Päässä kärähtävän piuhan mitta - Venda ja sen uusi menopeli

Meidän luottoume tuli aikanaan hommattua Vipsulle. Se oli juuri sellainen, jonka uskoin rakkaan tammani maailmankatsomukseen istuvan ja oikeassa olin.

Tuo traileri on palvellut hyvin. Se on edelleen, vuosistaan ja kilometreistään huolimatta hienossa kunnossa ja niinkuin sanotaan, soiva peli. Parasta siinä on paitsi kaikki, eritoten etupurku.

Koska minulla on taipumus keksiä jotain haaveiltavaa myös silloin, ja eritoten silloin, kun kaikki on hyvin tai loistavasti, olen huomannut haaveilevani trailerin päivityksestä. Ihan vaan koska tahdon takalaidankin olevan alumiinia (ja ilmeisesti ongelmia).

Jostain sitten keksin, että sellainen traileri, missä hevonen matkustaa peppu menosuuntaan, on parasta mitä voi olla. Tai no, se haave oli kuljetusauto, mutta realiteetit törmäsi rahoitukseen. Sitten huomasin, että trailereitakin saa samalla periaatteella ja siitä se ajatus sitten lähti syöpymään mieleen ja muodostumaan pakkomielteeksi.

Pääasiallisesti olen katsellut, josko markkinoilla olisi tuota meidän etupurkuista versiota hieman tuoreempana mallina, mutta ei ole sattunut silmiin. Sen sijaan silmiin osui Ume B50. Se on juuri sellainen, mistä luulin haaveilevani. Tässä kohtaa lienee paljastuu, että tuli investoitua ja saattoi mennä metsään.

Mitenkään budjetissahan tuo rotjake ei ollut, mutta budjetit on siitä hassuja, että ne paitsi venyy myös paukkuu.

Kovasti huoletti muutkin asiat kuin raha. Siitä, mistä vanhassa trailerissa tullaan ulos, olisi jatkossa tarkoitus lastautua ja vähän ahdas väli se on. Mutta ei kuulemma ongelma. Vain hyviä kokemuksia käyttäjillä. Sehän selvä. Tarkempi tutkailu kuitenkin paljasti, että yksi aiemmista omistajista oli viihtynyt kyseisen kuljettimen kanssa yhteistyössä pari kuukautta ja se siitä sitten. Edellinen viihtyi pitempään ja kertoi, että ei enää muita trailereita huoli.

Kun kärry sitten kunkkariperjantaina saapui pihaan, iski akuutti ahdistus kauppatavaran fyysisestä koosta. Siinä missä edellinen vaunu on helposti peruutettu mihin läpeen tahansa, tämän kanssa saattaa joutua hetken veivaamaan ja toivomaan, että ei osu siinä veivatessaan mihinkään.

Vendan mielipide poikkesi vahvasti odotetusta. Sisään ei lapsella ollut ongelmaa kävellä, mutta ulos tultiin sen verran tehokkaasti, että käsijarrusta huolimatta kokoonpano B50 ja Landcruiser loikkasivat metrin verran eteenpäin. Hevonen taisi hypätä kaksi. On niissä takakoivissa voimaa.

Koska sellaiseen koikkalointiin ei harjoitusta voi päättää, piti kokeilla vielä kerran. Katastrofi vaikutti syvenevän ja ilta pitenevän. Mielikuvitus, sitä tuon eläimen kanssa on välillä käytettävä ja lopulta saatiin hevonen seisomaan aloillaan siinä, missä seisoa kuuluu ja tulemaan ulos keskimäärin askel kerrallaan. Vendalla vaan on taipumus olla naamallaan aina, kun vauhti on fiksu tai hidas.

Luottoa lastausasiaan, tai tarkemminkin siihen purkautumiseen on hyvin vähän. Ystävä jo lohdutti, että muistatko mitä oli hänen kaksivuotiaansa kanssa. Muistanhan minä, ei kivaa. Nykyisin se nuori aikuinen on mitä mahtavin matkustaja. Sitä kohti siis.

Nyt treenattiin siten, että kaikki lävet oli levällään. Jossain kohtaa kaiketi koitettava niinkin, että takalaita on kiinni ja se avataan, kun simuloidaan varsinaista purkutilannetta. Näen siinä monta potentiaalista katastrofin paikkaa.

Mieli tekisi laittaa koko höskä myyntiin ja jatkaa etupurkulinjalla, mutta onko sekään nyt sitten ihan fiksua.

Kaukaa viisaana (tai skitsona) en antanut vanhaa koppia vaihdossa. Hyvä oli se. Etupurku on nyt varalla, kunnes päästään jonkun sortin lopputulemaan yhteisen matkamme, trailerin ja minun, kestosta.

Kivahan se olisi, jos naperolla olisi ihan ikioma sitä varten hankittu menopeli, joka ainakin teoriassa pitäisi olla hevoselle se mukavin mahdollinen. Mutta todellisuus on toisinaan päässäni herkästi kärähtävän piuhan mittainen.

Legon mielestä uusi traileri on parasta ja se voisi kuulemma asua siinä.

- J