Sirkuksen värikäs tienvarsimainos, sirkkelin ääni pensaikon takana, pienet sinkoilevat ja räksyttävät koirat, ohittavat lapset pyörineen, moottorisaha, trampoliinilla kiljuen pomppiva tyttö, painepesuri..Kaikki mainitut tulivat vastaan tai olivat reitillämme, kun tänään lähdimme maastoon.
Olen loputtoman ylpeä Vipsusta, sillä mikään edellä mainituista ei aiheuttanut Vipsussa juurikaan reaktioita. Painepesuri oli ainoa, jota Vipsu kääntyi katsomaan ottaen samalla pari väistöaskelta. Maastolenkillä ainoaksi ongelmaksi muodostui Vipsua turhauttanut muiden lenkkeilijöiden tempo - siis Mamyn ja poikien.
Niin, myös pikku koirat olivat lenkillä mukana, kuinkas muutenkaan. Pojat tulivat kiltisti perässä Mamyn ja Vipsun näyttäessä tietä. Koska Vipsulla ei voi ratsastaa eikä ajaa, jalkavammainen Mamy käveli Vipsun vierellä.
Vipsu vilkaisi Mamyyn vähän väliä ikäänkuin kysyen: Joko Mennään? Mamy sotki, mitä jaloista irtosi, mutta Vipsun mielestä se oli säälittävä räpellys. Pahinta oli kuitenkin ajoittainen pysähtyminen ja poikien odottelu. Protesti seurasi etujalan kuopimisena.
Nyt Mamylla on isovarpaassa varpaan itsensä kokoinen rakkula ja jalat muutenkin hellänä. Vaan tulipa annettua alkavalle "keskivartalotilanteelle" kyytiä...Vipsunkin mieltä virkisti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja