Maaseudun tulevaisuudessa Tuulikki Viilo otti raflaavasti kantaa nykypäivän "ikuisuusongelmaan", lihavat lemmikit. Tuppaa nimittäin olemaan niin, että lihava hevonenkin on ennen kaikkea lemmikki. Kannanotto oli hyvä, tärkeä ja sille toi huomattavaa lisäarvoa se, että se lähti kirjoittajan omasta kokemuksesta.
Sosiaalinen media täyttyi jaoista ja kannattavista toteamuksista. Hyvä niin. Toisaalta, norsunluutornista on helppo huudella alaspäin niille, joiden hevonen on lihava. Niille välinpitämättömille, sokeille ja tyhmille hevosen omistajille, jotka vaarantavat hevosensa hyvinvoinnin. Niille, jotka rääkkäävät.
Jäin jutun luettuani miettimään, paitsi hevosten lihavuutta, myös sitä lihavuudelle naureskelua. Onko se kuitenkaan välinpitämättömyyttä, että omistaja keskustelussa naureskelee hevosensa ruumiin rakenteelle? Vai onko se vain defenssi? Mitä jos omistaja tiedostaa ongelman ja yrittää kaikkensa, mutta kannustuksen sijaan tuli taas tuomio.
Omistajan rooli ei ole helppo. Usein omistajan ja hevosen välissä on kummastakin riippumattomia liikkuvia osia.
Omistaja päättää, mitä hevonen syö, mutta noudattaako tallinpitäjä sitä ohjetta? Vai onko hevosen hoidosta kaikki ruokinnallinen vastuu ulkoistettu tallinpitäjälle? Aika olennaisia kysymyksiä, joita voisi esittää toteamusten sijaan.
Olen ollut tilanteessa, jossa tallinpitäjä on sanonut hevoseni olevan liian lihava (se todella oli) ja vaatinut minua tekemään asialle jotain. Minä tein jo. Vakuutteluni siitä, että treeniohjelma ja ruokinta on suunniteltu nimenomaan turvallista kuntoutumista varten, ei vakuuttanut ja tallinpitäjä teki selkäni takana omat ratkaisunsa. Ne ratkaisut johtivat klinikalle ja hevoseen, jonka suhde ruokaan muuttui pysyvästi.
Ymmärrän silti tallinpitäjien tarpeen toisinaan ohittaa omistajan ohjeet. Joskus ne ohjeet on vaatimuksia vailla perusteluja eikä siitä läheltä näe ollenkaan niin selkeästi kuin pienen matkan päästä. Ainakaan kokonaisuutta.
Moni omistaja ei tiedä, mitä hevonen täysihoidossa ollessaan syö. Sekään ei ole väärin, typerää ehkä. Vastuu hevosesta on viime kädessä omistajalla, mutta jos ruokinnallinen vastuu on ulkoistettu, kenen vika lihavuus silloin on? Pitääkö tallinpitäjän suhteuttaa ruokinta hevosen liikutukseen vai omistajan liikutus ruokintaan?
Sitten on se heinä. Sitä ei Suomessa pääsääntöisesti viljellä hevosille vaan lehmille, vaikka pussin kyljessä lukeekin hevoslaidun. Vaikka heinä yritettäisiinkin viljellä hevoselle, ei Suomen olosuhteissa pääse paljon päättämään eikä säätämään, mikä se lopputulos on. Sillä mennään, mitä on.
Hevosen omistajalla on aika vähän sanomista heinään, jota hevosensa syö. Heinä tulee yleensä tallin puolesta, eikä tallikaan mahdottomia pysty vaikuttamaan siihen, mitä markkinat tai oma pelto tarjoaa.
Se on helppo sanoa, että hanki hevosellesi vähäsokerista lehtevää heinää. Mistä? Sitä sanoja harvoin pystyy kertomaan.
On toki tärkeää, että joku sanoo ääneen hevosen tai lemmikin olevan lihava, mutta mitä jos toteamus muutettaisiin kysyvään ja/tai kannustavaan muotoon?
Vähän kuin se vaikeasti ylipainoinen ihminen, joka hädin tuskin pysyy juoksumatolla jaloillaan edes etanan vauhdissa, mutta vaivautuu salille kerta toisensa jälkeen. Kannataako sille käydä kertomassa, että olet muuten helvetin lihava? Varmuuden vuoksi, ei se sitä kuitenkaan sanomatta tajua.
Ei, että kisaaminen vaikeasti ylipainoisella hevosella on oikein, mutta eikö se anna viitettä, että sitä hevosta kuitenkin treenataan. Ettei se vaan jossain piilossa syö itseään hengiltä?
Minulla on talli täynnä toinen toistaan enemmän ja vähemmän lihavaa hevosta. Tarkoitan nyt omiani. Painonhallinta on yksinkertaista paperilla. Käytännössä siihen sekoittuu olosuhteita ja sairauksia, jotka joutuu ottamaan huomioon. Optimiin pyritään, mutta raivorealismia on valita huonoista vaihtoehdoista ne kulloisessakin tilanteessa vähiten pahat.
Sairaalloiseen ylipainoon realismikaan ei oikeuta.
Kerro minulle, että hevoseni on lihava ja lupaan nauraa asialle. En, koska olen tyhmä, välinpitämätön tai sokea vaan koska sinä olet ääliö, jos kuvittelet minun olevan.
