Joka syksy joku lähtee, onko tänä vuonna Venda vuoro?

Niin, ne katastrofit. Ne ovat sellainen toisiaan seuraava jatkumo, jossa potenssikorotukset ovat huimaa luokkaa. Kerta toisensa jälkeen ne yllättävät kauheudellaan.

2014 piti olla ilon vuosi. Suuri unelma omasta tallista näki päivänvalon. Samana syksynä menetin yhden rakkaimmistani, Noan. Seuraavana syksynä, lähes tarkalleen vuosi myöhemmin koitti Onnin aika. Tunsin murtuvani. Talliamme kohtasi suuri tragedia vielä samana syksynä. Seuraavana vuonna sairastuin itse 'hankalasti', uskoin aikani koittaneen. Looginen jatkumo poikien jälkeen. Pappa päätti toisin ja 'otti paikkani'.




Kun Vipsu sairastui vakavasti, oli vasta alkukesä. Tihensikö jatkumo tahtiaan vai mitä tämä oli? Vipsu selvisi. Sitten koitti sunnuntai.

Vein ponit aamulla normaalisti ulos. Ne söivät puuronsa ja rouskuttelivat ensimmäiset heinänsä. Ajattelin hiljaa, Venda vaikuttaa väsyneeltä. Muutama tunti myöhemmin totesin sen todella olevan väsynyt. Kohta Venda piehtaroi.

Limakalvot pienellä varsalla olivat kauniin pinkit, lämpö ja syke normaali. Oma itsensä se ei kuitenkaan ollut. Äiti tarjosi tissiä, muttei maistunut. Käveltiin hetki. Venda yritti pissata, muttei onnistunut.

Veimme hevoset hetkeksi takaisin tarhaan. Tekisin mehun ja soittaisin lääkärille. Otin askeleen kohti porttia, kun Venda hypähti liikkeelle. Se oli jotenkin poissaolevan oloinen juostessaan päin betonirengasta. Väistämisen tai pysähtymisen sijaan se päätti hypätä.

Hyppy päättyi huonosti. Pieni hevonen räpiköi betonirenkaan päällä repien jalkansa verille. Ennenkuin ehdin hätiin, se oli jo onnistunut kierimään renkaalta alas. Oikea takajalka oli ottanut kipeää. Venda ei juuri varannut jalalle ollenkaan.

Päivystävä lääkäri lupasi olla paikalla vajaassa tunnissa. Venda kävi pitkälleen, annoin sen levätä. Siltä varalta, että jalka oli pahasti rikki. Kohta se piehtaroi hieman. Nousi ylös, asteli muutaman askeleen ja meni takaisin makuulle. Molemmista takasista helmeili verta.

Hysterian sijaan olin kaiketi hieman liiankin rauhallinen. Siirsin Vipsun ja Vendan sisälle, kun huomasin lääkärin kaartavan pihaan. Venda oli apaattinen, mutta käveli ontumatta. Huh.

Lääkäri tutki varsan ja teki samat havainnot, jotka olin oirekuvauksessani kertonut. Suolistoäänet vaimeat, varsa ei kuitenkaan vaikuta kovin kivuliaalta, vaikka on aavistuksen apaattinen. Lämpö, syke, limakalvot - kaikki ok. Varsa ei vaikuta kuivuneelta.

Lääkäri avustajineen ajeli karvat Vendan takasista nähdäkseen haavat paremmin. Yhtä lukuunottamatta haavat vaikuttivat pinnallisilta naarmuilta eikä se yksikään tikkejä vaatinut. Huolellisen puhdistuksen vain.

Suolistoäänien vaimeuden vuoksi Vendalle laitettiin kaulaan kanyyli ja se sai nesteytystä parin pussin verran. Lopuksi sille annettiin vielä kipulääke. Toimenpiteet sujuivat kiltin (ja nuupahtaneen) varsan kanssa varsin helposti.

Kun varsa ei pissaa, se voi olla kuivunut tai pahimmassa tapauksessa sen virtsarakko on revennyt. Jos kyseessä olisi kuitenkin perinteisempi ähky, aiheuttajia saattaisivat olla sisäloiset, vatsahaava tai jokin sopimaton, mitä varsa on syönyt, vaikkapa hiekka. Tällaiselle ahnaalle pikkupirpanalle ylensyöntiä ei voitu pitää poissuljettuna vaihtoehtona. Varsoilla kun on tapana muutenkin laittaa suuhunsa kaikenlaista.

Nesteytyksen jälkeen pissan pitäisi tulla. Jos sitä ei alkaisi kuulua, uudelleen yhteys. Eikä me sitä pissaa tuntien kyttäyksen jälkeenkään nähty. Varmistin, ettei Hyvinkäällä ole ruuhkaa ja valitsin toimittaa lapsen nesteytettäväksi sairaalaolosuhteisiin. Jos virtsarakko oli revennyt, ei sitä kotona kuitenkaan hoidettaisi. Nyt varsa oli vielä matkustuskunnossa ja saattaisin minäkin saada seuraava yönä unta.

