Vahingossa hyvä hevonen

Tänään ymmärrän erakkoja ja hulluja kissanaisia enemmän kuin eilen. Vaikeaahan tuo samaistuminen ei ole koskaan ollut.

Mutta, kun oksennat sisuskalujasi maantien laitaan, keskellä pimeyttä, keskellä yötä, huomaat kuinka yksin tässä maailmassa lopulta olet. Kun vihdoin pääset "kotiin", kissa kehrää jaloissasi ja tajuat, ettet koskaan joudu/pääse edes vessaan yksin. Siinä me istuttiin pöntöllä molemmat, minä ja rakas Ronttini.

Kun koko elämä on ollut sitä, että hiot töissä, kuntoutuksessa tai tallilla kohti näennäistä täydellisyyttä, hukaten itsesi, huomaat kaiken epäonnistumisen keskellä, että rakas karvakorva seisoo lenkin jälkeen käytävällä, paikallaan. Vaikeasti valjastettavasta on tullut itse rauhallisuus. Riisut sen rauhakseen varusteista ja tuhiset sen tuuhean tukkaan.

Vipsu, jokaisen itketyn kyynelen ja enemmänkin arvoinen.






- J


2 kommenttia