Katastrofien vuosi, mutta oliko se sitä taloudellisesti? Vaikuttiko korona tallin talouteen? Vastaus molempiin on ei. Riippumatta ympäröivästä todellisuudesta, tallin talous on aina katastrofimielialainen, jos ei puhtaasti katastrofaalinen. Parilla vieraalla ei peruspavelutasolla tulosta tehdä, mutta voisiko tappioita jotenkin minimoida, sitä olisi jälleen syytä miettiä.
Tappiollisesta tuloksesta huolimatta asiakkaissa on pari hyvää puolta. Ensinnäkin he tarjoilevat akuutteihin hätätilanteisiin turvaverkon - 2020 tätä turvaverkkoa tarvittiin kahdesti. Toiseksi he tarjoilevat luotettavat lomituspalvelut - tallin tavat ja hevoset tunteva tekijä on aina fiksu vaihtoehto. Ja bonuksena heistä on seuraa silloin, kun maailma menee kiinni. Eli eritoten eristyksen vuonna 2020.
Lomailua hotellin sijaan sairaalassa. |
Ei tule unohtaa sitäkään, että tietyt laskut joutuu maksamaan, oli hevosia tai ei. Nyt maksajia tällaisille laskuille on muitakin kuin minä, ja se on tietyssä mielessä pois omasta lompakosta ja omien hevosten kuluista. Toki esimerkiksi heinä- ja kuivikelasku kompensoivat tätä saavutettua etua varsin tehokkaasti.
Tallin peruskulut 2020 olivat 8390€ eli n. 699€/kk :
(Suluissa menneiden vuosien vastaavat.)
- Heinä 5333€ (5215€ /4600€ / 6993€ / 5060€ / 5000€)
- Kuivike 1452€ (1465€ / 1730€ / 1903€ / 1150€ / 1500€)
- Sähkö 1605€ (2160€ / 2180€ / 2832€ / 2500€ / 2300€)
Muissa kuluissa on mukana mm. kiinteistöön liittyvät kulut, tallitarvikkeita, koneiden ja kaluston hankintaa ja huoltoa, polttoainetta, jätehuoltoa, hiekkaa, tarhakatoksiin liittyviä kuluja ja vakuutukset mainitakseni muutaman. Huomioitavaa kuitenkin, että koneiden ja kaluston osalta kokonaiskustannusta ei ole huomioitu, sillä verotuksessa saa vähentää vain poistojen osuuden. Esimerkiksi heinäautomaatit maksoivat useamman tonnin, mutta omien hevosten osuuden jälkeen vähennettävää jäi tälle vuodelle vain reilu 500 euroa. (Joo meillä on heinäautomaatit, muttei käytössä - kerron joskus.)
Kuluissa ei ole mukana eläinlääkäri- tai kengityskuluja, ei varusteita eikä muitakaan omien hevosten kustannuksia. Ne ilot ja surut on ihan oma rahoituksellinen painajaisensa. Kuten vuosi vuoden jälkeen yhä uudelleen totean.
Tuloja oli tällä kertaa n. 14625€. Kun tuloista vähentää menot, maksettavaa omasta pussista jäi 3915 euroa (326 euroa / kk). Se oli hinta, jonka tavallaan maksoin lomituksesta ja turvaverkosta.
Hienoa, jos saat edes vähän vapaata noilla tallilaisten tekemillä tallivuoroilla <3 Kyllä sitä meidänkin tallilla onneksi on väkeä, ketkä mahdollistaa tallinpitäjälle lomat ja vapaahetket, plus tietty on ihan viralliset lomittajatkin olemassa.
VastaaPoistaOn tosi iso merkitys kyllä. Minulla on käynyt siinäkin mielessä tuuri, että asiakkaat on pääosin hevosalan ammattilaisia ja kaikilla on pitkä hevoskokemus, joten on helppo luottaa villivarsakin muiden käsiin ;) Näin pienessä combossa tällainen kimppatallimeno vielä jotenkin toimii. Isommilla talleilla on tosiaan vielä lomitusoikeuskin, jota ymmärtääkseni sitäkin koko ajan vain supistetaan.
Poista