Samanlaiset erilaiset

Varsojen tekeminen ei ole mitään liukuhihnahommaa. Ei ainakaan meillä. Siinä missä ei meinaa tamma pysyä hengissä, on tuotoksetkin melkein mitä sattuu. No ei sentään! Mutta en lähtisi sanomaan, että Vipsu tekee jonkin tietyn tyyppisiä varsoja.

Ehkä jos näitä varsoja olisi enemmän kuin kaksi, hahmotelma olisi helpompi muodostaa. Jotakin selkeitä yhtäläisyyksiä (molemmat tammoja) kuitenkin löytyy sekä sitten niitä absoluuttisia eroja. Molempi parempi.




Yksi on kuitenkin selvää. Pää periytyy äidiltä. Ja se on kiva se. Vipsulla on veistoksellisen kaunis pää, lumoavat silmät ja pitkät tuultahalkovat aasinkorvat. Erityisesti juuri korvat ja silmät ovat molemmilla tyttärillä hyvin samanlaiset, ilmeineen kaikkineen.

Ilmeet toki kertovat myös luonteesta. Siinä missä molemmilla on luonnetta, tälle jälkimmäiselle luonne on tullut pehmennettynä versiona. Venda on kiltti ja tarvittaessa hyvinkin yhteistyökykyinen. Luonne on suurin ero näiden kahden varsan välillä. Toinen oli terroristi, toinen ilkikurinen humoristi.

Vaikka luonteet ovat hyvinkin erilaiset, ne ovat myös samanlaiset. Molemmissa on ytyä. Molemmilla on vahva omanarvon tuntu. Suotakoon tämä näille neideille ja toivottakoon, etteivät ne koskaan tule kenellekään mitään ilmaiseksi antamaan ja se niitä suojelkoon, mihin ikinä elämä ne kuljettaakin.

Näitä kahta varsaa erottaa isä. Niiden varhainen lapsuus oli likipitäen yhdenmukainen. Molempia käsiteltiin paljon. Olen sanonutkin, että orin osuus varsan luonteen määrityksessä on varsin aliarvostettu. Näiden kahden välillä ero on selkeä.




Yksi hyvä esimerkki on kengittäjän kanssa toimiminen. Siinä, missä Ilpon kanssa ei kukaan viitsinyt painiskella, koska olisi mennyt koko päivä eikä tulisi valmista, Venda antaa hoitaa kavionsa jopa irrallaan. Kaiketi se alkaa jo olla niin tottunut, mutta lähtökohtaisestikin se otti kengittäjän vastaan eri tavalla. Sama kengittäjäsetä totesi Ilposta, että laittakaa se orilaitumeen ja viikko takaperin, että on tämä Venda kyllä kiltein varsa kaikista.

Sitten taas. Ilpo tuli kutsusta luokse. Myös silloin, kun se juoksenteli pitkin tonttia irrallaan. Venda ei tule. Venda on mm. päättänyt muuttaa nykyisen setämiehen karsinaan asumaan. Joka ilta se marsii määrätietoisesti siihen äitistä nähden kaikkein kauimmaiseen karsinaan ja alkaa evästää setämiehen heiniä tottunein ottein. Kun komennat, tyyppi närkästyy ja marsii pihalle. Ulos tallista pihalle.

Äitin helmoissa tuo parikuinen pikkuneiti ei enää, kaiketi tai ainakaan olevinaan, haluaisi öitänsä viettää. Puolitosissani mietin, josko antaisi sen nukkua yönsä omassa karsinassa, vaikka kaikkien hevoskasvatuksen sääntöjen vastaisesti vieroitus tulisikin aivan liian aikaisin.




Joo, voisin laittaa päähän riimun ja talutella tyypit sisälle, mutta laiska kun olen ja tehokkaaksi joka ilta itseäni luulen, nappaan äitiä riimusta kiinni ja marssimme jonossa sisälle. Toisinaan pieni hevonen lähtee omille teilleen jo ennen etuovea, mutta enimmäkseen vasta sisälle päästyään. Ja koska sillä ei ole ongelmia kulkea narussa ja pitää päässä riimua, antaa juosta vapaana.

Tallissa sen suuriin suosikkeihin kuuluvat mm. melassiämpäriin sukeltaminen, käytävän luutiminen ja tavaroiden levittäminen. Jotain, mitä Ilpo ei tehnyt. Sekin hillui käytävällä, mutta ihan eri merkityksessä.

Eroja on myös rakenteellisia. Ilpo oli pienestä asti bodari, Venda ei niinkään. Se on sellainen silakka. Toisaalta Venda on ikäistään valmiimman oloinen. Se on edeltäjäänsä isompi. Ehkä sekin saa sen tuntumaan ikäistään vanhemmalta.

Siinä missä Ilpo pinnasi varsakarvan pudottamisen kanssa, Venda loi ison osan omaansa jo aikoja sitten.

Molemmat varsat syntyivät vailla vasta-aineita. Molemmat saivat plasmaa ja tilanne parani. Voisi siis ajatella, että lopulta terveitä varsoja. Paitsi että Ilpo ripuloi aika tarkalleen kerran 21 päivän välein. Aina, kun äiti oli kiimassa. Vendan takapuolen olen pessyt kerran. Kun äiti oli ensimmäisen kerran kiimassa. Silloinkin, se oli yksi epämääräinen märkä pieru, ei koko takapään peittävä paskapanssari.


Ilpo ja Ilpon ruokahalu. ©Päivi Eskelinen

Siinä, missä Venda on ainakin toistaiseksi säästynyt ähkyltä ja ripuleilta, sen jalka on tuottanut harmia ja kiristystä allekirjoittaneen otsa osiolla. Ähkyltä säästymisellä en uskalla juhlia, sillä lapsihevonen meni juuri ja vetäisi setähevosen eväät niin sanotusti ykkösellä alas. Ruokahalu, sen perivät molemmat varsat äidiltänsä.

Jännä nähdä, millaisiksi nämä kasvaessaan muuttuvat. Muistuttavatko kohta enää etäisesti toisiaan. Korvakarvat on ainakin ihan identtiset.

Niin tai näin, oikein päin ja rajattomasti rakastettuja kumpikin.

- J


Ei kommentteja