Borta bra, hemma bäst - Praha

Välillä vähän jotain muutakin. Yksi asia ylitse muiden, jota kaipaan vapaudessa ennen omaa tallia, oli matkustelu.

Tuli elettyä totaalisen erilaista elämää. Oli elämä. Varsinainen voltti tuli vedettyä, vaikkakin hevoset ovat myös antaneet paljon. Silti mieli halajaa maailmalle. Se kaipaa kokemuksia, vaihtuvia maisevia ja herkkuja.





Niin monesti olen kuullut ne sanat: Jos haluat pitää vapaata, sano vain. Ja sitten ne seuraavat: Ei sovi silloinkaan. Ja vähän joka välissä: Tilanne vaatii välitöntä huomiota. Sekin on tietysti pala elämää..

Tärkeintä tallinpidossa on toimeliaat tukijoukot. Että on se joku, joka katsoo hevosten perään mielellään ja ennenkaikkea sitoutuneesti. Seuraavaksi tärkeintä on muistaa, että hevoset voi yhtä hyvin kuin ihminen, joka niistä huolehtii. Kolmanneksi onkin se vaikein, katsoa peiliin. Se olet sinä!




On tosi vaikea päästää irti. Haaveilin, että pitäisin oikein viikon loman, kun loistava tilaisuus tarjoutui. Lentäisin jonnekin lämpimään ja makaisin auringossa koko viikon. Sitten iski se toinen todellisuus. Leipätyöstä on tosi vaikea olla pois.





Ainoa mahdollinen vapaa osui vuoden viimeiselle viikolle. En tietenkään halunnut pilata kenenkään joulua tai uuden vuoden juhlintaa, joten "tyydyin" muutaman päivän pikku breikkiin. Tämä rajasi lämmön aika aktiivisesti pois ohjelmistosta.




Todellisuushan on, että tuskin olisin pitemmäksi ajaksi lähtenyt pois muutenkaan. Tällainen muutaman päivän tauko arkeen oli hyvää harjoitusta takaisin kohti elämää. Päätin nimittäin yrittää. Elää.






Olin valikoinut listalle muutaman kohteen. Tuttu ja turvallinen Lontoo, vähän vähälle näkemiselle jäänyt Pariisi, houkutteleva Barcelona ja ruokataivas Rooma. Koska loma-ajaksi valikoitui tylsästi aktiivinen ja ylibuukattu talvisesonki, matkoja oli tosi vaikea löytää fiksusti, ajallisesti ja rahallisesti.




Kiitos National Geographic. Lehdessä oli jossain välissä juttu luukirkosta Tsekeissä. Juttu hyppäsi taas silmille ja palaset loksahtivat jotenkin kohdilleen. Praha.




No se luukirkko jäi sitten näkemättä. Mutta Prahaan ihastuin. Vanha kaupunki on valloittava. Kaikki on siistiä ja kaunista. Näkemistä on paljon, vaikka lähes kaikki olennainen on kävelymatkan päässä kaikesta olennaisesta.




Minulla on myös salainen pahe. KFC. Ihan hirveää syntiä tällaiselle semisti aktiiviselle eläinten oikeuksien puolustajalle. Praha oli ihan paratiisi. Ensimmäinen KFC oli kentällä. Seuraava oli hotellin vieressä, seuraava seuraavassa korttelissa ja sitä seuraavassa ja sitä seuraavassa. Ihan sama mihin suuntaan katsoi, siellä oli!




No, lähdin reissuun myös hyvän ruuan perässä, ja vaikka KFC tarjoileekin maultaan parasta mahdollista pikaruokaa, halusin syödä muutakin. Praha ylitti tässä mielessä odotukset aivan täysin. Ruoka oli hyvää ja sitä tuli syötyä.




Koska kaikkialle pääsi kävelellen, tuli käveltyä. Kymmeniä kilometrejä. Arvatkaa mitä se tekee terveille jaloille? Niinpä. Sitten kun jalassa on lähtökohtaisesti jotain vikaa, käy niin, että jalka sanoo poks ja se kävely loppuu siihen. Sitä on niin kypsä ja fiksu, rajansa tunteva aikuinen, ettei ymmärrä istua välillä alas tai kiertää nähtävyyksiä bussista käsin.




Tarjolla olisi ollut myös kiertelyä hevoskuljetuksessa, mutta jokin noissa turistivaljakoissa saa niin surulliseksi, ettei pysty. Hevoset sinänsä olivat hyvinvoivan oloisia, mutta..




Huikeinta oli huomata, että kotona oli kaikki hyvin, kun palasin. Uskaltanen siis lähteä uudelleenkin.

- J

2 kommenttia

  1. Mikä nuilla hevosilla oikein on kengissä? Joku iskunvaimenninsysteemikö? Hienoja kuvia, eipä ole tullut Praha mieleen. Hmm. Matkakuumetta pukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tullut itselläkään mieleen, mutta onneksi näin! Lentokin oli vain pari tuntia suuntaansa.

      Kengistä en ole aivan varma, jostain luin että ehkä pitoa ja luistonestoa samassa kummallisessa korkkarikengässä. Suojaa kaiketi myös sädettä iskuilta. Arvonnaksi meni ;)

      Poista