Vähän kiireinen Venda

Villihevonen Venda on onnekseni viime "päivityksen" jälkeen käyttäytynyt kärryjen edessä varsin viisaasti. Toki Venda ansaitsee lisänimen Neiti Peräkeveä, mutta tilanne tuntuu suhteellisen hallinnassa olevalta, ja toisaalta yhä enenevissä määrin muualla kuin aisojen välissä ansaitulta. Tai no, se on niin perus, että persus nousee, ettei taida vaan heilauttaa enää.

Paitsi jos osuu, sitten heilahtaa kyllä.

Vähän heilahti riimunvarsi kohti hevosta tuossa mennä viikollakin, kun päivän parituntinen laidunnusosuus oli alkamassa ja portin tuntumassa tuli ruuhkaa. Siinä oltiin minä, "vähän" kiireinen Venda ja Lego. Koska kärsivällisyys olisi toivottava, kokeiltiin ettei mennä ennenkuin hevonen siitä pikkaisen peruuttaa. Seurasi vinkumista, kiukuttelua ja takapää lensi milloin kohti mitäkin.

Legolla lehmän hermot.

Saatiin lopulta portti auki ja siitä se riemu repesi. Pierupukkikiljulaukkaa laitumeen ja naamalleen. Tai oikeastaan takapolvilleen.

Naamalleen mentiin pari päivää aikaisemminkin ja valitettavan kirjaimellisesti. Ensin kippasi hevonen ja sitten kuski. Onneksi oli koppakärryt. Ja vauhtia vain vähän. Ainoat vauriot vaikuttivat olevan molemmilla lähinnä henkistä laatua ja mitä helvettiä. Toisesta etupolvesta tuli tippa verta. Oli kivasti onnea ja elämän kannattelua matkassa mukana.

En pelkää montaa asiaa (enpä), mutta hevosen kaatuminen on yksi niistä. Ja samalle viikolle näitä sattui kaksi. Tai no, se toinen oli vain melkein, mutta siinä sitä vauhtia oli sitten senkin edestä enemmän, koska vähän vanhempi ja ihan ammattilainen. Onni, että hevonen hanskasi hakautuvan polvensa ja piti tasapainonsa, vauhdinkaan juuri hidastumatta.

Katsotaan kauas tuuri kantaa, toivottavasti pitkälle. Huomenna kohti suuria seikkailuja molempien murujen kanssa. Venda Make Nymanin ohjaksissa ja Lego Vermossa voittamassa.

- J