Sellaisia ne harhaisen hevosenomistajan haaveet on. Kuvitelmia kauniista unista ja hyvin nukutuista öistä.

Venda oli kuin vanha tekijä lastautuessaan. Ilman apukäsiäkin se marssi traileriin kuin pitkän linjan ammattilainen lajissa missä tahansa. Lapsi odottaa möllötti trailerissa irrallaan, kun äitihevonen oli emännän kanssa eri mieltä siitä, mihin lapsi laitetaan hoitoon. Pienellä suostuttelulla sain Vipsun ymmärtämään, että tämä on oikeasti nyt paras juttu. Kai sekin tiesi, että varsa oli ehkä kipeämpi kuin me ihmiset ymmärsimme.

Matka sujui kivasti. Lukuunottamatta sitä tukehtumisen tunnetta, joka kuskia kuristi. Sen, että sain kokoonpanon kaarrettua Hyvinkään pihaan, alkoi armoton lorotus. Pieni hevonen teki elämänsä isoimman ja kaiketi odotetuimman pissan. Koska olimme jo täällä asti, tutkitaan nyt.

Ultra vahvisti rakon ehjäksi. Varsa oli edelleen nuutuneen oloinen, joskin jostain se oli pientä virtaa saanut, kun jaksoi kiukutella ja vastustella. Tyhmää sellainen nakuksi navan ajaminen ja kaikki kopeloiminen.

Varsasta napsaistiin verikokeet ja sille asetettiin varmuuden vuoksi katetri. Ajatus oli, että se saisi vielä hieman nesteytystä ja kipulääkettä, sillä suolistoäänet olivat yhä vaisut ja paksusuolen liike hidastunutta. Lapsen mielestä yksi katetri päivässä on riittävästi, pitäkää tunkkinne ja niin se repi lääkärin taidolla asetteleman virityksen irti.

Koska lapsi oli ollut vähällä ruualla ja sitä kiukutti, se päätti vetäistä välipalaksi purua. Se ei ollut hyvä idea. Kuten ei ollut sekään, että lapselle asetettiin suun ja sitä kautta mahan suojaksi kuonokoppa. Se oli sellainen elokuvahetki. Vangit soittaa kaltereita emalimukeillaan, Venda soitti kaltereita kuonokopallaan. Rytmikkäästi.

Äiti sai heiniä, jotka kiukutteleva esiteini paiskoi pitkin karsinan lattioita. Kerran halusitte, että pissaan niin täältä pesee ja niin se lirautteli pissat pitkin sotkemiaan heiniä. Jos hän ei saa syödä, kukaan ei syö.

Lääkärin mielestä varsan edesottamukset edellyttivät eristämistä varsakarsinaan. Se on sellainen häkki emän karsinan nurkassa. Muuten kiva, mutta ne on suunniteltu varsan kokoisille varsoille. Meidän ponikokoinen minimörssäri ei oikein ottanut mahtuakseen - edes sovellettuun versioon.

Varsa alkoi saada yhä kiihtyviä kiukku- ja kipukohtauksia. Sille annettiin suoneen kovia kipulääkkeitä, joita säestettiin takamukseen isketyin pistoksin. Taintua se ei meinannut millään. Yhdentoista aikaan illalla lääkäri soitti klinikalle apukäsiä, jotta pääsimme kotiin. Olimme painineet klinikalla viitisen tuntia.

Venda sai yöksi karsinaan oman henkilökohtaisen räsynukkensa. Kävi tuota tyttörukkaa jo etukäteen vähän sääliksi. Huoli oli kotimatkalla kova, eikä nukkumisesta tullut mitään. Kun nukahdin, näin takaa-ajopainajaisia. Aamulla oli kaikesta öisestä juoksemisesta hiki, väsy ja päätä särki. Onni silti, että vietiin varsa klinikalle "turhaan", kotona olisimme olleet kusessa.

Sain ensimmäisen puhelun eilen kahden aikaan iltapäivällä. Kaksitoista tuntia aikaisemmin, kahdelta yöllä, Venda oli saanut tarpeekseen. Se oli pistänyt varsakarsinavirityksen kasaan ja ilmoittanut henkilökohtaiselle räsynukelleen, että siinähän räpiköit.

Varsa päästettiin äitinsä viereen. Sen ruokailuja yritettiin jälleen hillitä kuonokopalla. Menestys oli lyhytkestoinen ja varsa lopulta sen verran vaaraksi kaikille, että lääkäri päätti luovuttaa. Varsan annettiin syödä ja juoda.

Onneksemme se ei enää kipuillut tuon maagisen kello kahden hetken jälkeen. Aamulla sairaalan henkilökunta tainnutti kaksikon ja nappasi hiekkaröntgenin. Hiekkaa ei ollut. Muita tutkimuksia ei edes yritetty tehdä, sillä yhteistyö varsan kanssa oli päättynyt.

Ähkyn syy jäi arvoitukseksi. Oliko pissaaminen, tai sen puute, muna vai kana, emme tiedä. Venda ja Vipsu tulivat kotiin alkuillasta. Nyt me toivomme, että oli mikä oli, meni ohi.




