Mörkö the mestari

Ollaan ihan uudenlaisen pelottavan äärellä. Onnistutaan kaikessa mitä keksitään kokeilla. Tai no ei ihan, on se yksi säännön vahvistava poikkeus, mutta siitä joskus myöhemmin. Pääsääntöisesti kuitenkin menee niin, että poni tuo raveista rahaa ja Mörkö, se on elämänsä lennossa.

Mörköhän oli mystisesti epäpuhdas yhteisinä alkuaikoinamme. Sellaisia pieniä vihjeitä, ettei tuntunut tekeminen hyvältä. Lopulta diagnoosiksi saatiin luutulehdus. Lohduttomaltahan se silloin tuntui, eikä tuota kauhua kaiketi ole unohdettu. Jotain on kuitenkin tehty oikein, tai sitten se oli se maaginen aika.

Me ei kisata usein, mutta kun me kisataan, me pärjätään. Minähän näissä ole millään muotoa muuta mukana kuin kuskina ja eräänsortin mahdollistajana. Kaikki kunnia ratsukolle.

Lahden ratsastajien minimestarit vuosimallia 2018 *tättärätää*, Viran Viekar & Tinka Halmeenmaa, prosentein 63,571.




- J

7 kommenttia