Kuin olisi lotossa voittanut

Tuli pelattua jos vaikka mitä rulettia tuon hevoslapsen kanssa pitkin kesää.

Pistettiin se vieraiden hevosten kanssa porukkaan, meni satasella maaliin. Yleensä ei mene mikään. Ei satasella eikä maaliin.

Ne kaksi muuta ei alkuun meinanneet toisistaan tykätä, mutta ei se mitään. Sosiaalisesti superlahjakas Venda osasi jakaa aikansa tasan näiden kahden kesken. Usein se asettui väliin, seinäksi ja rauhaksi. Kukaan ei ollut yksin, kun Venda oli kaikkien kanssa.

Sittemmin porukka on tasaantunut ja Venda toisaalta kulkee jonon kärjessä, toisaalta ottaa osuman hampaista. Ja kohta se nukkuu kasan alimmaisena, tyynynä muille.

Vaikka on mennyt kivasti, en viitsi kamalasti iloita, koska yleensä se on juuri se käänteentekevä hetki, kun alamäki alkaa. Harvoin on mäki kovin loiva tai tasainen.

Rulettia pelattiin myös turvottelevien jalkojen ja takovien pulssien kanssa. Kaviokuumettahan siinä kaikki merkit huusi. Tasapainoteltiin järjen, tunteiden ja intuition ristiriitaisten viestien välissä. Ulkopuolisia mielipiteitäkin riitti. Ainahan niitä.

Jos se ei ollut kaviokuumetta niin ainakin irtopaloja?! Paitsi että jo kolme kertaa kuvattu puhtaaksi. Niinpä katsottiin vielä kerran. Koska tykätään tehdä asiat tavallamme ja minulle on tärkeää paitsi hevonen myös sen emälle, elämäni tärkeimmälle, tekemäni lupaus.

Näin ollen varasin vaatimattomasti parhaista parhaat lääkärit/asiantuntijat samalle keikalle kakarakaakkia katselemaan. Neljä silmäparia näkee enemmän kuin yksi.

Kovasti paljon viisaammiksi ei tultu. Kaiketi joudun kuitenkin hyväksymään, että hevosellani ei ole akuutisti mikään hätänä - ainakaan kaviokuume. Suurin osa "ongelmista" laitettiin kasvun piikkiin, kuten täälläkin on ehdotettu ja omissa salaisissa haaveissa uneksittu.

Lihasvärinä on tyypillistä jos hevonen makaa samalla kyljellä pitkään. Vastaavaa, jopa halvausmaisia oireita havaitaan esimerkiksi pitkän nukutuksen jälkeen. Jo puolituntia samalla kyljellä voi aiheuttaa oirehdintaa.

Ei siis ihme, että meillä vähän väpättää, kun teini vetää kolmetuntisia unimaratooneja. Siitä, että nukkuu paljon, ei kannata olla huolissaan. Enkä ole ollut, mutta monen mielestä se on vähintään epäilyttävää, jos ei aivan outoa. Varsinkin, kun nykii. Koska eihän hevoset nuku. Ainakaan poikittain eikä ainakaan älämölössä...Ja onhan sillä ollut niitä ähkyjäkin.

Talvesta asti satunnaisesti, mutta säännöllisesti jatkunut "vakava lihassairaus" on siis periaatteessa peruspuutumista. Näin se jotenkin oli ajateltukin, vaikka ensin epäiltiin kaikkea varusteiden sopivuudesta lähtien.

Mistä päästäänkin siihen, että kiitos luojalle, ähkyjä ei hetkeen ole ollut. Ja siitä otetaan aasinsilta yhteen Vendan parhaista ominaisuuksista - juominen. Hevonen on paitsi "patalaiska", myös juoppo.

Venda juo suhteellisen kellon tarkasti, helposti ja paljon. Toki siinä on niitä neuroosijuttuja, kuten tietty ämpäri on toista parempi ja jos tekee pyörteen niin menee vielä paremmin. Yhdessä ämpärissä pestään ensin hampaat ja sitten juodaan toisesta.

Juominen on eittämättä äidiltä opittua viisautta, mutta myös pientä ihmisosaston oveluutta. Vendalle on pienestä asti opetettu juomista. Se onkin nykyisin suhteellisen helppo saada juomaan, edes siemailemaan, kehotuksella "juo". Yleensä riittää, kun tarjoaa juotavaa tai ilmestyy ämpärin läheisyyteen.

Näin ollen ähkyjen ehkäisyn tärkein, juominen, on suhteellisen hyvin hoidettuna, kunhan vaan pidetään sitä vettä tarjolla.

Mennä helteillä tämä juominen on ollut suuri siunaus. Toki on työllistävää rehata ämpäritaktiikalla vettä laitumelle kolmesta neljään kertaa päivässä, mutta mitä sitä ei hevoslapsensa eteen tekisi.

Kiinnitin helteillä huomiota myös Vendan hikoilemiseen. Se puski hikeä, vaikka oli levossa. Sitä saattaisi ajatella, että huono juttu, mutta ei ihan niinkään. Hikoavalla hevosella lämmönsäätely toimii ja se joka hikoaa, ei yhtä todennäköisesti saa lämpöhalvausta kuin se, joka ei hikoa.

Ehkä on tekemistä vilkkaalla aineenvaihdunnallakin tai sillä, että sitä vettä tuli kulutettua - nimenomaan Vendan toimesta. Niin kirkasta kuin suolallakin maustettua. Yleensä suolavesi juotiin ensin ja sitten siirryttiin kirkkaisiin. Mikä parasta, laidunkaverit joivat hyvällä halulla Vendan peesissä.

Hienointa oli paitsi "diagnoosi" myös se, että eläinlääkäreihin murhanhimoisesti suhtautuva nuori oli hevossairaalan hienoin. Se ei teutaroinut, eikä edes ajatellut potkaisevansa ketään. Vieraassa maneesissakin se käyttäytyi kuin pro ja kulki liinassa ympyrällä nätisti. Myös ravissa. Huomion arvoista eritoten se, ettei Vendaa ole koskaan liinassa vielä juoksutettu.

Niinhän sitä sanotaan, lahjattomat treenaa. Hyppy suoraan syvään päähän niin oppii uimaan.


- J