Kuljetusliike Lego

Kuljetusliike Lego

Mentiin metsään. Meinasin kuolla. Söin lunta ja selvisin. Siinä eilisen päivän pika-analyysi. Oli hauskaa, vaikka oli raskasta. Edellisenä iltana vedin drinkin nimeltä The Hell Machine, se ennusti illan kulun - vaikka …
Thanksgiving

Thanksgiving

Amerikkalaisen ajan hengessä lähdin taas yhtenä synkkänä hetkenä miettimään, mistä minä olen kiitollinen. Onhan niitäkin asioita, keksin monta. On vaan hemmetin vaikea muodostaa lausetta kiitollisuudesta, pahoittelemat…
Hyvä paha potkuremmi

Hyvä paha potkuremmi

Joku tunnettu suomenhevosvarsojen kasvattaja/valmentaja joskus jossain haastattelussa sanoi, ettei käytä varsoilla potkuremmejä, ettei ne opi potkimaan. Se on jäänyt kaikuna korviin. Aina se soi, kun potkuremmiä taas k…
Mörkö the mestari

Mörkö the mestari

Ollaan ihan uudenlaisen pelottavan äärellä. Onnistutaan kaikessa mitä keksitään kokeilla. Tai no ei ihan, on se yksi säännön vahvistava poikkeus, mutta siitä joskus myöhemmin. Pääsääntöisesti kuitenkin menee niin, että …
Pienestä kiinni - Lappeenranta 14.10.2018

Pienestä kiinni - Lappeenranta 14.10.2018

Ollaan taas uitu meille tyypillisissä syvissä vesissä pitkä viikko. Tai no, syvä vesi, ehkä semmoinen loputon suo kuvaa tilannetta paremmin. Kun mieli on synkkä, kaikki on paskaa eikä pimeyden takia eteensä näe, on pie…
Puikkoluulomasta virittelyvapaa

Puikkoluulomasta virittelyvapaa

Vendalla menee ihan jees. Sillä on paras ystävä ja se on kaiketi tärkeintä. Jotta aivan auvoisesti ei edelleenkään sujuisi, kolhaisi kakara etujalkaansa sen verran, että puikkoluun pää otti ja ärtyi. Ei onneksi mennyt …
Ponny uutisia

Ponny uutisia

Kaikki lapset tykkää legoista? Minä ainakin tykkäsin ja joka lapsitaloudesta niitä tuntuu löytyvän. Nyt myös meiltä. Hevoslapsitaloudesta. Se on katsokaas niin, että jos jotain luvataan, se pidetään. Viimeinen lupauksen…
Alkuvuosi veriarvoina

Alkuvuosi veriarvoina

Tyyli on se, että tietoa ei voi olla liikaa. Niinpä hevosista otetaan verikokeita silloinkin, kun kaikki on kunnossa, jos on kunnossa. Helpottaa vertailua, tai sitten ei. Ohessa Vendan alkuvuosi veriarvoina (ja ihmisens…
Tallitarkastus

Tallitarkastus

Sanovat oudoksi. Kokevat noloksi. Näkevät kokemansa ongelmaksi. Siinä tiivistettynä, miten minulla menee tänään, meni eilen ja menee todennäköisesti niin kauan, kun joku sattuu muistamaan (eli ei onneksi kauan). Bonukse…
Mitä pienet edellä, sitä isot perässä - Vai miten se meni..

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä - Vai miten se meni..

Yksi tamma, kaksi varsaa. Kuvittelin, että olisivat kuin yö ja päivä, mutta samanlaisia sisukkaita "pikku" pirulaisia taitavat olla. Samalla herkkiä ja rohkeita. Toinen vuotias, toinen jo kolme. Minulla oli tä…
Venda 1v

Venda 1v

Venda täytti perjantaina vuoden. Sen ensimmäinen vuosi ei ole ollut helpoin mahdollinen, mutta siihen on mahtunut myös paljon hyvää. Se on kokenut ikäisekseen paljon, joten nyt on aika ottaa vähän rennommin. Ahtaa kakku…
Venda, varsasta ravuriksi - esikoulu

Venda, varsasta ravuriksi - esikoulu

Kaiken surun ja epätoivon keskellä minulle jäi suuri vastuu. Venda. Samaan aikaan niin rakas ja samaan aikaan niin iso kipu, että olin kykenemätön antamaan sille kaikkea sitä, mitä se ansaitsi. Varjo ei langennut vain m…
Kynttilät

Kynttilät

Kolme vuotta sitten, kymmeneltä illalla, Vipsu ampui esikoisensa tähän maailmaan. Hetki oli hätkähdyttävä. Olen siitä iänkaikkisesti, kaikkinensa, kiitollinen. Olen onnellinen, että pystyin tarjoamaan Vipsulle mahdollis…
Vipsu on poissa

Vipsu on poissa

Eksyneenä joudun kertomaan, että elämäni hevonen Viba on poissa. En menettänyt pelkästään upeaa hevosta. Menetin ystävän, kumppanin, unelman, toivon ja tarkoituksen. Majakkani valo on sammunut.  ... s. 19.4.2002 - k. 28.…
Kun varsa valjaat selkäänsä sai

Kun varsa valjaat selkäänsä sai

Perimätieto kertoo, että ennen muinoin kesälliset varsat valjastettiin ensi kerran tapaninpäivänä. Me ei ihan siihen ehditty mukaan, mutta totuttelu siloihin aloitettiin vuoden vaihteessa. Mitään kiirettä ei ole, mutta …