Tallitarkastus

Sanovat oudoksi. Kokevat noloksi. Näkevät kokemansa ongelmaksi.

Siinä tiivistettynä, miten minulla menee tänään, meni eilen ja menee todennäköisesti niin kauan, kun joku sattuu muistamaan (eli ei onneksi kauan). Bonuksena vielä täydellinen mihinkään pystymättömyys, mistään mitään ymmärtämättömyys ja joku universaali osaamattomuus.

Ihme, että selvisin sängystä aamulla ylös. Eikä vähiten siksi, että tällainen suhtautuminen tuhoaa kenen tahansa mielenterveyden eliniän jatkuessaan. Ennenkaikkea kuitenkin siksi, että eihän tällainen nolo outo, joka ei mitään osaa tai ymmärrä, pysty suoritukseen joka vaatii paitsi heräämisen, istumisen, seisomisen, peiton siirtämisen ja lopulta pukeutumisen taidon.

Kävin ihan töissäkin. Se vaati jo autolla ajamistakin.

"Leikki" sikseen ja takaisin aiheeseen. Tuon tallin kanssa tehtiin jo etukäteen selväksi, että ei tule onnistumaan. Myönnän, että välillä siltä tuntuukin, mutta samalla tiedän sen, mitä meillä kerran keskellä yötäkin käynyt eläinlääkäri viralliseen raporttiin päiväsaikaan käydessään kirjoitti:





Kun standardit on kerran asetettu ja saavutettu, jatkossa stressataan ylläpito- ja parannusasioita tai vaihtoehtoisesti lopetetaan, kun ollaan huipulla.

Mitä itse tarkastukseen tulee, ei se suinkaan ollut ilmoituksen perusteella tehty eläinsuojelutoimenpide vaan osa alueellista tallitarkastuskiertuetta. Villa Viba on rajatapaus (6 hevosta, tarkastuksen aikaan 5), mutta olen alusta asti tarkastusta toivonut.

Aloittaessani ihan siksi, että tuliko kaikki asiat huomioitua. Nähtävästi tuli.

Mielestäni tällaiset tarkastukset olisi tärkeä laajentaa koskemaan myös pienempiä yksiköitä. Meillä on asiat ok, verotkin maksetaan ja asetuksia noudatetaan, mutta kuinka monessa paikassa vaivaudutaan? Pienesti ja piilossa on kaiketi helpompi myös tehdä enemmän asioita miten sattuu kuin isosti ja ihmisten ympäröimänä?

Nyt tämänkin kokemuksen rikkaampana ihmettelen yhä enemmän niitä, jotka kokee tarkastukset turhanpäiväisenä nipottamisena. Kun hommat on kunnossa, sanomista ei tule.

(Ja joo tiedetään, Pirkko Byrograatti pistää varmasti tuulemaan, kun tilaisuutensa saa, mutta väitän että vähemmistöön jää.)



- Outo, mutta osaava J



Ps. Kiitos tästäkin kuuluu Vipsulle. Se ne standardit asetti ja minulle niin paljon opetti <3



EDIT selvennöstä kuvaan: Ruksit kohdassa "Kunnossa" ja lopussa maininta:"Siisti ja moitteeton talli, jossa hevoset hyvinvoivia ja hyvin hoidettuja."




2 kommenttia

  1. Tuota kuvaa ei pysty zoomaamaan kun olet laittanut jonkun hölmön kopiointieston päälle. Painttiin kun laittoi niin näkyi kyllä jotenkuten, mutta harvempi sitä varmaan jaksaa tehdä. :)

    Pari kertaa tallillasi käyneenä vaikutti kaikki paikat erittäin asiallisilta ja tilat hyvin suunnitelluilta. Ihanaa kun oli kerrankin tilaa liikkua, tottunut paljon pienempiin tiloihin. Hevosetkin olivat hyvinhoidetun ja terveen oloisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eihän tämä mikään utopia ole, mutta edes jossain on onnistuttu ;)

      Hölmö kopiointiestokin tekee siis tehtävänsä XD

      Poista