Hevosen hepatiitti

Eli tutummin maksatulehdus. Lohduttoman viikon lopputulema, lohduttoman diagnoosin muodossa.

Lyhyesti maksatulehdus on, kuten nimikin sanoo, maksan tulehduksellinen tila. Maksa on elintärkeä sisäelin, joka voi käytännössä sammua kuin liekki. Oireet huomataan usein vasta, kun hoitaminen on jo myöhäistä (vaurio 60-80%).

Maksatulehdusta on kahden tyyppistä, akuuttia (esim. raskausmyrkytys) ja kroonista (taustalla esim. tulehdus). Akuutti maksatulehdus voi myös muuttua ajansaatossa krooniseksi. 




Kun maksan tuhoutuminen alkaa, hevonen saattaa olla masentunut, anorektinen, laihtunut ja/tai ripuloiva. Suolisto-ongelmia tavataan usein. Hevosella saattaakin olla ähky tai ähkyjä. Kellertävät limakalvot eivät ole tavattomia. Turvotuksia ja verenvuotoja saatetaan havaita. Verenvuotoja seuraa herkästi anemia.  

Hevosella voi olla myös neurologisia oireita: koordinaatio saattaa olla häiriintynyt, hevonen on unelias ja/tai sekava. Hevonen saattaa jopa sokeutua. Hevoselle saattaa kehittyä valoherkkyyttä.

Meille tuli yksi ähky. Sitäkin rajumpi. Vipsun suolisto, se on aika karua katsottavaa. Verikokeet paljastavat lievän anemian.

Sitten taas toisaalta. Ilpon vieroituksen jälkeen hevosta tutkittiin oudohkon oireilun vuoksi ja "diagnoosi" oli masennus. Sitten oli vielä se eipäsjuupas-cushingtapaus.




Mistä maksatulehdus hevoselle sitten tulee? Mahdollisia syitä on useita.

Yksi maksatulehdusta aiheuttava bakteeri on clostridium. Se on ripulia aiheuttava suolistobakteeri, jonka kannoista osa on toksiineja. Myös jotkin virukset saattavat aiheuttaa maksatulehduksen. 

Tällaisia viruksia on kolme: 
  • TDAV eli Theilerin tautia aiheuttava virus. Tätä virusta pidetään hevosten hepatiitin yleisinpänä aiheuttajana. Theiler on oireellisena tappava 50-90% tapauksista. Theilerin tauti (seerumihepatiitti verensiirron, plasmasiirron tai rokotuksen, esim. jäykkäkouristus, yhteydessä) on tunnettu jo sata vuotta, mutta sen aiheuttanut virus löydettiin vastikää.
  • NPHV, joka on tunnistettu 2012. Se on myös ihmisten hepatiitti C aiheuttaja. 
  • EPgV, joka on tunnistettu 2013. EPgV:n ei tiedetä aiheuttavan kliinisiä oireita. 

Mikä tahansa muukin myrkytys voi aiheuttaa maksatulehduksen. Usein tällainen myrkky joutuu hevoseen syötyjen kasvien kautta. Viime vuosina "trendikäs" ykkösmyrkyttäjä on ollut alsikeapila (siinä asustava home). Eikä sitä voida Vipsunkaan tapauksessa sulkea pois, vaikken sitä Vipsun laitumilta tänä kesänä löydäkään. 

On kuitenkin mahdollista, että myrkytys on tapahtunut jo kauan sitten, ongelma tuli esiin vasta nyt, onnettomien yhteensattumusten summana. Joidenkin veriarvojen kohdalla on vain olkaa kohautettu: "Kylmäverisillä arvot ovat usein tällaiset." Mutta ovatko?

Eritoten Englannissa ongelmia on aiheuttanut keltainen päiväkakkaraa muistuttava Jaakonvillakko. Tätäkään en ole onnistunut Vipsun ruokalistalta löytämään. Sen sijaan englannin raiheinää pelloilla kasvaa lähes varmuudella. Että ota näistä nyt sitten selvää..Sopiiko ne hevoselle vaikö eikö, ne hevoslaitumet.

