Follikkelit odotteli ottajaa

Alan olla korviani myöten täynnä koko hevoshommaa. Paksu on lihonut kahden viikon laidunlomallaan muodottomaksi. Ei yllätä. Pakaransakin se on telonut kaiketi kaverin kavioon. Taivaalta tulee vettä ties kuinka monetta päivää kuin saavista kaatamalla. Lämpötila lähentelee kymmentä astetta. Suomen kesä ei paljon lämmitä.




Paitsi, että kelit pilaa laitumet ja viivästyttää hommia, on jännä nähdä millainen heinäshow tulevana talvena seuraa. Voisin kuvitella, että tarjolla on pääsääntöisesti kaikkea paitsi priimaa ja hinta on hurja. Onneksi olin kaukaa edes vähän viisas ja varasin kuivaa heinää latokuivurin kautta. Ihanan kallista, vuodesta toiseen. Satoi tai paistoi.

Mitä varsahommiin tulee, kannattaa varmaan ostaa valmiina. Tänään truutattiin ensimmäinen satsi lennossa vaihdettua ja pikana tilattua Liisingiä kohti tamman kahta kohta poksahtavaa follikkelia. Kyllä, kahta. Taas kerran. Tää ei nyt jaksais tätä.

Vipsukaan ei jaksaisi. Ennen se juoksi irrallaankin traileriin, jos sellainen näköpiirissa oli. Nyt se on alkanut pohdiskella. Pakkopilttuuseenkaan ei mennä enää kuin työntämällä. Enkä minä ihmettele. Onhan se inhottavaa. Ja loputonta.




Vaikka uutiset selän suhteen olivat positiiviset, hengittäminen on hetkittäin vaikeaa, kun ei tiedä mikä on pielessä. Ja sitten siihen pakaraankin ilmestyi kämmenen kokoinen pitkulainen patti. Patti on ikäänkuin valahtanutta läskiä pussissa. Vieressä on lommo. Patti ei ole kivikova, aristava, eikä lämmin. Olen painajaisissani varma, että patti on irti repsottava jänne tai lihas.




Kaviosta on tullut vekki myös takapolveen. Ehkä liittyvät toisiinsa. Harmia on luvassa, sitä en uskalla edes epäillä.

Keskiviikkoaamuna ennen seitsemää pitäisi olla taas pelipaikalla. Katsomassa, onko ovuloitu vai vedetäänkö vielä kerran. Luulen, että ovulaatio ehtii tapahtua. Sitten odottelemme taas sen kaksi viikkoa, jotta pääsemme/joudumme alkioista eroon. Piirileikki pyörii.




Onneksi Vipsulla on kavereita ja minulla SuurHollolan jäljiltä pelitili kaikki kolme euroa plussalla.

- J

8 kommenttia

  1. Kuulostaa niin kovin tutulta... muodottomaksi lihonnut, vaihdetut paniikkisiemenet ja heinättömyys. Täällä naapurit veti rohkeasti pellot nurin, paniikissa sitten tekivät yötämyöden hommia ja silti osa paaleista sai vettä niskaansa. Tämä on ensimmäinen vuosi meillä, kun ollaan kokonaan ostoheinän varassa, kallista mutta saa nukkua yönsä rauhassa. Jos ei luonto kuivaa, niin kuivuri kuivaa.... onneksi sellainenkin härveli on keksitty.
    Tsemppiä ihan kaikin tavoin!!!! Kyllä kai tämä tästä joskus iloksi muuttuu (hevosmiäs ei paljoa tartte, ni jaksaa taas puurtaa :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi tosiaan tuli kerrankin ajoissa hoidettua heinähomma suunnilleen kuntoon. Kävin investoimassa sen sun suositteleman Tompan, jospa se tois uutta puhtia operaatio tammasta vähän vähemmän lihava mamma =) Tsempit myös sinne!

      Poista
  2. Näin ihan toiselle ihmiselle tallivuokraa maksavana asiakkaana huolettaa myös tulevan talven heinät, vaikkei sitä ostoprosessia joudukaan tekemään. Mutta taitaapi vesisateet johtua suoraan minun alkaneesta kesälomasta. Tähän viikkoon asti ollaan nautittu pääasiassa kauniista keleistä ja nyt kun katsoo ennusteita, niin näkyy vain sadepilviä pieniä hetkiä lukuunottamatta.
    Toivon mukaan LiibaLaaba saadaan kaikista harmeista huolimatta alulle! Ja toivottavasti tuo Vipsun takapään hitti ei ole mitään vakavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä takaisin töihin ;)

      Toivotaan tosiaan, että LiibaLaaba alulle saadaan. Yksi "vanhempi" hevosmies meinasi, että annettaisiin kaksosten kasvaa rauhassa..olishan tietysti nimikin valmiina. Mutta ei =)

      Se on tavallaan ehkä jopa pahempi tuo heinähomma noin, kun ei ole paljon vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä tuleman pitää.

      Poista
  3. En tajua, miksi asioiden pitää olla niin vaikeita. Tuttu tunne tuo kurkkua kuristava paniikki, kun hevosella ei ole kaikki hyvin... Toivotaan nyt kuitenkin parasta, sekä vamma- että tiinehtymisrintamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Eipä tässä enää muuta taida olla tehtävissä..toivoa parasta ja pelätä pahinta.

      Poista
  4. Voi plääh. Eikö se potkulla uhkaaminen voisi riittää... Pakkoko se on aina osua? Minäkin olen pikkutytöstä asti lukenut kuinka "hevoset eivät vahingoita välien selvittelyissä laumansa jäseniä, sillä yksi ontuva yksilö saattaa koko lauman vaaraan petojen kiinnostuttua". Ja paskat. :D No, onneksi ei Viballe tuon pahempaa käynyt. Vaikka selvää yöunienmenetysmatskua kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankku kovana mennään. Se on kumma, että välienselvittelyssä kaikki vammat tuntuvat tulevan siihen jo valmiiksi kipeään jalkaan -_-

      Poista