Venda, varsasta ravuriksi - esikoulu

Kaiken surun ja epätoivon keskellä minulle jäi suuri vastuu. Venda.

Samaan aikaan niin rakas ja samaan aikaan niin iso kipu, että olin kykenemätön antamaan sille kaikkea sitä, mitä se ansaitsi. Varjo ei langennut vain minun hartioilleni. Se kummitteli kauttani Vendan elämässä.

Se pärjäsi kyllä. Se sai seurakseen vieroituksesta meille jo hieman aiemmin muuttaneen nuoren tamman. Tamma piti kuria ja antoi toivottavasti lohtua. Leikkikaveriksi siitä ei kuitenkaan ollut. Viikari pistettiin porukkaan mukaan, mutta sekin yllätti. Leikkisä ruunan rupsukka oli varsan kanssa totaalinen tosikko.

Ystävä. Se puuttui. Voimattomana katselin ympärilleni löytääkseni jostain sopivan kaverin. En olisi millään jaksanut ottaa kotiin enää yhtään hevosta. En siihen ainoaan tyhjään karsinaan, jota ei koskaan tulla täyttämään. En siihen talliin, jolla ei enää ollut tarkoitusta. Mutta minun piti nähdä suruani pitemmälle. Minun piti pitää lupaukseni.

Ystävän etsintä oli yllättävän vaikeaa ilman kaikkea dramatiikkaakin, joka tilanteeseen johti. Rahalla olisi saanut, mutta se ei tuntunut tilanteessa järkevältä. Se ei olisi ollut reilua sille toiselle varsallekaan.

Pelkäsin hysteerisesti Vendan puolesta. Olin varma, että sekin kuolee. Että joku haluaa sillekin pahaa. Pelkäsin, ettei se ole turvassa luonani. Että minä en osaa. Sitten sain yllättävän ehdotuksen. Aikalisän.

Ehdotus ei ollut mitä ajattelin, mutta se tuntui järkevältä kompromissilta. Venda olisi "piilossa pahalta maailmalta", turvassa. Jos ei muuta, minulta. Ammattilaisten silmien alla. Niin lähellä, että melkein kotona. Ja sillä olisi ystävä.

Päätös oli tehty nopeasti. Kävin tutustumassa paikkaan, uuteen ystävään sekä ihmisiin, jotka Vendan arkea pyörittäisivät. Olin myyty. Venda sai mahdollisuuden kasvaa ilman varjoja, joita kotona oli pimeydeksi asti. Se saisi ikäisensä ystävän.

No, ei se ensi kohtaaminen mitään suurta rakkautta ollut. Mutta tänään, pari kuukautta myöhemmin nuo kaksi huutavat toistensa perään ja tappelevat kuten tytöt. Kaikesta ja ei mistään.

Siinä ystävystymisen lomassa Venda pääsi esikouluun. Aluksi sitä ohjasajettiin, kuten kotonakin. Pari viime viikkoa se on totutellut kärryihin, ja "..vaikka se onkin hankala ihmiselle, se selvästi tykkää lähteä töihin ja se nauttii tuosta hommasta."

Olen niin ylpeä siitä. Se ei pelkää oikein mitään ja jänniin asioihin se on suhtautunut suurella viisaudella: Katson, kiemurtelen ja pörisen, mutten pakene. Se kulkee radalla hiittaavien isojen hevosten seassa suurempia hötkyilemättä. Niin, se kulkee radalla. Ongelmitta.

Olisihan se liian helppoa ollakseen totta ilman (ilmeisesti pakollisia) vastoinkäymisiä. Venda ehti olla sisäoppilaitoksessa pari viikkoa, kun sen sudenhampaat poistettiin. Pari päivää myöhemmin iski ähky. Torkuin yön tallituvan sohvalla vanhan villaloimen alla, vahtien vauvahevosen unta ja edesottamuksia, manaten maailmaa, mutta siitäkin selvittiin.

Kevään virallisiin kuuluivat myös näyttelyt. Venda harjoitteli ahkerasti. Match shown jälkeen se alkoi pikku hiljaa hiffata homman. Koska odotukset virallisen näyttelyn suhteen olivat korkealla oli odotettavissa, että jokin meni pieleen.

Ensin oli Match show ja sitten tuli Venda show.

Venda show starttasi mittauspaikalla, kun vittuuntuneen varsan kavio kolahti "ei onneksi tuomarin jalkaan". Koska homma ei tyssännytkään hylkäämiseen, Venda siirtyi maneesiin arvosteltavaksi. Siirtyminen tapahtui sivuttaissuunnassa ja keulien. Kävelemisestä ei kehässä luonnollisestikaan tullut mitään. Ei siitä oikein tule muutenkaan, kun askellajit koostuvat vauhdista, jossa ihminen ei oikein pysy mukana.

Raviakin kokeiltiin esittää. Mutta koska tahdin päätti joku muu, meni sekin pomppimiseksi. Arvosana molemmista 6. Sitä paitsi varsani peitsaa. Koska se on nopea ja varhaiskypsä hevonen ;) Ei onneksi tehnyt sitä näyttelyssä.

Loppua kohden Venda viitsi vähän keskittyä. Suoranainen harmi, että se starttasi numerolla 1. Jos se olisi hetken ehtinyt höyrytä kehän laidalla, askellajejakin olisi saattanut irrota. Tai sitten ei. Se on kuitenkin selvää, että enää sitä ei arvostella kuin korkeintaan kärryiltä esitettynä. Paitsi ehkä kerran, kun yksi yllytyshullu haluaa kokeilla onneaan.

Muutoin lapsi sai mukavan rivin: Laatu, runko ja kaviot 8. Jalat 7. Luonnetta ei onneksi arvosteltu. Sekoilu mittauspaikallakin oli arvostelussa saatu varsin mukavaan muotoon:

Hyvät tyypit. Pitkä, syvä runko, kevyt kaula, jyrkähkö lapa, hyvä säkä, vahva lanne, pyöreä lautanen. Ej hieman ulkokierteiset, tj hyväasentoiset., kj pitkät vuohiset. Etujalkojen liike käynnissä ahtaanlainen, tj melkoahdas, suora. Ravissa ej hieman kerivä, tj väljenevä. Kaviot hyväsarveiset, säännölliset, holvikkaat. Käynti lyhyttä, kiireistä. Ravi lyhyttä, tahtivaikeuksia. Levoton mitata.

- J