niinkän millainen se itse on.

      Poista
    4. Tuo on todella hyvä neuvo! Ja Osmohan on <3

      Poista
  3. Hienoa, että selän suhteen saitte hyviä uutisia klinikalta! Ja apua, vietin hetkisen aikaa eilen illalla Dream Pedigreen parissa ja vaihtelin Vipsulle miehiä... :) Ja tässä vaiheessa on pakko sanoa, että kylläpäs sitä itse pääsinkin helpolla, kun tilausvarsalle oli isäehdokas jo valmiina ja muutenkin homma tuntuu hieman haastavalle ravihevosten osalta tällaiselle ratsuihmiselle. Tee niistä kaikista oreista sellainen taulukko, mihin läiskit plussat ja miinukset, ja sitten eniten plussia kerännyt voittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä helpottava uutinen! Hauskaa, että kuitenkin kävit katsomassa, miltä se meidän dream pedigree voisi näyttää =) On ihan totta, että tilausvarsa hommassa pääsi helpolla. Ei tarvinut oikeastaan miettiä tässä vaiheessa paljon mitään. Taulukko on kyllä tehtävä. Sitten se on revittävä ja tehtävä uudelleen =D Mutta kyllä tilanne taulukon vaatii!

      Poista