Kyseessä voi kuitenkin olla myös lääkemyrkytys, kemikaalimyrkytys tai mikä tahansa myrkky. Tämä kiertää mielessäni kehää.

Epäilin jo kaivovettä, mutta yleiset kaivovesimyrkyt, kuten radon eivät kuulemma aiheuta maksalle ongelmia. Sen sijaan kaivovedessä toisinaan tavattu fluoridi voi aiheuttaa hevoselle myrkytyksen.

Olen miettinyt myös vitamiinien ylisaannin mahdollisuutta. Seleenimyrkytyskin kävi mielessä. Raudan yliannostus voi vaurioittaa maksaa sekin. Liika sinkki aiheuttaa myrkytysoireita. Tie on loputon.

Näiden lisäksi jotkin muut sairaudet saattavat aiheuttaa maksatulehduksen.




Miten maksatulehdus sitten diagnosoidaan? Kliiniset merkit antaa hyvää vihiä, mutta verikokeet ovat välttämättömiä ja vatsan ultraus saattaa tuoda jonkinasteista lisävaloa. Maksan koepala tarvitaan, jotta diagnoosista saadaan mahdollisimman kattava ja tarkka. 

Meiltä puuttuivat ne selkeät kliiniset merkit, vasta verikoe (GGT) antoi vihiä maksan tilanteesta.

Koepala kertoisi meille tuhojen laajuudesta, mutta toimenpide on riskialtis, eikä sitä lähdetty vielä tekemään. Maksassa on paljon isoja verisuonia, jolloin riskinä on, että hevonen saattaa toimenpiteen seurauksena vuotaa kuiviin.




Miten maksatulehdusta hoidetaan? Riippuu aiheuttajasta. Jos kyseessä on bakteeriperäinen maksatulehdus, antibioottihoito on välttämätön. Virus- ja myrkkyperäisissä maksatulehduksissa hoito on lähinnä tukihoitoa. 

Tukihoidolla tarkoitetaan mm. suonensisäistä nesteytystä, B-vitamiinia, antioksidantteja ja lääkitystä, jolla ammoniakin määrää veressä pyritään vähentämään tai pitämään kurissa. Ruokavalio tulee olla vähäproteiininen (vähemmän ammoniakkia) ja korkea hiilihydraattinen. Laadukkaita aminohappoja tulee olla reilusti tarjolla.

Vipsun maksatulehdus vaikuttaa myrkytysperäiseltä, vaikkakaan muitakaan aiheuttajia (poislukien raskausmyrkytys) ei olla täysin pystytty poissulkemaan. Tulehdusarvot ovat normaalit. 

Olen miettinyt pääni puhki, kumpi tuli ensin, muna vai kana. Kraaterimainen haavauma vai maksatulehdus. Kumpi on seurausta kummasta? 

Koska vielä vuosi sitten vatsa ja suolisto olivat ensiluokkaisessa kunnossa, voitanee epäillä, että kroonistunut tulehdus tuli ensin ja suoliston tilanne on seurausta siitä. Tai sitten ei. Kaikki on vain turhanpäiväistä arvailua. On sietämätöntä, ettei saa tyhjentäviä vastauksia.

Tällä hetkellä Vipsu syö vatsan suojalääkkeitä ja kortisonia. Onko näistä apua, selviää muutaman viikon kuluttua.

Vipsun ruokavalio on jo aiemmin ollut haasteita täynnä. Koska herkästi lihova ja kaikelle allerginen hevonen. Olennaisinta onkin löytää hyvä korkealaatuisen hiilihydraatin lähde. Valkuaista Vipsu ei ole oikein koskaan "kestänyt" hyvin, joten siinä kohdassa toivottavasti vältytään uusilta päänsäryiltä.