- J
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hankit nyt vaan sitä lehtevää ja sokeritonta KUIVAAheinää!!! Niinpä... on yritetty, ties kuinka mones heinäpussi lähti analysoitavaksi viime-viikolla, sokerit on tähän asti vastatuissa ollut 177-240. Analyysit on maksanut tämän yhden hevosen koko talven heinien verran, eikä olla päästy puusta pitkälle. Jostain perä-seinäjoelta olis saanu 50 pikkupaalia... ihan niin paljon en tämän asian eteen ajatellut tehdä, että ajan kuukauden heinien takia 700km.... saatika maksa heinäkilosta 50c. Johonkin se vaan pitää vetää raja, meillä se on kohta vastassa. Esikuivattua on pitkä rivi pihalla, mutta sehän ei käy.... tietenkään.
VastaaPoistaLihavuus on ongelma, sitä en kiellä.
Ottaisin mielelläni sellaisia läpipaskoja lisää, mitä täältä jo löytyykin parikin kappaletta. Valitettavasti, siksi että minulla on rahaa analysoida joka korsi mitä Sohvi syö, pitää käydä ihan oikeissa töissä. Liikunnan lisääminen ei siis onnistu, tai sitten pitää vähentää 5 tunnin yöunista vielä muutama tunti.
Just näin! Joka sana!
PoistaMinä en ymmärtänyt juttua niin, että sillä olisi tarkoitus syyllistää kaikki lihavan hevosen omistajat. Tottahan se on, että lihavuus on myös hevosilla nykyään laihuutta yleisempi ongelma. Ja lisäksi on ihan aikuisten oikeasti on vieläkin ihmisiä, jotka eivät erota lihavaa sopivasta tai ymmärrä lihavuuden terveyshaittoja. Jos ongelmaa ei edes näe, siihen ei taatusti puutu mitenkään.
VastaaPoistaLiian hyvä rehunkäyttökyky yhdistettynä yhä rehevämpään heinään on kyllä tosi vaikea yhtälö. Ja sitten jos vielä samassa laumassa on laihuuteen ja lihavuuteen taipuvaisia niin vaikeuskerroin alkaa olla tapissaan. Varsinkin kun niillä pullukoilla on yleensä itsellä se käsitys, että tarvitsisivat paljon enemmän ravintoa ja vetävät kortta kaksinkertaisella vauhdilla hoikkiin verrattuna.
Hevosen lihavuus on minusta äärimmäisen vaikea hoitaa, kun pirulaisilla on vielä sellainen ruoansulatussysteemi kuin on. Koiran pitäminen hoikkana on superhelppoa, sen kun antaa vähemmän ruokaa. Hevosen kanssa se ei ole niin yksinkertaista.
Olen samaa mieltä. Minusta artikkeli oli hyvä herättäjä. Olen tämän jo aikaisemminkin kertonut, mutta kuvaa hyvin omistajan sokeutta lihavuudelle. Minulla oli issikkatamma ja tallinpitäjä huomautti, että on lihava. Ja minähän hymähtelin, en pahoittanut mieltäni, mutta en uskonut. Ja saatiin laihtumaankin. Mutta niin vain ruumiinavauspöytäkirjassa luki lihava hevonen ja siltikin olin eri mieltä.
PoistaNykyinen hevonen lihoi toipilasaikana. Ja alussa ajattelin, että sehän kasvaa vielä näköjään. Mutta sitten havahduin, että sehän on lihava. Ja tästä lihavuudesta huomautti hieroja, viimeinen herätys. Sanoi, että iso riski kaviokuumeelle. Olin jo itsekin herännyt tähän huomattavasti aikaisemmin, mutta minusta oli hyvä saada ulkopuolisen huomautus. Mutta se laihdutus ei olekaan ihan helppoa. Hidasta, aikaavievää, tulosta välillä ei näy tulevan, mutta vaatii minultakin sinnikkyyttä. Tulosta on tullut ja nyt näyttää jo hyvältä. Vielä kun saa kyljistä ylimääräistä pois, ei paljoa, mutta vähän. Olen jo nyt tyytyväinen nykyiseen kuosiin.
Hmm..en minäkään ymmärtänyt juttua ihan niin? Kuten alussa sanon, hyvä ja tärkeä kannanotto. Kaikki somejaot sen sijaan eivät olleet aivan sitä ja valitettavan usein apuväline muuttuu matkan varrella aseeksi.
PoistaOma keskeinen pointti oli: "On toki tärkeää, että joku sanoo ääneen hevosen tai lemmikin olevan lihava, mutta mitä jos toteamus muutettaisiin kysyvään ja/tai kannustavaan muotoon?" Eli tuoda näkökantaa siihen, miten asiaan kannattaa puuttua.
Meillä Suomessa on kumma tapa tuomita ja olla yksioikoisia. Vähän saman näkee, kun joku suomalainen puhuu auttavasti englantia. Suomalainen kaveri nauraa englannin huonoudelle, kun se englantilainen kelle puhutaan on otettu.
Kaipaisin tähän, kuten moneen muuhunkin asiaan joukkuepelaamisen meininkiä, kannustavaa otetta ja ihmisille kykyä nähdä kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä. Ja ei, se ei tarkoita lihavuuden hyväksymistä.
Mutta olette kyllä oikeassa! Helppoa se ei ole ja ongelma on todellinen. Hienoa kuulla Kirsi, että tulosta syntyy. Voisinpa sanoa samaa.