Kuljetusliike Lego


Mentiin metsään. Meinasin kuolla. Söin lunta ja selvisin.

Siinä eilisen päivän pika-analyysi. Oli hauskaa, vaikka oli raskasta.

Edellisenä iltana vedin drinkin nimeltä The Hell Machine, se ennusti illan kulun - vaikka hauskaa oli, kiitos sisko sekä maanantaiaamun alun, suu on kuiva edelleen. Viina ei sovi, edes kauniisti tarjottuna pienestä lasista. Ainakaan, jos se on chileläistä pontikkaa.

Mutta tosiaan. Mentiin metsään. Hirvet olivat hylänneet kyttäyspaikan ja nuolukiven, joten kuljetusliike Lego sai tärkeän ja vastuullisen tehtävän hoidettavakseen. Sen tuli hoitaa kymmenen kiloa porkkanaa tiettömän taipaleen päähän. Siis totaaliseen ryteikköön.


Mitä!? Porkkanat kuuluu laittaa suuhun!

Totaalista ryteikköä on kevennetty parin terapiapolun verran, mutta jyrkkä, lähes pystysuora nousu vanhaa metsäkoneen tekemää reittiä on katkaissut polkujen teon pitkäksi aikaa. Ponille tuollainen on kuitenkin pala kakkua. Minulle ei niinkään.

Hyperventiloin jo puolessa välissä vartin matkaa, enimmäkseen koska unohdin hengittää. Koska suu oli kuiva ja Coca-colaa kamala ikävä. Kuntokin on hävettävän huono. Söin lunta viimeksi/ehkä lapsena, oli kaiketi jo korkea aikakin. Hyvää oli. Helpotti.




Lego ei kyseenalaistanut vieraille poluille lähtöä ollenkaan, vaikka Venda perään huutelikin. Pelipaikalla poni tiesi, että tällaisen homman jälkeen on palkinnon paikka ja se tarrasi maahan laskettuun porkkanasäkkiin napakasti kiinni. Piti hetki keskustella, kuinka palkka jaetaan.




Poni hoiti homman kotiin porkkanan palkalla. Se oli niin tärkeänä, kun lähdettiin. Paluumatkalla se huolehti, että Mamy selviää siitä saakelin jyrkästä mäestä (tai ylipäätänsä metsästä) takaisin kotiin. Hassu pieni poni. Se katsoi niin epäilevästi puolessa välissä rinnettä: "Et taida selvitä". Odotti, että kasasin itseni ja asettelin jalkani ja taas mentiin.

Nyt me etsitään ponille jostain kuormasatula tai muu taakkateline ja herrat metsästäjät saavat lainata ponia kuljetuksiinsa. Ehkä tehdään pari reissua itsekin.

- J



Oli aamullakin ikävä Coca-colaa, kun kuivasuisen eväs otti ja räjähti.

4 kommenttia