Kuinka tämä olisi voitu estää? Maksatulehdus ei ole kovin yleinen vaiva. Ainakaan diagnosoitu sellainen. Siksi tietoa on varsin rajallisesti ja vastaukset lähinnä spekulaatiota. 

Parhaana tapana välttyä maksatulehdukselta, on olla tarkkana, missä hevonen laiduntaa ja mitä se laitumella suuhunsa laittaa. 

Ja tarkkana ollaan oltu. Pellot on käännetty ja väännetty, jotta alsikkeet ja muut "hukkakasvit" katoaisivat, samalla toivoen, että jonkinlainen moninaisuus säilyisi. Täytyy kuitenkin myöntää, että ennen omia peltoja en paljon katsonut, mitä siellä heinän seassa kasvaa.

Bakteeri-/virusperäinen maksatulehdus on hankalampi estää. Rokotusohjelman tarkkaa noudattamista kuitenkin suositellaan.




Mitäs nyt? Vipsun maksatulehdusta epäillään paitsi myrkytyksen aiheuttamaksi myös krooniseksi. Aiheuttaja voi olla kuka tai mikä tahansa. Vatsan kunto viittaa tilanteen olleen akuuteimmillaan kuukausia sitten. Sikäli asiat edes liittyvät toisiinsa. Jos näin kuitenkin on, mitä tapahtui kuukausia sitten?

Koska sappiarvot ovat normaalit, olemme tietyssä mielessä onnekkaita. Silloin ei olisi enää mitään tehtävissä, ymmärsin. 

Kortisonihoitoa käytetään yleisesti. Sen kanssa on kuitenkin huomioitava kaviokuumeen riski, kantavalla tammalla luomisen riski ja vatsahaava potilaallekaan kortisoni ei ole paras vaihtoehto, joskin tässä kohtaa ainoa vaihtoehto.




Ennuste? Vipsun ennuste on tällä hetkellä varauksellinen. Jokainen päivä on lahja, vaikkei maksatulehduksen katsottu uhkaavaan Vipsun henkeä enää akuutisti. Koska emme tiedä vaurioiden laajuutta, voimme vain arvailla.

Ennuste muodostuu yleensä koepalan ja hoitovasteen perusteella. Hoitovaste meille selviää kuukauden kuluttua. Hoitovaste määrittää pitkälle myös sen, otetaanko Vipsun maksasta koepala ja/tai milloin se otetaan. 

- J


Lähteet:
Vipsua hoitanut ell Jonna Jokisalo, Dipl. ACVIM, hevossairauksien erikoisell, Hyvinkään hevossairaala

Jonathan H. Foreman, DVM, MS, DACVIM (LAIM), professori eläinlääketiede / Illinoisin yliopisto

Thomas J. Divers, DVM, Dipl. ACVIM, AVECC, eläinlääketiede / Cornellin yliopisto





.

12 kommenttia

  1. Voihan helkkari. Mun on jotenkin vaikea kuvitella, että Vipsu olisi syönyt esimerkiksi juuri tuota alsikeapilaa niin paljon, että olisi siitä myrkytyksen saanut. Jos olen oikein käsittänyt, niin sitä pitäisi olla hevosen ruokavaliosta kymmeniä prosentteja, jotta se sienirihmasto aiheuttaisi myrkytystilan?

    Mä veikkaan, että tässä on vaan surullinen yhteensattuma, ja kamelin selkä (tai tässä tapauksessa Vipsun maksa) on poksahtanut raskausmyrkytyksen ja mahdollisen "myrkyn" kerääntymisen vuoksi. Vipsullahan on voinut jo Ilpon aikaan olla raskausmyrkytys ja sen myötä elimistöön on voinut jäädä tulehdustila kroonistumaan?

    Välttämättä tälle asialle ei koskaan saada lopullisen oikeaa vastausta. Täällä pidetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivotaan, että Vipsu vastaa hoitoihin niin hyvin kuin mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joidenkin lähteiden mukaan sitä tosiaan tarvii olla se parikymmentä prosenttia, mutta paha sanoa. Kuten puhuttiin niin ihan arpomistahan tämä kaikkinensa on.

