Jälkitauti vai jotain muuta

Venda sairasti lokakuussa rajun viruksen. Oireet olivat rajut, mutta Vendan yleisvointi säilyi yllättävänkin hyvänä koko taudin ajan, verrattuna vaikkapa toiseen tallissa sairastuneeseen tai niihin oletettuihin hevosiin, joista tauti tallillemme levisi. Väsynyt Venda toki oli.

Ajattelin tuolloin, että selvisimmepä vähällä. Palailimme varovasti pikku hiljaa treeniin, huonolla menestyksellä. Vendan ensi oireena ollut hieman löysempi lanta, pysyi yhä samanlaisena. Aloin epäillä, että olisiko jopa hiekkaa, ensimmäistä kertaa ikinä. Suurin huoli oli kuitenkin huono ja haluton suorittaminen.





Venda saattoi hengästyä kevyestäkin treenistä suhteettomasti. Samaan aikaan sen sykkeet olivat treenin mukaiset. Tai vastaavasti sykkeet saattoivat olla suhteettoman korkealla rasitukseen nähden. Venda kuitenkin palautui normaalisti eli todella nopeasti ja sen leposyke on matala. Sykkeet, puhaltaminen ja treenin kuormitus eivät siis kulkeneet minkäänlaisessa loogisessa synkassa. Eivätkä ne kulje vieläkään, kolme kuukautta myöhemmin.

Klinikkareissulta tuomisina oli verenkuva, jopa sopi lääkärin mukaan sairastettuun virukseen. Mistään ymmärtämätön mieleni pitää erikoisena, että tietyt veriarvot tuikkivat punaisella yhä vaan - kolme kuukautta myöhemmin:

Albumiini 24,7 (Viite 26-42)

Eryt (punasolut) 6,4 (Viite 6,6-11)

Hkr (hematokriitti) 32 (Viite 34-48)

Hb (hemoglobiini) 111 (Viite 118-170)

MCHC (hemoglobiinin määrä/ltr punasoluja) 331 (Viite 340-370)

Tromb (verihiutaleet) 84 (Viite 94-232)

Neutrofiilit % 31,9 (Viite 40-75)

Lymfosyytit % 62,3 (Viite 19-55)

Lymfosyytit määrä 5,6 (Viite 1,4-4,8)

Neutrofiilien ja lymfosyyttien suhdeluku viittaa jonkinlaiseen akuuttiin stressiin tai sairauteen, jonka yleensä aiheuttaa virus, kiputila, lihasongelma tai matkustaminen. Mitä ikinä akuutilla tässä yhteydessä tarkoitetaankaan...

Monosyytit % 2,5 (Viite 3-7)




Eläinlääkärin tulkinnan mukaan sairastettu virus siis yhä näkyy veriarvoissa. Se on ihan mahdollista, mutta niin on kyllä se huono kuntokin. Tai jokin muu, kiva kolmas vaihtoehto...Hassuinta ehkä, että kakan koostumus muuttui paremmaksi ihan vaan sillä, että piipahdettiin klinikalla.

Huomionarvoista myös se, että pari alati punaisella olleista arvoista (hematokriitti ja hemoglobiini) on parhaimmillaan ikinä. Positiivista myös se, että kaikki muut laajan paketin arvot olivat optimissa.

Harmillisinta tietysti, että jokin on pielessä, eikä tyhjentävää vastausta saatu. Tässä välissä hoidetaan vähän ihmistä, treenataan ja sitten otetaan uusi kierros klinikan kautta. Jos sitä joskus pääsisi taas muutakin kuin murehtimaan.

- J



Ei kommentteja