Kuskiton poni

Miten Legolla menee? Haluaisin ajatella, että ihan jees. Täysi kymppi sen elämä ei ole, syystä jota en tiedä. Ehkä se liittyy ikuiseen laihikseen ja sen sivutuotteisiin, tai sitten sillä on muita kipuja. Ehkä se on vaan tylsistynyt ja vailla tarkoitusta (oli vähän enemmän tapahtumia ratsastuskouluaikoina luulen). Mietin näitä, koska Lego säpsyy ja säikähtelee, joskus jopa pelkää (lähinnä eläinlääkäriä ja kengittäjää).

Tässähän kävi myös niin, että Legolta "lähti kuski alta". Toki sitä itse ajellaan ja liikutellaan, mutta ei läheskään riittävästi. Sen huomaa, paitsi ehkä korvien välistä, kasvaneesta vatsan ympäryksestä.

Uutta kuskia ollaan hiljaisesti etsitty, huonolla menestyksellä. Tulijoita olisi, mutta kaikille tulisi toimittaa ohessa taksipalvelu ja/tai opetuspalvelu. Samassa ajassa on tehty itse, eikä oikeastaan voitettu mitään.

Jos minulla olisi minuuttikin ylimääräistä aikaa, olisi tosi hienoa siirtää tietotaidontapaista seuraavaan sukupolveen, mutta juuri nyt resurssit ei siihen riitä. Ajatus oli, että kaikki voittaa. Myös minä.

Sitten on tietysti ne vastuukysymyksetkin, joita ei ehkä niin herkästi ajattelisi, ellei katastrofi joskus olisi osunut kohdalle. Osui ja ajattelen.

Huomaan, että herkästi ajatellaan: "Poni, ne on vaarattomia ja tämä meidän tyttö/poika on niin kokenut, näpsäkkä ja reipas." En yhtään epäile, ettei olisi kokemusta (ratsastuskouluhevosista), ettei tyttö tai poika olisi näpsäkkä ja reipas, mutta mitä jos vastassa on ruutitynnyri ja/tai avotuli vuotavan happisäiliön vieressä. Vieläkö esiteini selviää? Ainiin, että olisi kivaa kaikilla, tarvisi muutakin kuin selvitä.

Ei nyt unohdeta, että ponilla on kaverina Venda ja vaikkei olisi, on se silti kuuma pieni pakkaus.

Kaikki tämä sanottuani totean, että tuuria on käynyt. Tontilla on käynyt aikaansaavia, rohkeita ja pystyviä nuoria. Olen kuin olenkin pystynyt hengittämään. (Saa vihjata, jos tiedossa on sopiva. Kilpaa pääsee ajamaan ponin kunnon mukaan.)

Onneksi illat pitenevät ja vuorokauteen tulee toivottavasti muutakin kuin kaikki pakollinen.

Sen lisäksi, että Legoa koitetaan pitää omatoimisesti kärryjen edessä, sen kanssa on kiva kyllä puuhastella kaikenlaista muutakin. Kaikenlaisesta muusta sen suosikki on eittämättä irtohypytys. Se on molemmille helppoa: Rakenna kuja, vapauta poni, katsele. Poni painaa tyytyväisenä menemään vielä tovi sen jälkeen, kun kyselit, josko pidettäisiin tauko tai vaihdettaisiin edes suuntaa.

Parasta onkin tammikuu, kun kenttä on parhaassa kunnossa ikinä. Siinä on hyvä hypätä, ruopia ja päästellä.

Mitä vyötärön alati paisuvaan ympärykseen tulee, ruoka on vedetty niin minimiin kuin voi. Riskinä on, ettei minimi riitä ja pelkäänkin, että heinädieetti johtaa väistämättä vatsahaavaan. Ehkä sellainen jo on.

Heinäruokinnan rinnalle löydettiin vihdoin olki. Se ei maistu. Ja pelottaa, että käy kuten viime talvena ja tulee vatsan väänteitä. Sotken kuitenkin pienen määrän olkea heiniin ruokailua hidastamaan. Lisäksi päiväheinät liotetaan. Muita heiniä ei toistaiseksi lioteta, koska liotuksessa myös ravinteet vähenevät.

Laihdutuskeinoista tehokkaimmalta tuntuu juurikin heinien liotus. Parissa viikossa mahavyö menee rei'än kireämmälle. Heilahtamalla. Ponin yleisilmekin on vähemmän pöhöttynyt.

Olen toiveikas.

- J