Ravivalmentajan polku - Ravivalmennuksen perusteet #1

Olen ravivalmennuksen C-kurssin suoritettuani odottanut ravivalmennuksen B-koulua kuin kuuta nousevaa. Valitettavasti osanottajapulan vuoksi kurssi jäi tällä kertaa järjestämättä. Se on suuri sääli.

Tilalle ehdotettiin nyt keväällä alkanutta Hippoksen ravivalmennuskoulutusta, Ravivalmentajan polkua:

Ravivalmentajan polku-kursseja on kymmenen. Sisällöt eivät mene aivan yksiin aiempien A-B-C-kurssien kanssa, mutta yhtäläisyyksiä löytyy (ja C-kurssi taitaa nykyään olla osa polkua). Toisaalta sopivasti, toisaalta vähän hankalasti. Kätevästi kursseista voi kuitenkin poimia ne itselleen mieluisimmat.

Lisätietoja Hevosopiston sivuilta >>>

Koska pohjaton tiedonnälkä, takana on kolme päivää Ypäjää. Vaikka sitten kertausharjoituksena, jos ei muuten. Ensimmäinen kurssi kun vaikutti olevan kovin lähellä tuota suorittamaani C:tä.

Sisällöllisesti Polun ensimmäinen kurssi sisälsi käytännössä, joskin supistetusti, samoja asioita, joita käytiin läpi C-kurssilla. Siinä missä C oli ratatestausta lukuunottamatta käytännössä teoriaa (kopeloitiin toki raatojalkoja ja hierottiin vähän olevinaan hevosia), tähän Polun ensimmäiseen kurssiin oli kivasti leivottu mukaan käytäntöä. Sitä, mitä C-kurssilla kaipasin.

Lauantaina nimittäin käytiin läpi ravihevosen valjastus ja päästiin ajamaan. Jotta ei olisi liian helppoa, hevoset valjastettiin perinteisiin valjaisiin. Se toi juuri sen toivotun vivahteen muuten tuttuun aiheeseen. Pikalukkosilat on tätä päivää, mutta remmivaljastus on kuitenkin perusta, joka on tärkeä tuntea.

Kyydit tarjoili Kurvi

Täytyy myöntää, että omat remmien virittelytaidot ovat olleet aina ontuvat. Ne vähätkin taidon tynkäset ovat vuosien saatossa kadonneet johonkin olemattomien muistikuvien kammioon. Suurta eroa ei ole tehnyt Legon valjastus (muilla pikalukot). Juu, minä saan sen valjaisiin, mutta ymmärränkö mitä teen? En sanoisi aivan niinkään.

Mitä jäi valjastusopeista kotiinviemisiksi? Paljonkin. Esimerkiksi potkuremmin kiinnitän jatkossa eritavalla, vaikkei se varsinaisesti väärin ole ollut tähänkään asti.

Paras osuus oli tietysti se ajo-osuus. Kovaa ei menty, koska katsokaa ulos. Pettävä jäätikkö ei ole pohjista parhain. Mutta hauskaa oli silti ja osuus tarjoili juuri sitä, mitä kurssilta lähdin hakemaan - inspiraatiota.

Viimeiset pari viikkoa olen keksinyt tekosyitä olla ajamatta. Olen toki ajanut, mutta mieluummin olisin ollut ajamatta. Tähän lannistumiseen ei ole tarvittu kummempia vastoinkäymisiä. Vain pitkä talvi, hankalat olosuhteet ja no, hankalahko varsa (ja ne pari kypsempää, joilla ei nyt muuten vaan ole ihan sama asia ajaa).

Teki tosi hyvää päästä ajamaan aikuisella hevosella, joka sekin oli etukäteen toivottua pystyynkuollutta eläväisempi. Oli kiva ajaa porukassa. Oli kiva ajaa olosuhteisiin nähden kunnollisilla pohjilla (joita joku muu yrittää pitää ajokuntoisena).

Oli kiva, kun aurinko paistoi eikä tarvinut murehtia vesiä tarhaan, ruokintoja tai töihin lähtöä sen kaiken puuhastelun päälle.

Päivän teoriaosuudessa käsittelimme aluksi valmennusmenetelmiä ja lopuksi vielä valmennuspohjia ja niiden huoltoa. Jälkimmäiselle oli niin sanotusti ajankohtainen tilaus.

Sunnuntaina ohjelmassa oli kengityshommia kengän irrotuksen ja kengän kiinnityksen verran. Suosittelen luovuttamaan huoneen avaimen vasta tämän osuuden jälkeen. Tulee hiki! Enimmäkseen koska epätoivo.

Kengän lyöminenhän on helppoa. Irrottaminen ei niinkään. Se on suoraan saatanasta. Varsinkin jos sinulla on huono selkä ja vielä huonommat jalat. Reumasormetkaan ei urakkaa varsinaisesti helpota. Muutoinkin tuulessa heiluvat heinäseipäät ovat hevoselle helppo uhri (vaikka asenne lopulta ratkaiseekin).

Hevosuhrit oli valittu periaatteella jaksavat seistä ja pitää jalkaa nätisti, jotta kömpelömpikin kurssilainen selviää. Yhdellä kurssilaisella tuntui kuitenkin olevan todella vaikeaa. Kukahan olisi ollut?

Opettajan (on muuten kärsivällinen mies) avustuksella turhan tyngäksi typistetyt naulatkin saatiin lopulta kotkattua (koska ne vaihdettiin) ja hevonen takaisin talliin, kaikkine kenkineen.

Siinä akuuttia kuolemaa tehdessäni mietin, etten kengitä enää koskaan. Ainakaan en irrota yhtään kenkää. Koskaan.

Sitten. Hörppäsin kylmää Colaa koneistoon ja totesin, että perkele. Jatkossa irrotan kengät kengittäjälle valmiiksi. Koska, se on asenne mikä ratkaisee.

- J


Ps. Jos sulla on Hippoksen lisenssi (omistaja, valmentaja, ohjastaja, poni), Hippos kuittaa kurssihinnasta satasen pois!