Eilen Vipsua juoksutettiin hangessa pellolla. Hevonen kuulosti kuolevalta. Tänään juoksutettiin siis kentällä. Olipas paljon parempi vaihtoehto. Kentällä oli lunta käytännössä yhtä paljon kuin pellollakin. Pohja kuitenkin on tasaisempi.
Vipsu päästeli pahimmat höyryt parilla loikalla ja alkoi sen jälkeen juosta samoja askelia joka kierroksella. Ei sinne hankeen kukaan halua. Vipsu juoksi molempiin suuntiin, otti parit laukka askeleet, sitten oli Jennyn hetki voittaa demoninsa ja kiivetä Vipsun selkään.
Demonit eivät olleet Jennyn pahin vastus. Luonnoton taivutus, jotta sai jalan jalustimeen vei kaiken ponnistus voiman. Jenny yritti repiä satulasta apuja, mutta rungottomassa satulassa on se kiva piirre, että se taittuu vain kahtia, mitään järkevää tapahtumatta. Tilanteessa oli mahdollista tehdä kuitenkin iso positiivinen havainto: Viba seisoi paikallaan, protestoimatta ja antoi Mamyn äheltää. Ehkä se ajatteli: Tämä tyyli toimii paremmin. Mamy on aina tullut selkään kun olen pyörinyt ja hyörinyt, mutta nyt kun seison, sillä ei ole toivoakaan.
Onneksi paikalla oli muitakin kaksi jalkaisia - Jenny lopulta tuupattiin satulaan, kun punttaaminen ei vammautuneen vasemman jalan takia oikein onnistu.
Jenny kierteli Viballa sen vanhoja jälkiä, sillä hevonen puuskutti ja kompuroi väsymystään. Kun puuskustus tasaantui Jenny hyppäsi hiestä höyryävän hevosen selästä alas ketterämmin kuin aikoihin.
Lumi teki siis tehtävänsä tehokkaana voimatreeninä ja aerobisena harjoituksena, mutta se teki tehtävänsä myös Vipsun jaloille. Jälleen kerran Viba oli hokillaan onnistunut osumaan ruununrajaansa, aiheuttaen itselleen melkoisen vekin. Verihän siinä lensi ja jätti jälkeensä roiskeisen vanan.
Tallissa hikinen hevonen kuivateltiin, haava paikattiin ja ensi talven rautakengistä luovuttiin reilusti etukäteen periaatepäätöksellä.
-J
Jos ihmettelette tuota "järjestelmää" Viban päässä niin selvennettäköön,että koulutusriimu pidetään koulutuksen tässä vaiheessa 'aina mukana'. Varsinkin juoksutuksen aikana se on korvaamaton apu.
VastaaPoista