Tiivistelmä kuluneesta vuodesta ja tavoiteet jo alkaneelle

Kulunut vuosi ei ollut juuri edeltäjäänsä parempi. Kipuilen yhä Vipsun menetyksen vuoksi. Ote on jotenkin hukassa ja ikävä viiltävä. Kuin ottaakseen loputkin luulot pois, seuraava menetys seurasi hyvin pian.

Tammikuussa mietittiin yhä, mikä Viikarilla on vialla. Kuviteltiin, että ei ainakaan mitään vakavaa, kun kohtalaisen kattavat tutkimukset vaikuttivat kaikki "puhtailta". Lego sen sijaan sai pitkää saikkua toisen takapolvensa takia ja se tuntui, kuten pieninkin naarmu, maailmanlopulta. Venda huvitti ja pelotti meitä karkailemalla, mutta muuten se oli pala parasta kakkua.

Kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Helmikuussa yritin löytää kadonnutta inspiraatiota Ypäjältä. Teki hyvää, muttei valmista. Viikarin vointi huononi ja lopulta kaikki energia meni tuntemattoman kanssa kilpaajuostessa. Tutkimukset johtivat vihdoin löydöksiin ja uskalsin hetkittäin olla varovaisen toiveikas.

Legon polvi parani hitaasti, mutta varmanoloisesti. Viikarin vointi huononi, tasaisesti. Maaliskuun lopussa saimme musertavat tulokset koepaloista. Diagnoosi oli pahin mahdollinen. Lääkärin rohkaisemina yritimme vielä, turhaan. Kuun vaihteessa oli selvää, että peli olisi menetetty ennemmin kuin myöhemmin. Silti loppu, sellaisena kun se tuli, oli järkytys.

Syyllisyys, turhautuminen ja suru, ne saavuttivat aivan uudet mittasuhteet. Jossain siinä surunhuuruissa Venda venähti ohi edesmenneestä emästään.

Ilman Vendaa en todennäköisesti enää olisi tässä, kirjoittaisi näitä juttuja, pitäisi tätä tallia - tai mitään. On hyvä, että jokin pitää kiinni elämässä. Ja muistuttaa omilla edesottamuksistaan kuolemasta. Oliko Venda sittenkään pala parasta kakkua, se jää nähtäväksi. Uskon niin, vaikka välillä on vaikeaa ja vaarallistakin.

Toisenlaisen palan parasta kakkua sain maistella, kun pääsin ratsastamaan Vipsun esikoisella. Se oli vain pari kierrosta, mutta se lohdutti ja muistutti. Huhtikuussa alettiin treenata myös ohjasajoa Make Nymanin tarttuessa Vendan ohjaksiin ensi kerran. Se oli suuri onni.

Laitumet kasvoivat jo toukokuussa kohisten ja laidunkausi päästiin aloittamaan hyvissä ajoin, katoksiakin saatiin valmiiksi ennätystahtiin. Parasta oli kuitenkin Vendalle kesäksi saadut kaverit ja yhtäkkinen parannus kengityskäytöksessä. Legon polvikin vaikutti paranevan odotettua paremmin, käytös ei niinkään. Se oli minun vuoro olla jalaton, taas kerran. Mutta mieluiten niin.

Kesä meni laiduntaessa ja tammojen kiimoja kyttäillessä ja paikallisissa ravikarnevaaleissa vieraillessa. Venda sai etusiinsa pohjalliset, koska rotutyypillisen ohuet anturat. Trailerikin päivitettiin.

Ajot jäi kesällä aika vähälle, mutta syksyn tullen tahtia ja harjoituksia kiristettiin. Make Nyman jatkoi valmentamistamme ja ylitimme itsemme kokeilemalla hommaa myös kärryjen kanssa. Eteenpäinhän niillä päästiin, mutta että muutakin kuin suoraa linjaa...

Legoakin treenattiin jo täysipainoisesti ja oli ensimmäisen startin aika. Se voitettiin. Vermossa. Vermossa kävin myös muutaman viikon ajan hakemassa lisää ajovarmuutta. Lämmin suositus Ravikoululle. Oli aikaisten aamuherätysten ja ajettujen kilometrien väärti.

Eikä kahta ilman kolmatta, tai neljättä. Vipsun esikoinen "Ilpo" suoritti koelähtönsä hyväksytysti.

Ja koska me innostutaan aina vähän kaikesta, otettiin ilolla vastaan Seky ry:n (Suomen eläinkiropraktikkoyhdistys) väki. Tallin hevoset toimivat demoina nättiläistämme Vendaa lukuunottamatta. Toki sekin sai ansaitsemaansa huomiota, kun ns. virallinen osuus oli jo ohi.

Marraskuussa Lego kävi kuittaamassa kutosen Jokimaalla. Siinä oli reissu, jossa mikään ei mennyt putkeen. Yksi oleellinen remmi puuttui valjaista. Uusi maksoi monta kymppiä ja koulutus, josta kukaan ei tiennyt etukäteen, sabotoi lämmityksen varsin tehokkaasti. Poni heräsikin vasta startin jälkeen ja olisi kenties juossut aivan toisella vaihteella, jos olisi vielä radalle päässyt. No, näitä sattuu.

Kuten kaikilla kroonisesti sairailla, myös minulla on toisinaan vaikeampia aikoja, pahenemisvaiheita ja muuten vaan kivuliaampia jaksoja. Niissä merkeissä meni iso osa alkutalvea aina joulunpyhille saakka, jatkuakseen heti kohta uudelleen.

Pystyin kyllä jonkin verran ajamaan, mutta enimmäkseen Vendan liikunta oli ohjasajoa tai juoksutusta. Vapaata oli liiaksi. Tallihommissakin joutui valikoimaan ja suunnittelemaan vähän eri vinkkelistä.

Nousi taas mieleen ajatus siitä, että olisi ehkä aiheellista ajatella muita valmentajia. Ainakin hetkeksi.

Sitten, Esa Holopaisen ja Ilpon ihmisten kannustamana kokeiltiin Jokimaata. Vain vartti ja hyvin matkustava nuori, joka jo tuntee radan. Ei ole kuin tekosyitä, vai sittenkin aavistus alitajunnassa.

Kyyti oli kylmää. Kokeiltiin vielä kerran ja mennään kohta taas. Eihän se muu auta. Ulkopuoliset valmentajat, noh, niitä mietitään kun tästä jotenkin selvitään.

Tulevan vuoden tavoitteet ovat nyt jotain ihan muuta kuin suoritettu koelähtö.

Ykköstavoite: Ei yhtään menetystä.

Kakkostavoite: Kaikki terveenä.

Ja kolmostavoite: Ratakäytös hallintaan.



- J