Venda 1v

Vain virallisesti. Oman laskuopin mukaan tänään tärähti mittariin seitsemän kuukautta kasvanutta asennetta ja omaa tahtoa. Ei ole mennyt kuukaudet kuten kuvittelin. Paremmin onneksi kuin mitä pelkäsin.

Viime vuosi oli hevosmielessä hirvein. Melkein menetin Vipsun ja nyt, taistelun jälkeen, pelkään yhä päivittäin, että Vipsu otetaan minulta pois liian aikaisin. Samalla hevosvuosi on ollut hieno. Me voitimme sen taistelun, minulla on upea tuleva ravikuningatar sekä hieno musta terapiahevonen. 

Tuo tuleva ravikuningatar sai tänään silat ensi kertaa selkäänsä. Vanhan kansan oppien mukaan kesälliset varsat valjastettiin Tapaninpäivänä. Me ei alunperin meinattu kiirehtiä tätäkään vähää, mutta Venda tuntuu varsin valmiilta. Eikä se meinannut mitään, vaikka äitinsä vanhat silat selkäänsä sai. 

Pidin siloja selässä hetken, otin pois ja pistin takaisin. Enemmän risoi seisoa paikallaan käytävällä, kuin se, että kyydissä kävi jotain. Käytävällä seisominen onkin ollut se vaikein oppia. Ehkä koska levoton luonne ja liikaa virtaa. Sinänsä seisominen käytävällä sujuu ihan ok, pienissä annoksissa ja silloin tällöin. 

Omaan karsinaan Venda muutti oma-aloitteisesti hieman ennen joulua. Se on sujunut yli odotusten. Toistaiseksi äiti ja lapsi ovat kulkeneet ulos ja sisälle tandemina. Pikku hiljaa olemme alkaneet harjoitella siten, että ulos mennään äiti edellä ja sisälle tullaan päinvastaisessa järjestyksessä.

Lapsi käyttäytyy varsin hienosti, kunnes äitihevonen alkaa huudella lapsensa perään. Tai, ollessaan muutenkin ilman äitiään..

Olen hieman yllättynyt Vipsun tavasta suhtautua. Olin jo haaveillut, että vuoden vaihteessa muutettaisiin omiin tarhoihin, muttei taida raaskia. Vipsu ei juokse hätäisenä, eikä huuda kiljuen, vaan hörisee lämpimästi kutsuen. Lämmin kutsu laukaisee varsassa välittömän "kaikki tapahtuu liian hitaasti"-protestin. Kun ensimmäiseen kutsuun asti kuljettiin nätisti, alkaa akuutti poukkoilu kaikkiin mahdollisiin ilman suuntiin. 

Onneksi Venda on nopea oppimaan ja omaksumaan. Muutama päivä ja tasaantunee tämäkin. Ruokakupin kolisuttelu sen sijaan ei vaatinut päiviä, eikä edes minuutteja. Se tapahtui sillä sekunnin sadasosalla, kun etunen kalahti karsinan seinään, synkronoituna ruokintakauhan sisällön siirtymään. Oi miksi ei osu palkkaaminen koskaan yhtä taidokkaasti tahdonalaisena taidonnäytteenä.

Täytyy myöntää, että edellistä on edesauttanut äidin esimerkki. Mutta kolinaksi käytös muuttui vasta edellisen episodin jälkeen.

- J