Oma teoriani on vahvasti vatsahaavaviitteinen. Varsoilla vatsahaavat ovat varsin yleisiä jo ennen vieroitusta, mutta varsinkin vieroituksen aikana ja jälkeen. Useimmiten varsa-ajan haavaumat katoavat iän myötä itsestään eivätkä ne aiheuta oireilua.

Komplikaatiot ovat varsoilla usein vakavia: Refluksi, vatsakalvon puhkeaminen, ruokatorven tulehdus. Haavaumat saattavat aiheuttaa arpeutumista, mikä johtaa fibroosiin ja vatsan kiristymiseen/ahtautumiseen. Ravinnon saanti hankaloituu eikä varsa välttämättä enää edes yritä syödä.

Jos varsa oireilee vatsahaavoja, tyypillisä oireita ovat kipukohtaukset ruokailun jälkeen, huono tai vähentynyt ruokahalu, hampaiden narskuttelu, lisääntynyt syljen eritys, ripuli, laihtuminen, selällään makailu, hidastunut kasvu, pömppömahaisuus ja karkea karvaisuus.

Vendalla ei ennakoivia oireita ole ollut. Ennen sunnuntaita se oli pieni ahmatti, joka ei ripuloinut koskaan. Se on kasvanut valtavaa vauhtia ja kehittynyt ikäisekseen nopeasti. Silti oireet juuri silloin, kun ne ilmestyivät ja seuraavan yön aikana tuntuvat sopivan kipukohtausten ja selällään makailun osalta. Venda näytti hetkittäin koiranpennulta, joka halusi masurapsutuksia.

Varsa-ajan vatsahaavojen uskotaan liittyvän stressiin, jonka ruokailumuutokset (maidosta heinään ja väkirehuihin) aiheuttavat. Toisaalta vatsahaavaiset varsat syövät heinää mielellään ja paljon, sillä heinän syöminen erittää sylkeä ja rauhoittaa vatsaa. Vendahan on ahmatti. Toisaalta väkirehut eivät sen ruokavalioon vielä kuulu.

Myös vastasyntyneet varsat kärsivät vatsahaavoista. Näihin liittyy yleensä ripulointi ja erilaiset tulehdukset. Varsan ollessa parikuinen, vatsahaavojen kehittymisellä katsotaan olevan yhteys immuunikehityksen kanssa. Nelikuisilla ja vanhemmilla varsoilla vatsahaavat liittyvät vieroituksen tuomaan stressiin.

Vatsahaavojen hoito ja ennaltaehkäiseminen toimii, kuten isoillakin hevosilla. Stressin minimointi ja laidunnus ovat parhaat vastalääkkeet. Mietinkin, josko siirtyminen hiekkatarhaan ja rajoitetulle heinäruokinnalle (lääkärin määräyksestä) toimi meillä laukaisevana tekijänä.

Stressiähän pienen varsan elämään on mahtunut ihan ensimetreiltä asti. Äitin sairastuminen ja toistuvat sairaalajaksot sekä sen oman jalan fiksailut. Toisaalta se on iässä, jossa immuunisyyt saattavat tuoda oman lisänsä tilanteeseen. Taustasairauksia Vendalla ei ole todettu.

Mun diagnoosi, ei tohtorin. Taidamme tarhalevon sijaan totutella takaisin laitumelle.

- J



10 kommenttia

  1. Voi Venda, ja voi teitä kaikkia :( Onneksi nuo pikkusintit on melkoisen sisukkaita kavereita, minkä yöllinen hoitajatyttö varmasti pisti merkille. Voin vaan kuvitella, mitä tämäkin ihmispolo on joutunut kärsimään eläinlapselta, minkä kärsivällisyyden mittari on täyttynyt jo ajat sitten.

    Toivon mukaan ei tule vatsanväänteitä enää kenellekään.

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takki alkaa olla aika tyhjä.

      Poista
  2. Kylläpä se nyt koettelee. :( Toivottavasti nyt sentään ei tänä syksynä kukaan lähtisi ja hevoset pysyisivät terveinä! Venda ainakin kuulostaa melkoiselta taistelijalta. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä teitä koetellaan! Kaikessa rasittavuudessaan vastaanpaneva hevonen on kuitenkin parempi kuin nöyräksi ja välinpitämättömäksi vetäytynyt... Vendalle paljon tsemppiä ja sulle levollisia öitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet aivan oikeassa. Silloin elämä on vielä voitolla.

      Poista
  4. Tässä taas istun ja mietin, että lajin vaihto voisi estää lopullisen hermoromahduksen.. postimerkit tai virkkaus. Mutta kun näiden vaikeuksien jälkeen, on se pieni hetki auringonpaistetta.. tiedät kyllä... <3 Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  5. Huh, kyllä säikäyttää tuommoset. :( Toivotaan että meni tosiaan ohi tuolla, ennen kuin sie joudut purkamaan langatkin tyhjästä takista. :/ Voimia! <3

    VastaaPoista