Viikarin viime vaiheet

Tasan kaksi kuukautta sitten painiskelin vaikeiden päätösten äärellä. Viikarin jalka ei vaikuttanut kestävän käyttöä, mutta samaan aikaan se oli hieno nuori hevonen, jolla olisi vielä paljon annettavaa. Mikä olisi oikein sille? Mikä olisi vastuullista? Miten se saisi vielä mahdollisuuden vai pitikö päästää irti?

Olin jo aiemmin päättänyt, että tämä on Viikarin viimeinen koti. Jalan vamma on sellainen, etten koskaan voisi luopua ponista ja olla varma, että vamma ymmärrettäisiin ja huomioitaisiin kaikessa. Sitäpaitsi, minä rakastin tuota pientä hevosta. Kuinka voisin koskaan luopua siitä. Jos luopuisin, vain vihreämmille laitumille.

Sanoin, että se saa vielä tämän kesän, laitumen ja lauman. Sitten tuli syksy.

Ratsastusterapeuttini kamppaili omien käytännön järjestelyidensä kanssa ja kuin puolivitsinä ehdotin, että hän ottaisi Viikarin talveksi ylläpitoon. Näin olisin Viikarin lähellä, läsnä yhä sen elämässä, terapeutillani ammattiin luonteensa puolesta erinomaisesti soveltuva poni ja näkisimme, kestäisikö jalka terapiakäytössä. Olisiko siinä Viikarin tulevaisuus?

Kuvio otti tuulta allensa hyvin nopeasti. Sovimme, että Viikari muuttaa talveksi toiselle tallille, jossa se toimisi alkeis-/terapia- ja maastoratsuna. Jos jalka oireilisi, se tulisi välittömästi takaisin kotiin, mutta jos jalka kestäisi, se saisi mielekästä tekemistä. 

Pyörät pyörivät. Itkin ikävää, helpotusta ja pelkoa.

Kuten aina, mutkia tuli matkaan. Terapiat aloitettiin täällä kotona. Vaikutti, että Viikarin jalka kestää ja mieli lepää uuden työn äärellä. Tuli lisää mutkia matkaan. Ei vakavia, mutta sellaisia pieniä kierteisiä, mitä elämä välillä heittää eteen.

Suunnitelmat heittivät viime kuun alussa häränpyllyä. Se oli se kohtalo.

Viikari jää kotiin. Ei koska jalka ei kestä vaan koska terapeuttini toi lopulta omankin hevosensa meille. Kelan hyväksymiä terapioita meillä ei vielä tehdä, mutta tulevaisuudessa toivomme, että nekin mahdollistuvat.

Kuukaudessa on tapahtunut paljon. Viikari on uudessa laumassa, kotona. Sillä on kaksi ihanaa tammaystävää, joiden kanssa se mahtuu samalle ruokakupille. Sillä on ihana vuokraaja, jonka kanssa sen kunto kohisee aivan silmissä. Sen jalka on kestänyt yli odotusten. Sen lisäksi se tekee viikoittain terapiaa. Metsään on raivattu maastolenkki.

En malta odottaa, mitä kaikkea tämä uusi järjestely tuo tullessaan. Ja tiedättekö, on ihanaa, että pystyy antamaan jotain takaisin. Ratsastusterapian ja -terapeuttini merkitys kuntoutumiseni kannalta on niin merkittävä.

- J