Blogin mukanaan tuomaa parasta on virtuaaliystävät ja -vertaistuki. Monen monta kertaa hanskat ovat meinanneet pudota tiskiin, eikä epätoivosta nouseminen ole tuntunut mitenkään mahdolliselta. Sitten joku ihana on kertonut kamppailleensa samojen ongelmien kanssa. Se ei olekaan tyhjyys, mihin huudat. Siellä oli joku.
Joskus käy niin, että virtuaalimaailmasta joku hyppää elävään elämään. Molemmat ovat yhtä todellisia, mutta vain toista pääset halaamaan. Minä sain halata Vihrun ja Elviiran Anua. Ihmistä, jonka elämä muistuttaa pelottavan paljon omaani. Tavallaan samanlaista, silti niin erilaista. Hauska oli huomata, miten helppo toisen kanssa on olla, vaikka aluksi jännittikin.
Blogin tuomaa hyvää on myös ne arkielämän vinkit, jotka pääsevät arvoon arvaamattomaan. Yksi loistava esimerkki on Sirkkalan Tomppa alias TomTom Runner - GPS kello.
Hevosurheileva maailma tuntee tuotteen nimeltä TimerGPS. Kellon joka kertoo, kuinka kovaa mennään, raa'asti karrikoimalla. Meille perusharrastajille Timer on melkoinen investointi, sillä hintalappu ei ole mitenkään pieni. Kun tällainen Tomppa tupsahtaa verkkokalvoille testattuna ja toimivaksi todettuna, ei ole epäselvää, että hittituote on syntynyt.
Hintaa Tompalla on Gigantin kesäalessa naurettavat 59 euroa. Investointina se ei siis ole kummoinen. Tomppa näyttää ajat kivasti ravityyliin min/km. Meille huomautettiin, että radan mutkissa esim. Tracker saattaa heittää kummia aikoja, mutta Tomppa pitää tässäkin kohtaa kutinsa. Kuten Sirkkalasta raportoidaan: Löytyy kierrosmääritys (väliajat kilometrin välein) ja harjoitukselle saa määritettyä raja-arvot. Jälkikäteen on hauska koneelta seurata, millaista mutkaa mentiin.
Ensimmäisen testikerran väliaika #4 tarkemmassa tarkastelussa |
Tomppa on tuonut radalla käyntiin uutta puhtia. Kuten otannasta näkyy, vauhti ei ole päätä huimannut. Vipsun selkää on säästelty ja lenkit pidetty käynti painotteisina. Viimeisimmällä reissulla mentiin kovimmillaan kolmea kymppiä eli hieman alle kahden minuutin. Kiva oli huomata, että kiihdytyksestä huolimatta tamma veteli kevyen letkeää ja puhdasta ravia.
- J
Hahaa ;) Ihan paras Tomppa!!!
VastaaPoistaHyvin kiteytetty tätibloggaamisen syvin olemus. <3
VastaaPoista<3 Tomppa on =)
VastaaPoista