      Poista
  2. Ei voi muuta kuin toivoa parasta! Tsemppiä ja jaksamista sinne kaikille osapuolille.

    VastaaPoista
  3. Ihan sanattomaksi vetää taas. Tuollaiset toivottomat syiden etsimiset vie niin pienen ihmisen voimia... No, nyt ainakin on tehty kaikki voitava tässä kohtaa. Kyllä Vipsu selviää. Voit ainakin todeta, että tämä hevonen on opettanut siulle niin paljon, että harva hevosenomistaja onkaan noin sivistynyt. Ja kiitos kun jaat oppeja meille muillekin, vaikka mukavampi olisi tietysti kun aihe olisi joku vähemmän synkkä. Mutta elämä on välillä aivan persiestä. Oot mielessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevista sanoistasi <3 Elämä Vipsun kanssa on tosiaan opettanut. Kalliita oppitunteja paitsi taloudellisesti myös henkisesti. Kalliita myös Vipsulle.

      Poista
  4. Siis miten tuntuu, että tänä keväänä/kesänä joillekin on kertynyt ihan määrätön määrä murhetta hevosten kanssa. =( Toivottavasti Vipsu toipuu tai että ainakin jaksaa mahdollisimman pitkälle ihan vaan varsankin takia. <3

    Mä jostain luin (kun meillähän ehdittiin kanssa epäillä maksatulehdusta, onneksi verikoe oli ok), että maksatulehduksen voi huonossa tapauksessa aiheuttaa ihan vaan sekin, että varsa painaa sisäelimiä. Hitsit kun en enää muista, missä tuo oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota epäiltiin ihan ensimmäisenä, koska Vipsun varsa oli jo syntyessään tavanomaista varsaa hieman isompi ja kauhistelivat klinikalla laiheliinin painoa, ei koska niin vähän vaan koska niin paljon :) Se olisi ollut se paras selitys. Mutta jos se olisi se syy, arvojen olisi pitänyt jo korjaantua itsestään =/

      Hyvä, että selvisitte säikähdyksellä!

      Poista
  5. Sanaton myöskin. Syiden etsiminen taitaa olla mahdotonta, mutta ihmisluonne on sellainen... yöt läpeensä miettii, että mitä jos....
    Pääasia on kuitenkin, että Vipsu on edelleen emänä varsalleen ja taistelee, niin kuin suomenhevosen kuuluukin!! Koko sydämestäni toivon ja uskon, että hoitovaste on paras mahdollinen!!!
    Jaksamista ihmisille ja suomalaista sisua Vipsulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Mahdotonta tosiaan, mutta ei minkään itselleen mahda. Vastaus on pakottava tarve saada.

      Poista
  6. Mulla on tammalla kolangiohepatiitti. Akuutti maksatulehdus. Maksa ja sappi arvot molemmat pilvissä sekä tulehdusarvot. Tulehdus saatiin taltutettua antibiootein mutta meille jäi pysyvä maksan vajaatoiminta ja ennuste hyvin huono. Tällä hetkellä tamma porskuttaa varsansa kanssa moitteetta. Tsemppiä teille! :) /Riikka K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi pahoillani! Niissä ennuste tosiaan on aika heikko, mutta hienoa kuulla, että tamma voi nyt hyvin <3

      Meillä ei edelleen ole täyttä varmuutta, onko tämä nyt sitten krooninen vai akuutti vai mikä, mutta viisari alkaa enenevissä määrin osoittaa rokotereaktion (Theiler's) suuntaan. Lopullista varmuutta ei taida saada koskaan, mutta sikäli Vipsua vielä uskallan rokottaa, tulee maksa-arvot aina testata rokotusten yhteydessä..

      Tsempit teille!

      Poista