Poikkeuksellisesti treeniajaksi määräytyi iltapäivä. Ihan kiva, kun ei tarvi aina lähteä liikkeelle ennen sianpieremää. Varsinkaan nyt, kun piti hakea Tykki matkaan mukaan ja siitä tuli muutama kymmenen kilometriä matkaa lisää.
Vipsu ihmisineen starttasi matkaan kerrankin etuajassa, ruhtinaallisen vartin verran. Se oli sinänsä hyvä saavutus, sillä Ville sai hoitaa operaation keskenään. (Jenny täytti vain heinäverkot, heinällä ja kännykällä. Pitäähän Vipsulla puhelin olla!) Lastaus yksin saattaisi tuottaa vaikeuksia kenelle tahansa, kokemattomalle varsinkin, mutta onneksi Vipsulla on Villenkin puolesta harjoituskertoja takana. Silti niin lastaaminen kuin purkaminenkin ovat asioita, joita jokaisen hevosten kanssa tekemisissä olevan tulisi osata tehdä myös yksin. Pitää vain muistaa, että niin kauan kuin takapuomi on auki, hevosta EI SAA laittaa edestä kiinni.
Tekniikoita edellä mainittuihin on useita. Apuna voi käyttää pitkää liinaa tai sitten riimun voi heittää hevosen kaulalle (ks. Tykin purku kuva myöhemmin), parasta on jos hevonen opetetaan kävelemään traileriin itsenäisesti ilman talutusta. Niin tai näin, harjoitella kannattaa mahdollisimman turvallisessa ympäristössä ja mikäli mahdollista, kokeneemman kanssa. Avaruustieteestä tässä ei kuitenkaan ole kyse, joten tärkeintä on maalaisjärki - terve sellainen. Suomessa monet kouluttajat valmentavat tarvittaessa lastauksen puitteissa ja aina kannattaa tutkia internetin ihmeellisestä maailmasta käyttökelpoisia vinkkejä, hyvänä apuna esim. youtube. Mutta, kuten aina nettilähteiden kanssa - JÄRKI MUKANA! Mistä sainkin kuningasajatuksen tehdä jossain kohtaa asiasta oman videon. Sitä odotellessa takaisin Karkkilan reissuun.
Saavuimme Urajärvelle hyvissä ajoin. Matkastressistä ei ollut näkyvää näyttöä, sillä Tykkiä puunattiin ja valmisteltiin reissuun jopa raivostuttavan tarkasti. Tietysti ensireissu on aina tärkeä, mutta Jenny olisi mielummin ollut menossa jo, koska kyllä - Jenny on rasittava ja Jennyä jännitti. Tykki lastautui autoon hyvin ja Vipsu vinkaisi tervehdyksen. Sitten matkaan.
Saavuimme Urajärvelle hyvissä ajoin. Matkastressistä ei ollut näkyvää näyttöä, sillä Tykkiä puunattiin ja valmisteltiin reissuun jopa raivostuttavan tarkasti. Tietysti ensireissu on aina tärkeä, mutta Jenny olisi mielummin ollut menossa jo, koska kyllä - Jenny on rasittava ja Jennyä jännitti. Tykki lastautui autoon hyvin ja Vipsu vinkaisi tervehdyksen. Sitten matkaan.
Aikataulu piti loppuun saakka. Tyttiä jännitti Tykin purkaminen autosta siinä määrin, että Kari aloitti koulutuksen siitä. Tykki ei ole ehkä helpoin ratsastettava, mutta pääasiassa Tytin ja Tykin ongelmat ovat talutus- ja juoksutustilanteissa. Tykki vain lähtee. Hevonen kaipaa vahvaa johtajaa ja on ilman sitä epävarma, yleinen ja myöskin näiden kahden ongelma. Tykki on ns. sylihevonen, saanut tulla aina iholle, koska se on niin kivaa. Ainoa vaan, että niin tekee johtaja, ei alainen. Pitää kuitenkin muistaa, että on ihan ok, että hevonen on "sylissä", kunhan se on siinä pyynnöstäsi ja sinun niin salliessa. Ei omasta aloitteestaan.
Hevoset saatiin autosta ongelmitta ulos ja maneesiin. Tykki laitettiin pyöröaitaukseen käyskentelemään ja Vipsua juoksutettiin maneesin toisessa päässä. Mukanamme oli Riikka, ensimmäiseltä tallilta historiamme yhteisellä taipaleella. Riikka aikoinaan pyöritteli silmiään ja epäili avoimesti tekemistämme, mutta on sittemmin avannut silmänsä "köyden heiluttelulle". Ja koska Vipsulle ei ollut mukana käsittelijää, lankesi virka oppi-intoiselle Riikalle.
