Pulssit on vai pulssiton - venäläistä rulettia laitumella

Edellinen teksti päättyi liiallisen positiiviseen "ehkä tämä tästä"-toteamukseen.

Vendan vuohiset alkoivat laitumella kerätä nestettä. Vaikka ontumaa ei ollut ja varsa oli varsin virkeä itsensä, näin aiheelliseksi konsultoida eläinlääkäriä turvotusten tiimoilta. Vapaaneste kuulemma harvoin, jos koskaan, antaa aihetta suureen huoleen. Se on jotain, mitä laitumella tuppaa toisille tulemaan.

Jos vastaus olisi saatu muun kuin tutuksi tulleen ja luotettavaksi luokitellun eläinlääkärin suusta, olisin saattanut vähän hermostua ja vaatia täsmällisempiä vastauksia. Aina niitä ei kuitenkaan ole kellään tarjota ja tiedän, että jos nyt olisi, tämä lääkäri tarjoilisi ne vastaukset minulle. Eikä vähiten säästääkseen itseään.

Koska tapoihini ei kuuluu jättää mysteereitä selvittämättä ja kaikkia kiviä kääntämättä, kyselin vielä kokeneen kengitysseppämme mielipidettä asiaan. Kehotti kääntymään eläinlääkärin puoleen. Selvähän se.

Olimme yhtä mieltä, ettei turvotukset noin lähtökohtaisesti ole jotain mitä kuuluu olla, joten syytä niitä on koittaa hoitaa. Vaan mitä se hoito on?

Kokeiltiin kylmä ja kokeiltiin lämmin. Ei näkyvää vaikutusta. Sitten tuli pulssit. Molempiin etusiin.

Jokainen hevosen omistaja tietää, millaiseen hysteriaan pulssit herkästi johtavat, aiheesta. Varsa pois laitumelta ja särkylääkettä kitusiin. Se on kaviokuume nyt. Kaksivuotiaalla silakalla.

Ei kai se sitten ikää katso. Tai vartalon rakennetta.

Särkylääke ei vaikuttanut pulsseihin tuon taivaallista. Taas juoskutettiin asiantuntijaa tontilla. Asiantuntija(t) kehotti pitämään hevosen poissa laitumesta, jatkamaan särkylääkettä ja kokeilemaan pulssit mieluummin aamulla kuin illalla. Kaviot eivät olleet lämpimät, pulssit satunnaiset ja hevonen liikkui eläväisen ketterästi edelleen. "Jos se syö ja paskoo normaalisti niin lähtökohtaisesti kaikki on hyvin."

Aloin testata pulssit aamuisin ja kas, niitä ei ollut. Tai no, on ne pulssit siellä aina, mutta löydös oli pulssien suhteen normaali. Illalla pulssit voimistuivat.

Siinä vierähti tovi tarhaelämässä ja jalat ne vaan keräsi nestettä. Vuohiskuoppiin ilmestyi nestepallurat, joita sai rämpätä mielinmäärin ja jos sitä palluraa oikein puristi niin se pulpahti vuohisen yläpuolelta esiin. Kun päästi irti, pallura palasi paikalleen vuohiskuoppaan. Vapaata nestettä siis.

Tämän kävi toteamassa myös fysioterapeuttimme. Jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin. Venda on lihaksistoltaan elämänsä kunnossa. Se kehittyy hyvin ja tasapainoisesti. Aiemmin on ollut pientä sitä ja tätä, nyt ei mitään.

Sitten tein jotain, mistä moni saa syyn hermostua, eikä ole välttämättä väärässä niin tehdessään. Laitoin Vendan takaisin laitumeen. Se meni sinne yöksi. Pulsseineen päivineen. Koska se on kaksi, ja hevosella on se henkinenkin puoli.

Aamulla se palasi päiväksi tarhaan ja kas: Etujalan vuohiset olivat kuivuneet. Pulssejakaan ei tuntunut. Oliko siis liike jälleen lääke vai mitä kummaa?

Iltaa kohti turvotus alkoi hiipiä takaisin, pulssitkin voimistuivat. Huomion arvoista lienee myös se, että aina (lämpö-)kääröjen poiston jälkeen pulssit hakkasivat villeimmillään. Sama toistui pitkien päikkäreiden jälkeen.

Venda nukkuu päikkärit aina makuultaan. Unet saattavat kestää puolesta tunnista jopa pariin tuntiin. Ja toisinaan aiemmin mainittu lihasvärinäkin ilmestyy juuri makailun jälkeen. Onko näillä siis yhteys? Makailulla, värinällä ja pulsseilla?

Pelottaa pitää pulssittelevaa hevosta laitumessa edes sitä yötä. Mutta, Venda ei ole ainoa nuori mysteeripulssitaja, joka eteeni on eksynyt, ja nämä muut ovat sittemmin palanneet normaaliin laidunnukseen ongelmitta. Voiko siis olla, että pulsseille on muitakin selityksiä kuin kaviokuume?

Tiedän toki, että on. Mutta, kuinka realistisia ne muut vaihtoehdot tässä kohtaa on.

Yksi yhteys on kuitenkin selvä. Pulssit tuntuvat voimakkaampina vain silloin, kun vuohiset ovat täyttyneet. Selvää sekin, että ei ole hyvä tämä.

Jotakuinkin sopivasti aihetta pohdittiin myös Takaisin lähtöruutuun-blogissa. Tämän perusteella lähdin kahlaamaan termejä subkliininen kaviokuume ja low-grade laminitis (LGL).

Oireet ovat edellä mainituissa lähellä toisiaan, mutta erona ymmärrykseni mukaan on se, että LGL seurauksena kavioihin ei tule minkäänlaisia kuvantamisella havaittavia muutoksia, kun subkliinisessä kaviokuumeessa syntyy lieviä vaurioita.

LGL oireistona luetellaan arkominen, voimistunut pulssi, kanta edellä astuminen, lyhyt askel, muuttunut asento, epätavallinen kavioiden kasvunopeus, kavioiden leviäminen, renkaanmuotoiset mustelmat kavion seinämässä, valkoviivatauti, venynyt valkoviiva, säde-/anturaongelmat, sädemätä, kaviopaise, lattakaviot ja insuliiniresistenttiys.

Näitä kaikkia on tutkittu useammilla silmillä ja ainoana edellämainittuna oireena ovat pulssit. Silti olen huolissani. Varsinkin, kun esimerkiksi borrelioosin epäillään aiheuttavan myös kaviokuumetta ja juurikin täyttyneitä niveliä. Punkkeja on pellot ja puskat varmuudella täynnä.

Että oli mikä oli niin huolikäyrä on vahvasti punaisella. Vaihteeksi.

- J