Kesälaidun

Jurppii. Mainostamani maailman paras suhde hevoseeni on pahan kerran katkolla. Kyllä, Vipsu on aina juossut vastaan, kun olen tallille mennyt. Paitsi viimeiset kolme päivää. Ja nämä kolme päivää ottavat aivoon.

Vipsu pääsi laitumelle uuteen kaveriporukkaan. Leppoista sakkia. Pötköttelevät ketarat ojossa sikin sokin, Vipsu on sulautunut porukkaan hyvin. Liian hyvin. Nyt hän ei suvaitse muistaa Mamyä enää ollenkaan. Olen käynyt aidan takana pariin otteeseen huutelemassa. Ihan turhaan. Elämäni tarina. Kaiken mitä saavutan, menetän. Itsesääli, se säilyy.

Vipsu meni laitumelle vasta heinäkuun alusta. Perustellusti siksi, että laitumen antimet ovat vähemmän lihottavaa laatua kuin heti alkukesästä. Periaatteessa oltaisiin voitu laihdutuskuuria jatkaa tarhasta käsin, mutta kyllä hevosen täytyy saada toteuttaa itseään, kesä on kuitenkin vain kerran vuodessa ja todennäköisesti vielä hyvin lyhyttä laatua.

Vipsulle vaihteleva maastoinen laidun on paras mahdollinen. Jennylle ei. Ensin jalattoman täytyy selvitä yhdestä jyrkähköstä alamäestä, sitten liukkaasta lillingistä. Siinä on jo niin monta haastetta, että portille päästyä ei millään jaksaisi ihmetellä, missä se hevonen menee. Hittoako sitä huutelemaan, muut marssii reippaina laitumille, kävelee hevosen luo ja nappaa sen mukaansa. Minä en. Me jatketaan tätä sotaa ihan justiinsa niin kauan, että Vipsun ja Jennyn välinen suhdekriisi saa jonkun sortin ratkaisun. Jennyn maailmassa ratkaisuja on vain yhdenlaisia, Jennylle mieluisia. Sellaista haetaan tälläkin kertaa. Se tarkoittaa, että Jenny käy päivittäin pahoittamassa mielensä tallilla, kunnes Vipsu toivottavasti joskus tallustelee portille, edes vahingossa.

Tänään kävin tallilla kaksi kertaa. Tuli taas huti jalkahoidon kanssa, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni huudellen rakasta ravuriratsuani luokseni. Tietysti se päivän ainoa kaatosade putosi niskaan juuri silloin. Laitumella ei kukaan eväänsä leväyttänyt ja vitutti taas vähän lisää. Illalla sain uusinnan. Ihan vahingossa. Sekin meni säveltämiseksi. Tiinan kanssa poikettiin reitiltä ruokakauppaan tallin kautta. Ajatus oli, että kunhan käydään rapsuttelemassa. Ajetaan auto siihen laitumen kupeeseen ja sitä rataa. Parempaa oli kuitenkin luvassa.





Extended familya olikin iloiseksi yllätykseksi paikalla. Siitä se ajatus sitten lähti. Leea selkään ja Tiina hakee Vipsun sisälle. Melkein toimiva suunnitelma. Laidunta kohti lähti kolmen kopla, yksi tällingissä, yksi jalaton ja yksi lapsi. Hevosia ei näkynyt missään. Jenny muisteli kuulleensa, että laitumelle on toinenkin portti. Ei ehkä niin kurainen ja Vipsu kuulemma kulkee sieltä mielummin. Jotain ihan järjetöntä, sen olisi voinut todeta heti jos olisi malttanut kuunnella kerrankin omia juttujansa. Siinä sitten Leea muisteli, että ehkä siellä laitumen toisella laidalla saattoi portti olla. Sinne. Jalaton sai lenkkinsä. Jossain kohtaa Jenny totesi, että muu porukka on tullut ratsastusreissultansa moneen kertaan takaisin ennenkuin olemme ikinä siellä päinkään. Veivattiin edes takaisin laitumen laitaa. Vipsu ei vieläkään tehnyt elettäkään kammetakseen kotia kohti.

Niin laitettiin lapsi laitumelle ja aikuiset portille. Se kuka oli tällingissä upposi kuraan nilkkojaan myöten, toinen oli valmiiksi jalaton. Vipsu laukkasi pienellä ympyrällä ja kiukutteli, riimussa kuitenkin jo. Ihailtavaa rauhallisuutta pieneltä ihmiseltä. Leea käveli välittämättä pomppivasta hevosesta kohti porttia. Onneksi Vipsu ei tavoilleen uskollisesti ryöstänyt tai syöksynyt päälle. Kunhan sinkoili turvallisella etäisyydellä. Kurakoipi lähti lapsen avuksi ja jalaton jätettiin portinvartijaksi. Vanhana pesäpalloilijana Jenny sinkosi alemman sähkölangan pitkälle pusikkoon. Sinänsä ihan hyvä, ettei hevonen tai lapsi tai kukaan sotkeudu ikävästi. Mutta sinänsä ikävä, että langassa napsui sähkö ja se perhanan kapula oli syvällä ojassa, jossain pajukon seassa. Jenny askarteli pajunoksasta ottimen. Eihän se toiminut. Aikansa vaati askartelua, mutta lopulta onnistui. Sillä aikaa sinkoileva Vipsu oli kurakoiven talutuksessa saatu talliin asti. Jos oltiin tehokkaita, saatiin Leea vielä peleihin mukaan.

Aina niin kiiltävä turkkinen Vipsu piti tässä kohtaa huolen, että kovin nopea valjastaminen ei tullut kyseeseen. Vipsu oli löytänyt kyljen verran kuralillinkiä laitumelta ja upottanut itsensä siihen. Pienellä säätämisellä tyttö hevosen selkään ja se siitä.

Ei kommentteja