Aluksi Karin harjoittelija Siiri kävi läpi perusteita Riikan ja Vipsun kanssa. Hetken tilannetta seurattuaan Kari astui remmiin ja selitti miksi. Miksi tehdään niinkuin tehdään. Tehtävä - toteutus - palkinto. Mustaa ja valkoista, ei harmaan sävyjä. Helppoa tai vaikeaa. Kari myös selitti, että jokainen hevonen on yksilö ja perusoppi niin mustavalkoista kuin sen tuleekin olla, täytyy soveltaa tapauskohtaisesti. Hevosta pitää lukea koko ajan. Sen eleet, ilmeet, korvan liikkeet, kaikki on tärkeää.
Vipsu esimerkiksi on energinen ja rakastaa liikkua. Sitä iloa ei saa viedä siltä pois, koska se on vastoin Vipsun luontoa. Paras tapa saada tuloksia ikiliikkujan kanssa, on antaa sen ensin liikkua vapaasti. Hyppiä, laukata, mitä vain. Juoksutus aina ennen ratsastusta! Sitten voi pyytää keskittynyttä suoritusta. Mutta, kuten Kari on analysoinut, Vipsu ei ole sen tyyppinen hevonen, että kouluratsastus tuottaisi sille kovin suurta iloa. Vipsu on niitä hevosia, jotka haluavat juosta, lujaa ja kauas. Olisi melkein rikollista pakottaa se kilpakouluratsun muottiin, vaikka se varmasti siihen pystyisikin. Kari vertasi Vipsua täysiveriseen: Yleensä vastaavaa energiaa ja liikkumisen iloa näkee vain täysiverisissä.
 |
| Hiki, muttei väsy. |
Myös nykyisellä tallillamme tämä on huomattu. Jenny on koko yhteisen historian paatostanut Vipsun liikutuksen määrästä ja joutunut kohtaamaan raakaakin arvostelua. Jenny uskoo, että hevosen kanssa on tehtävä joka päivä. Ja niin Jenny tekikin. Vapaapäivä on kevyttä puuhastelua, mutta silloinkin tehdään jotain. Jenny uskoo, että näin pitäisi olla kaikkien hevosten kohdalla. Vapaapäivät palvelevat ihmisen tarkoituksia, ei hevosen. Mutta erityisen tärkeää tämä on energisten hevosten kohdalla. Sellaisten kuin Vipsu. Ja nyt, kun ratsastajia on käynyt enemmän ja useampana päivänä, tulokset näkyvät. Tallilta tulee selkeä viesti, Vipsu on kiltimpi, mukavampi käsitellä ja selvästi tyytyväisempi.
Ja kyllä, Jenny ymmärtää ihmisten kiireet, mutta ymmärtääkö ihminen hevosen tarpeet? Ja ei, kaikkea ei tarvitse tehdä itse - sen Jenny on saanut oppia kantapään kautta, mutta se on ollut arvokas oppi.
Ja kyllä, Jenny ymmärtää ihmisten kiireet, mutta ymmärtääkö ihminen hevosen tarpeet? Ja ei, kaikkea ei tarvitse tehdä itse - sen Jenny on saanut oppia kantapään kautta, mutta se on ollut arvokas oppi.
Vipsun Vepsätreenin pääasia oli meille suihkupulloon sopeutus. Vipsuhan on varma kaiken muun kanssa. Jos suihku tulee letkusta tai painepesurista, ei hätää. Mutta jos suihku tulee suihkupullosta niin voi kauhistus. Tämä on meille ikuisuusongelma, johon ei tunnu mikään harjoittelu purevan.
Kesällä treenattiin aktiivisesti, tai yritettiin. Kun hevonen pyöri ympärillä esiin astui jälleen "asiantuntija". Hän tarrasi hevosen riimuun kiinni ja totesi, että kun hallitset hevosen pään, hallitset koko hevosta. Sitten hän näytti meille, kuinka sai suihkutettua hyönteiskarkotteen Vipsuun. Hyvä, saatiin aineet hevoseen, mutta oppiko hevonen jotain?
Nyt oli Karin vuoro kokeilla ja hän tuli samaan tulokseen kuin me aiemmin: Trauma. Vipsu meni täysin pois tolaltaan. Pois tolaltaankin voi mennä monella tavalla. Tämä oli sellainen tapa, jossa koko hevonen muuttuu ja ilme sen silmissä ikäänkuin kuolee. Se ei ole "pelkkä" pakenemisreaktio vaan se on totaalista suojautumista. Saimme vinkkejä ja uskoa siihen, että vika ei ole tekemisessämme. Jotain on joskus tapahtunut ja nyt se vaan vie aikaa, hermoja ja lisää aikaa, saada Vipsu ymmärtämään, ettei ole hätää. Jatkamme siis siitä, mihin jäätiin. Suihku hevoseen harjan tai käden kautta, rauhallisesti jutellen tai lauleskellen. Aluksi suihkutetaan ilmaa, vasta sitten vettä tms. Ja hevosta EI hirtetä kiinni, kun harjoitellaan!
