Vipsu vesipeto

Tänään odottelimme Vipsun kanssa laitumen portilla, että lauma saa evästyksensä päätteeksi juoda rauhassa. (Me olimme siis aidan ulkopuolella ja juoma-astia siinä aivan heti sisäpuolella portin kohdalla.) Vipsu natusti ojan reunamilta tuoretta heinää hetken, katsoi sitten minuun päin, hörähti ja tallusti pari ratkaisevan tärkeää askelta luokseni. Jättimäinen hevosen pää laskeutui syliini ja hörisi. Vipsu sulki silmänsä. Minä tein samoin.

Siinä me sitten hurisimme hetken. Sillä hetkellä kaikki huolet maailmassa katosivat pois. Joku sanoisi, että hyihyi. Hevonen tuli liian lähelle, ihmisen alueelle. Minä sanon höpöhöpö.

Viimeksi voivottelin maailman parhaimman suhteen karikkoa. Nyt olen oppinut iloitsemaan taas siitä, että hevoseni on hevonen ja hevonen on hevoselle paras kaveri. Silti minäkin olen tärkeä ja rakas. Ehkä viime kesäinen vielä joskus saadaan takaisin, mutta nyt on hyvä näin.

Suhdetta on pyritty parantamaan touhuamalla taas enemmän yhdessä. Kaikenlaisia asioita. Jenny on osallistunut päivittäin laitumen hevosten ruokintaan, viettäen tuon pienen hetken Vipsun kanssa, jos ei muuta. Vipsu on laumansa ainoa kauralle pahasti allerginen ja näin ollen Vipsu täytyy pitää ruokailuhetki erossa muista. Jyrä nimittäin syö kaikkien kaurat, jos irti pääsee. Lisäksi on harjoiteltu taas maastakäsittelyä, vähän suhdetta paranteeksemme, vähän Jennyn itseluottamusta kohentaaksemme ja hieman hevosta muistutellaksemme.

Yhteys on tallella =)

Vipsu malttaa hyvin odottaa, että Mamy hapuilee askelia.

Lopuksi kokeilimme ilman köyttä..hyvin meni!

Heinäkuun helteet ajoivat meidät myös rannalle. Kävimme viime kesänä uimassa kerran ja pahasti näyttää, että tänäkin kesänä polskuttelut jäivät yhteen kertaan. Matkassa ainoana mutkana on saada traileri aikaiseksi: Vuokrata traileri, hakea traileri, siivota traileri, palauttaa traileri. Yllättävän tiukka mutka. Ranta on hyvä ja sen verran lähellä, ettei matkaan mene kuin kymmenisen minuuttia, mutta sen verran kaukana, että traileri on välttämätön. Ärsyttävää. Pääasia kuitenkin, että päästiin edes kerran.

Vipsu on sen verran varma vesipeto, että sen uskaltaa antaa ensikertalaisen käsiin, silloinkin kun selässä on lapsi. Leea (extended family) tosin on keskimääräistä reippaampi pieni ihminen <3

Netta lähti ihmisperheineen (extended family) mukaan. 

Kuskikin pääsi kyytiin.

Vipsu ottaa arskaa.

Jottei koko kesä olisi mennyt auringossa makoillessa myös Jenny hyppäsi kärryille. Enää kykenemättömyys ratsastaa ei ole maailmanloppu. Apuja Vipsun ajamiseen on saatu paitsi tallin puolesta myös hyvin pärjänneen amatööriohjastaja Majaniemen puolesta. Kun miettii viime kesän ja syksyn koettelemuksia ja epätoivoa kärryharrastuksen aloittamisen kanssa, ei voi kuin ihmetellä, miten läheltä se apu joskus löytyy. Vuosi sitten soitettiin kymmeniä puheluita, kuokittiin kaikenmaailman talleilla, avauduttiin kaikissa väärissä paikoissa, saatiin yhdenlainen maine, painostettiin puolituttuja - ja minkä takia.

Onni on oma raviopettaja, joka viitsii ja vaivautuu. Siitä hyvästä Jennylläkin on taas hymy herkässä ja hevosen kanssa mielekästä ja järkevää tekemistä. Mikä parasta, Vipsu rakastaa. Vipsu haluaa yhä ryysätä ja jos sen antaa, se juoksee itsensä rikki. Tuntuu, ettei sille mikään vauhti riitä. Mutta aiemmasta poiketen, Vipsu pysyy käsissä. "Helposti". Skarppina saa ja pitää olla, mutta keskustelun jatkuessa läpi lenkin, yhteistyön ollessa niin sanotusti saumatonta, hätää ei ole eikä uskoaksemme enää edes tule.

Jenny kävi loppukäynnissä kokeilemassa, joko jalka taittuu kärryn kyytiin..Sittemmin ollaan oltu ohjaksissa jo itsekkin!

-J