Näytetään tekstit, joissa on tunniste viba. Näytä kaikki tekstit
Ikuisuusprojekti länget

Ikuisuusprojekti länget

Haaveilin aikanaan, että etsin ja löydän Vipsulle sopivat länkivehkeet. En löytänyt. Ostin reen, mutten aisoja. Lopulta Vipsu oli raskaasti raskaana ja minulla sisäänrakennettu epävarmuus. Mainitut tekijät johtivat kaht…
2020

2020

Vuosi oli poikkeuksellisen raskas. Koronalla ei sinänsä ole suurta roolia. Yllättävää kyllä. Toki vuosi oli koronan vuoksi poikkeuksellinen ja vaatii tiettyä mielikuvituksellisuutta irtautua arjesta niin, että se on pai…
Se kaikkein kipein menetys

Se kaikkein kipein menetys

Vipsun kuolemasta on tänään kaksi vuotta. Edelleen mietin Vipsua päivittäin. Ikävä on aivan uskomattoman suuri ja se tuska - se ei hellitä. Vipsun kuoleman jälkeen olen jotenkin purjehtinut päivien läpi. Suorittanut vuo…
Tiivistelmä kuluneesta vuodesta ja tavoiteet jo alkaneelle

Tiivistelmä kuluneesta vuodesta ja tavoiteet jo alkaneelle

Kulunut vuosi ei ollut juuri edeltäjäänsä parempi. Kipuilen yhä Vipsun menetyksen vuoksi. Ote on jotenkin hukassa ja ikävä viiltävä. Kuin ottaakseen loputkin luulot pois, seuraava menetys seurasi hyvin pian. Tammikuussa…
Pala taivasta - Ilon Kajastus

Pala taivasta - Ilon Kajastus

19.4. on yksi merkittävimpiä päiviä... 17 vuotta sitten syntyi se kaikkein arvokkain,  4 vuotta sitten se sai esikoisensa... - J
Thanksgiving

Thanksgiving

Amerikkalaisen ajan hengessä lähdin taas yhtenä synkkänä hetkenä miettimään, mistä minä olen kiitollinen. Onhan niitäkin asioita, keksin monta. On vaan hemmetin vaikea muodostaa lausetta kiitollisuudesta, pahoittelemat…
Kynttilät

Kynttilät

Kolme vuotta sitten, kymmeneltä illalla, Vipsu ampui esikoisensa tähän maailmaan. Hetki oli hätkähdyttävä. Olen siitä iänkaikkisesti, kaikkinensa, kiitollinen. Olen onnellinen, että pystyin tarjoamaan Vipsulle mahdollis…
Vipsu on poissa

Vipsu on poissa

Eksyneenä joudun kertomaan, että elämäni hevonen Viba on poissa. En menettänyt pelkästään upeaa hevosta. Menetin ystävän, kumppanin, unelman, toivon ja tarkoituksen. Majakkani valo on sammunut.  ... s. 19.4.2002 - k. 28.…
Kun varsa valjaat selkäänsä sai

Kun varsa valjaat selkäänsä sai

Perimätieto kertoo, että ennen muinoin kesälliset varsat valjastettiin ensi kerran tapaninpäivänä. Me ei ihan siihen ehditty mukaan, mutta totuttelu siloihin aloitettiin vuoden vaihteessa. Mitään kiirettä ei ole, mutta …
Valikoivasti fiksu varsa

Valikoivasti fiksu varsa

Kun Venda syntyi, ensimmäiset pari kuukautta kiittelin maailmankaikkeutta kiltistä, fiksusta ja nopeasti oppivasta varsasta. Se käveli pienestä pitäen narussa paremmin kuin monet aikuiset hevoset. Se osasi käyttäytyä vu…
Venda 1v

Venda 1v

Vain virallisesti. Oman laskuopin mukaan tänään tärähti mittariin seitsemän kuukautta kasvanutta asennetta ja omaa tahtoa. Ei ole mennyt kuukaudet kuten kuvittelin. Paremmin onneksi kuin mitä pelkäsin. Viime vuosi oli h…
Vaikea vieroitus?

Vaikea vieroitus?

Kun varsa juoksee illalla äidin karsinan oven ohi, ikäänkuin varmistuakseen, että pääsee omaan yksiöönsä, voi todeta vieroituksen olevan ajankohtainen. Noin keskimäärin. Venda on juoksennellut varsin määrätietoisesti mi…
Karanteeni

Karanteeni

Venda täytti kuun vaihteessa puoli vuotta. Suomi täytti muutama päivä sitten sata vuotta. Maagista aikaa, tai sitten ei. Talli on ollut perjantaiaamusta asti karanteenissa. Hevosten jalkahoito sattui torstaille. Venda p…