Kävimme Vermossa klinikalla etsimässä syytä Vipsun lukittuvalle polvelle. Selvisi, ettei jaloissa ollut mitään vikaa - ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Silloin kouraisi ensimmäisen kerran vatsasta. Silloin tajusin ensimmäisen kerran toivoa, että olisipa vika ollut jalassa.
Vipsu kirjattiin Hyvinkäälle sisään skintigrafiaa varten. Tutkimuksessa radioaktiivista isotooppia käytetään varjoaineena kuvauksessa. Tuntui tuskalliselta olla erossa tuosta isosta lapsesta, joka varmasti kaipasi omia ihmisiään yhtä paljon kuin omat ihmiset sitä. Vermon röntgenissäkin Vipsun ainoa huoli oli, että Mamy oli tallessa. Nyt meidät pakotettiin eroon toisistamme, sillä hevonen on tutkimuksen vuoksi radioaktiivinen ja siksi "vaarallinen".
Skintigrafia vahvisti sen, mitä pelkäsimme. Vika löytyi "ristiselästä", tarkemmin ottaen SI-nivelistä. Vasen puoli oli aivan tohjoma, oikeakin rikki. Jenny itki toivotonta itkua kaksi päivää. Lääkärin sanat ja todellisuus olivat kuin unta. Vaikutti kuitenkin siltä, että pientä toivoa jonkinasteiseen toipumiseen olisi olemassa. Toipuminen olisi kuitenkin pitkä ja kivinen tie täynnä vastoinkäymisiä - ja kipua.
 |
| Voitasko nyt lähteä kotiin!?! Mennääääääään!!! |
Vipsulle määrättiin melkoinen hevoskuuri särkylääkettä. Aluksi sitä Vipsulle syötettiinkin. Tarhalepo teki kuitenkin Vipsulle karhunpalveluksen. Särkylääke vei kivun pois ja sai turhautuvan hevosen sinkoilemaan ja pomppimaan. Jenny päätti vähentää annosta ja lopulta katsoa, josko Vipsu pärjäisi paremmin ilman.
Nyt ymmärrämme paremmin monia Vipsun "pahoja tapoja". Hevonen EI vittuile. Hevonen on eläin. Huono käytös ei ole oikuttelua vaan kipua tai opittu toimintamalli. Me saimme oppia sen olevan ensimmäinen, kuten Jenny oli jo jonkin aikaa toitottanut. Jälkimmäiselle voi tehdä jotain, ensimmäistä on siedettävä - ainakin tiettyyn rajaan asti. Toisaalta, kun ymmärtää hevosen motiivin toimia tietyissä tilanteissa tietyillä tavoilla, on käytökseen helpompi suhtautua järkevästi ja käytöstä laukaisevia tekijöitä oppii ennaltaehkäisemään. Emme esimerkiksi rasita Vipsua tarpeettomasti nostelemalla ja pitämällä ylhäällä takajalkoja. Vipsu nostaa jalat kiltisti, mutta tovin päästä alkaa heiluminen. Nyt kengityksissäkin rasituksen laukaisema kipu osataan ennakoida ja kengittäjä antaa taukoja selälle enemmän.
Ratsastaminen on pannassa. Voi olla, ettei Vipsulla ratsasteta enää ikinä. Kuntoutus on kuitenkin usean viikon levon jälkeen aloitettu. Juoksutamme Vipsua muutaman viikon ajan vain vartin päivässä. Määrää lisätään jos selkä jaksaa. Lopulta otamme pessoan avuksi, jotta selkä alkaisi vahvistua. Tällä hetkellä näyttää siltä, että selkä ei paljoa kestä. Yksi hyvä päivä ja pari pahaa. Paha päivä on sellainen, jolloin Vipsu ei suostu juoksemaan toiseen kierrokseen ollenkaan ja toiseenkin suuntaan liike on epäpuhdas. Hyvänä päivänä Vipsu juoksee molempiin suuntiin.
 |
| Pessoan sovitus.. |
Vaikka Vipsulla vielä ratsastettaisiinkin, vain Jenny pääsee selkään. Mikäli hevonen hyväksyy ratsastajan sitä ei rasiteta erilaisilla tyyleillä ja tasapainoilla. Lääkäri korosti, että ratsastajan tulee olla kevyt, paitsi otteissaan myös painossaan ja sitähän Jenny onneksi on. Ja vaikka Jenny vielä Vipsulla ratsastaisikin niin lähinnä kyseeseen tulee kuntoa ylläpitävät perusjutut. Tahti siis muuttuu totaalisesti.
Onni on, että Vipsulla on uusi ura valmiina. Ensi kesänä Vipsu on tarkoitus astuttaa Vipsun emän omistajan toimesta, jotta hieno äiti-tytär linja saa jatkoa..Jenny ei ole vielä valmis sitoutumaan muihin kuin Vipsuun - tällaisessa katastrofissa varsinkaan ja siksi on ihanaa, että läheltä löytyi oikea ihminen oikealla hetkellä oikeaan asiaan.
-J
Ei kommentteja