Ohessa Vendan alkuvuosi veriarvoina (ja ihmisensä tulkintoina):
Hematrokriitti = punasolujen tilavuusosuus verestä |
Jo ravivalmennuskurssilla oli tästä puhetta. Kuinka hevosen perna pistää punasolut piiloon ja hautoo niitä. Kun hevonen suorittaa, perna vapauttaa tavarat, tässä tapauksessa punasolut. Mitä kovempi kunto, sitä isompi arvo. Toisaalta jos hevonen kuivahtaa, myös se nostaa arvoa.
Viitearvo hevosella on 34-48, nuorella hevosella 31-42. Vaihtelua on myös kylmäveristen ja lämminveristen arvoissa. Ei olla tavoitteesta kaukana - enää.
En tiedä, mitä lääkäri sanoisi, mutta oma tulkintani on, että suunta on oikea ja lapsi on saanut olla riittävästi, jos ei liikaakin levossa. Kuivumisestakaan ei tarvi helteestä huolimatta olla huolissaan, paitsi koska veriarvo, myös hyvä juominen.
Punasoluideksi, hemoglobiinin määrä/punasolu = keskimassa |
Viitearvo 15-20. Koska MCV (punasolun tilavuus) on Vendalla normaali, eikä olla kaukana tavoitearvosta (enää), en ole suuresti huolissani - ehkä.
Viitearvo 118-170, nuorella hevosella 110-154. Alhainen hemoglobiini voi kertoa kroonistuneesta tulehduksesta, ravinnon puutteellisuudesta, heikentyneestä imeytymisestä, verenhukasta, sisäloisista ja ylirasituksesta. Sekä sitten siitä, että kyseessä on kylmäverinen ja/tai nuorihevonen. Me kokeillaan nyt kuparikuuri, ihan vaan, että saan olla tekevinäni ei millekään edes vähän jotain.
Kokonaisproteiini. |
Kreatiinikinaasi (lihakset). |
Viitearvo 55-370. Kaksin- jopa kolminkertainen nousu voi johtua ihan vaan treenistä, joten nämä nousut selittynevät sillä. Ei, Vendaa ei treenaamalla treenattu, mutta kuitenkin tehtiin muutakin kuin oltiin ja möllötettiin.
Alkalinen fosfataasi |
Viitearvo 70-250 (alle kaksivuotiaalla 140-360). Tästä meinasin saada sydärin, kunnes sain kaivettua nuorten hevosten viitearvot esiin.
Lymfosyytit, määrä. |
Viitearvo 1,4-4,8. Mitä vähemmän, sitä isompi stressi hevosella. Mitä enemmän, sitä isompi stressi omistajalla. Nimittäin lymfosyyttien määrää lisäävät SYÖPÄ, krooniset infektiot ja jotkin virukset.
Kokonaisuutena katsottuna eläinlääkärit pistävät rahansa viruskippoon. Satunnaisia lämpöjä on mitattu, mutta pääasiassa Vendan lämpö on pysynyt normaalina ja hevonen terveenoloisena.
(Munuaiset) |
Viitearvo 75-155. Nuorilla eläimillä arvot alhaisemmat. Korkeat arvot kertovat munuaisongelmista. Alhaiset arvot lihaskadosta. Tulkinta yhdessä urean kanssa kertoo tarkemmin, mistä kysymys. Vendalla urea normaali.
Leukosyytit |
Viitearvo 4,8-10,1. Kohonnut arvo viittaisi tulehdukseen. Kohonneita ravoja aiheuttavat myös fyysinen rasitus ja stressi. Kamalan huolissani en siis tästäkään olisi. Onhan se jännää, kun tohtoritäti tulee piikki ojossa kohti ja nipistää. Myös rokotus voi kohottaa arvoja nuorilla.
***
Helmikuussa kokeet otettiin, koska huoli ja hysteria olivat Vipsun menetyksen jäljiltä ylivoimaisen suuret. Silloin oli arvoissakin eniten sanomista.
Toukokuussa Venda oli treenissä ja halusin niin sanotun perusarvon.
Nyt heinäkuussa tarkastettiin, että suunta on edelleen oikea ja etsittiin mahdollista syytä sille, että muutoin terve, rasittavan energinen ja hyvin kehittyvä nuori hevonen päätti kasvattaa talvikarvan.
Talvikarva on kiva, kun lämpömittari näyttää päivästä toiseen reilua kolmea kymmentä.
Ennen verikokeita tutkittiin ulostenäytteet, jotka todettiin täysin puhtaiksi. Tulos, joka on linjassa aikaisempien pyöreiden nollien kanssa.
Kaikki luettelosta poisjääneet arvot mahtuivat viitearvojen sisälle mittauskauden aikana.
- J
Ps. Vendan korkeus tällä hetkellä n. 148cm. On se kasvanut.
Mielenkiintoista luettavaa ja ymmärrän huolesi täysin, kun osaa noista arvoista katsoo. Mutta hyvin järkeenkäypää on tuo arvelusi arvojen muuttumisen syistä, kun noita ajankohdallisesti vertailee, toukokuu näyttää sellaiselta käännekohdalta.
VastaaPoistaToivottavasti tästä olisi suuntaa vain no, kohti viitearvoja :)
Poista