Kesällä treenattiin aktiivisesti, tai yritettiin. Kun hevonen pyöri ympärillä esiin astui jälleen "asiantuntija". Hän tarrasi hevosen riimuun kiinni ja totesi, että kun hallitset hevosen pään, hallitset koko hevosta. Sitten hän näytti meille, kuinka sai suihkutettua hyönteiskarkotteen Vipsuun. Hyvä, saatiin aineet hevoseen, mutta oppiko hevonen jotain?
Nyt oli Karin vuoro kokeilla ja hän tuli samaan tulokseen kuin me aiemmin: Trauma. Vipsu meni täysin pois tolaltaan. Pois tolaltaankin voi mennä monella tavalla. Tämä oli sellainen tapa, jossa koko hevonen muuttuu ja ilme sen silmissä ikäänkuin kuolee. Se ei ole "pelkkä" pakenemisreaktio vaan se on totaalista suojautumista. Saimme vinkkejä ja uskoa siihen, että vika ei ole tekemisessämme. Jotain on joskus tapahtunut ja nyt se vaan vie aikaa, hermoja ja lisää aikaa, saada Vipsu ymmärtämään, ettei ole hätää. Jatkamme siis siitä, mihin jäätiin. Suihku hevoseen harjan tai käden kautta, rauhallisesti jutellen tai lauleskellen. Aluksi suihkutetaan ilmaa, vasta sitten vettä tms. Ja hevosta EI hirtetä kiinni, kun harjoitellaan!
Tykin harjoitukset sujuivat mielestäni hyvin. Pyöröaitauskin oli jo tuttu, ei tarvinut jännittää. Alkutaipaleen taistelua oli kyllä ja vaikka alku sujui hienosti, Tykki päätti aina puolessa välissä, että eipäs sittenkään. Ensin juostiin nötisti ympyrällä ja sitten annettiin perän lentää ja uhiteltiin. Kari pysyi tiukkana, hiekka lensi ja lopulta Tykki luovutti. Ehkä jopa helpommin kuin Jenny ajatteli. Ja kohta se taas kyllästyi olemaan kiltti ja huitaisi taas. Aivan, kun Tykki haluaisi olla kiltti, tietyin ehdoin. Tykin syvin olemus on herttainen, kiltti ja hyväksyntää hakeva. Ehkä sen puolen on aika näyttäytyä jo vallitsevana. Jenny on niin iloinen, että Tykillä on vihdoin mahdollisuus olla se hieno hevonen, joksi se on syntynyt.
Kun Tykki antoi periksi ja Kari oli käynyt läpi perusasiat sen kanssa, Tytti sai jatkaa harjoituksia maneesin perällä. Kari kertasi, Tytti sisäisti. Eleissä oli ehkä liiallistakin pehmeyttä. Tykki vaati muistutuksia. Mutta, kun remmiin astui otteiltaan reippaampi Riikka, ei Tykki toiminut sen paremmin tai huonommin. Kaviot liimautuivat maahan. Kenties se ei olekkaan se räiskynnän määrä vaan hiljainen johdonmukaisuus...Niin tai näin hyvä tulee. Tuloksia ei pidä odottaa yhdessä yössä, sillä hevosen kanssa perusasiat tulee muistaa aina ja työ on ikuista. Peruskertaus sujui ok, mutta kun traktori ja kaksi äänekästä tätiratsastajaa metakoivat seinän takana, lennokkuus löytyi taas.
Treeneistä innostuneena Riikka ilmoitti jo lähtevänsä mukaan seuraavallakin kerralla. Kera oman hevosen. Kaikille jäi hyvä, vaikkakain väsynyt fiilis. Jennyllä väsymys purkautui kiukutteluna ja sitä saivat sitten yhteismatkalaiset kestää kotiin asti. Vipsua harmitti vasta, kun Tykki jätettiin matkasta. Ensimmäinen kerta, kun Vipsu pistää meteliksi trailerissa. Kun auto lähti liikkeelle, trailerin pauke ja heilunta rauhoittui muutamassa kilometrissä.
Kotona huomattiin, että harjoitusriimumme oli vaihtunut, jonkun toisen kulahtaneeseen, ruosteiseen, vanhaan ja kaiken lisäksi aivan liian suureen riimuun. Jenny tirautti turhautumisen kyyneleen. Pienillä ja turhanpäiväisillä asioilla on joskus suhteetoman suuri merkitys. Sitä suurempi, mitä pienempi on maailma...
Kotona huomattiin, että harjoitusriimumme oli vaihtunut, jonkun toisen kulahtaneeseen, ruosteiseen, vanhaan ja kaiken lisäksi aivan liian suureen riimuun. Jenny tirautti turhautumisen kyyneleen. Pienillä ja turhanpäiväisillä asioilla on joskus suhteetoman suuri merkitys. Sitä suurempi, mitä pienempi on maailma...
J
Ei kommentteja