Poniravihaaveilu

Lähtöhyväksytty Seidi haastoi Instassa poniharrastajat kertomaan, mitä poniraviurheilu meille merkitsee ja mikä tilanne meillä nyt on. Ja sekavahan tilanne on. Poniraviurheilu muuttui koronan myötä poniravihaaveiluksi ja vaikka aina toisinaan pieni toivon pilkahdus herää, on valo ollut lähinnä pysyvällä vilkulla.




Minulle henkilökohtaisesti poniraviharrastuksen merkitys on tietyssä mielessä toissijainen, vaikka raviponin omistan ja sitä tavoitteellisesti valmennan. Riippumatta siitä, starttaako poni enää koskaan, hoidan ja treenaan sen pitkälti aika samalla tavalla. Ponin päätehtävä on olla ystävä ja kumppani. Kaikki muu on mansikoita kermakakun päällä.

Mutta...Raviurheilu merkitsee minulle paljon. Minä haluan kasvattaa ravikuninkaallisen. Minä haluan kuulla kavioiden iskeytyvän rataan ja minä haluan tuntea vauhdin. Olin sitten kyydissä tai katsomossa. Minä haluan, että hevosmiestaito säilyy. Haluan, että hevosala säilyy.

Jos me emme huolehdi poniraviharrastamisesta, me menetämme koko lajin.

Vaikka sanon, että poniraviurheilun merkitys minulle henkilökohtaisesti on toissijainen, merkitys korostuu nuorten kautta. Tälläkin hetkellä raviponiani käy ajamassa innokas nuori, joka löysi raviharrastuksen ikäväkseen koronan korvalla. Palo radalle on kova. Into oppia on pohjaton. Mutta mikään kukka ei kastelematta kuki? Tämä nuori toivoo, että pääsee raviponileirille. Hän toivoo, että saa suorittaa ajoluvan. Hän toivoo, että saa ajaa kilpaa. 

Minä toivon ihan samaa.

- J


Taustoja: Poniravit ovat olleet seis käytännössä koko korona-ajan. Vaikka toisaalta rajoitukset on ymmärrettäviä, samaan aikaan moni muu harrastus on saanut jatkua. Viimeisin päivitys tilanteeseen löytyy Hevosurheilusta https://hevosurheilu.fi/ravit/raviuutiset/yleisoa-raveihin-kesakuussa-kesan-suurtapahtumista-ollut-iso-huoli/


Ei kommentteja