Hevosen selässä tyttö tuntui olevan kuin kotonaan. Ei pelkoa, ei jännitystä. Se on hienoa ja upea ominaisuus, jota kannattaa vaalia. Rentous tarttuu myös hevoseen. Mutta se, mitä tapahtuu ennen ja tässä tapauksessa jälkeen tunnin, herättää minussa turhautumista.
Tyttö jätti hevosen karsinaan sen kummempia miettimättä, mitä hevosen kanssa kannattaisi, voisi tai pitäisi tehdä. Ja niinhän se talleilla menee. Varaat ratsastustunnin, siis ratsastat. Se kaikki muu ei houkuttele. Minusta se on uskomatonta. Kun olin aloittelija, toivoin, että saan laittaa hevosen itse kuntoon tai ainakin harjata hevosia jossain välissä. Mutta niin ne ajat ja ihmiset muuttuvat..
Suhde hevoseen alkaa jo ennen kuin olet selässä. Jos vain kiipeät kyytiin, sinulla EI OLE suhdetta, eikä sinulle voikkaan kehittyä suhdetta hevoseen. Kun laitat hevosen kuntoon, puhutko hevoselle? Harjaatko hevosen, rapsutteletko sitä? Kun peitot heiluu niin onko se hienompaa esileikillä vai ilman? Kun ratsastus on ohi, jätätkö hevosen niille sijoilleen vai harjaatko sen, rapsutteletko, jutteletko? Talleilla yleensä näkee vain hahmoja, joilla on kiire kotiin. Eikö hevonen asaitse kiitosta?
 |
| Tänään ei treenattu ei kuntoutettu, mutta käppäiltiin pihapiirissä ja nautittiin tuoreesta nurmikosta - rapsutuksia unohtamatta =) |
Meillä treeni alkaa aina yhteisellä hetkellä. Ja jos me ei treenata, me vietetään yhteinen hetki joka tapauksessa. Yhteinen hetki on harjaus ja paljon rapsutuksia, mitä tahansa puuhastelua ja touhuamista, jossa hevonen on mukana. Hevosesta huomaa, jos tämän hetken jättää väliin, mutta eroa ei huomaa ellei tiedä, miten positiivisesti rapsutukset hevoseen ja treeniin vaikuttavat. Muista, kun rapsutat - hevonen rapsuttanee takaisin. Se on kunnia, ei rangaistava teko.
En vaihtaisi yhteisiä rapsutushetkiä mihinkään. Vipsukin on ajan kanssa oppinut rapsuttamaan siten, ettei vaatteet repeä ja hampaat satu. Näin kesällä eritoten vatsanalus ja nivuset saavat Vipsun "sekaisin". Ihan ymmärrettävää, koska sinne polttiaiset ja paarmat pistävät, mutta hevosella on kovin rajalliset mahdollisuudet itse rapsuttaa kutiavia kohtia. Talvella suosikki on sä'än ympäristö ja niska.
Tiedättekö, on hieno tunne, kun auto kurvaa tallin pihaan ja hevonen tulee portille odottamaan - varsinkin tarhasta tai laitumelta, jossa on kavereitakin. Se, että hevonen HALUAA olla kanssasi, on merkki siitä, että suhde kulkee oikeaan suuntaan ja on ylipäätänsä olemassa. Silti niin moni mielummin alistaa hevosen olemaan kanssaan ja kuvittelee, että niin pääsee helpommalla - ei minulla ole aikaa ja muita tekosyitä...Tulen sellaisesta surulliseksi ja ihmettelen, miksi sellainen ihminen haluaa edes olla hevosten kanssa tekemisissä tai vielä pahempaa, hankkia hevosen.
Muistuttaisin vielä, että suhde ei rakennu hetkessä ja sen luominen on jatkumo eikä koskaan itsestään selvä. Mitä enemmän annat sitä enemmän saat.
Mitä sitten Vipsun kuntoutukseen tulee niin tulihan se pelätty ja kauas kirottu huono hetki sieltä sitten. Vipsu oli juoksutettaessa rennompi ja puhtaampi liikkeiltään kuin aikoihin. Siinä Vipsu sitten jolkotteli valitsemaansa tahtiin vaikeampaan suuntaan, kun yhtäkkiä vauhdissa suunta vaihtui. Vipsu vaihtaa suuntaa usein vauhdissa, kun kipu äityy - niin nytkin. Liike muuttui samassa jäykäksi ja epäpuhtaaksi. Sitä turhautumisen määrää on mahdoton kuvailla. Koska kentällä oli muitakin hevosia, oli vaikea suurentaa ympyrää riittävästi, joten lähdimme kävelylenkille maastoon. Ei pitkä lenkki, mutta rentouttava loppukäynti hieman pitemmän kaavan kautta.
Tiedä sitten mitä liinalle on tapahtunut, koska kesken lenkin huomasimme yhtäkkiä liinan katkenneen. Vipsu kuitenkin talsi tyytyväisenä perässä, joten ei hätiä mitiä. Tielle, kun tulimme niin pyöräytettiin liina kaulan ympärille. En suosittele kuitenkaan hevosen lenkittämistä irrallaan. Jopa Vipsu voi säikähtää niin, että ottaa jalat alleen vaikkei niin ole vielä tehnytkään. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Ei kommentteja