Venda 3kk, Ilpo-isosisko 28kk

Eilen oli katkeran suloinen päivä. Rakkaan Noan menetyksestä tuli kuluneeksi kolme vuotta. Tuska, joka ei katoa koskaan. Samalla Venda täytti 3 kuukautta ja sain ilon rutistaa Ilpo-isosiskon kainaloon. Pitkästä aikaa.




Synttärinsä kunniaksi Venda ei saanut muuta kuin tutustua tarkemmin mittakeppiin (korkeus 135cm). Uuden, isojen heppojen, loimen se sai niskaansa jo edellisenä päivänä. Loimi oli löytö. Horzen vuoriton ponisadeloimi mallia silakka. Se istui kuin nenä päähän.




Venda ei loimea suuresti arvostanut, mutta antoi nätisti pukea ja säätää. Kaikkein jännintä olivat takajalkojen lenkit, jotka asennusvaiheessa olivat ihan ok, mutta liikkeelle lähdön jälkeen tarjosivat "komediavartin".

Sääli, kun käsiä on suhteessa hevosmäärään yhtä monta. Kamera on aina taskussa silloin, kun jotain nähtävää tai muuten vaan tallentamisen arvoista tapahtuu. Varsan hädälle (tai vitutukselle) ei tietysti saisi nauraa, mutta..Se hätä oli äkkiä ohi.




Loimen riisumisesta pieni hevosen varpu ei korvaansa lotkauttanut, kunnes loimi päästi kahisevan äänen hevosesta irtautuessaan. Siitä Venda ei tykkää. Loimen äänestä. Omansa tai muiden.

Siinä pientä hevosta pukiessani ja riisuessani muistelin sen edeltäjän edesottamuksia ja mietin, miten helpolla kaikki käy nyt. Sitten mietin, josko se vaan aika teki muisteloille tepposet.




Ei tehnyt. Ilpolla oli evästys vähän vaiheessa, kun menin sitä moikkaamaan. Tuttavallisen hirnahduksen sijaan sain paiskatun ämpärin päin näköä. Osumatarkkuus on ainakin ennallaan.

Ruokailun jälkeen keskityimme olennaiseen, eli korvien kaivamiseen. Hirmu kiva kaksivuotias siitä pikku murusesta on kasvanut!

- J


10 kommenttia

  1. Ihana Ilpo! Silläkin on näköjään tuota harjaa siunaantunut ihan omiksi tarpeiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tosiaan on. Jopa enemmän kuin äitillä =)

      Poista
  2. En ole blogiasi ihan niin pitkään seurannut että Noan tarinan tietäisin. Kehtaisitko lyhyesti kertoa mitä kävi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä pointti ja sori, etten avannut sen enempää. Noa (bostoni) sairastui henkitorven kollapsiin. Operointi olisi tuntunut vanhan koiran kiusaamiselta. Noa sairasti myöskin cushingia.

      Poista
  3. 135 cm?? Ohhioh..onpas pikkuneiti iso ikäisekseen.. Minkähänlainen kameli hänestä vielä kasvaakaan??

    Ja on tuo Ilpo kaunis..liinaharjat läsipäät ovat vaan niin <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilpo on kyllä <3 Venda tosiaan kasvaa tarpeettoman vauhdikkaaseen tahtiin. Hieman hirvittää, mitä kaikkea harmia tuon koon kanssa vielä eteen tulee.

      Poista
  4. Ilpo<3
    Okei, myös "pikku"siskonsa isojen tyttöjen loimessa on aika mainio.

    VastaaPoista
  5. Jösses mitkä mitat Vendalla! Sehän on jo isompi kuin Ruusa. Pitäisi kyllä yrittää omakin varsa mitata, luulen että se on jotain metrin hujakoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tosiaan olla melkoinen mörssäri meillä. Onneksi laiheliini, niin on vielä vähän varsamaista olemusta jäljellä. Jännä nähdä minkäkokoinen Albertistakin lopulta tulee =) Oletko vertaillut, miten Ruusa missäkin iässä ja kuinka Albert vastaavassa?

      Poista