Ponihuolia ja ajo-onnettomuus

Sitä pelkää jotain ja sitten se tapahtuu. Siitä seuraa lisää pelkoa, jonka kanssa saattaa jossakin määrin oppia elämään tai sitten vain pakottaa itsensä sietämään sitä pelkoa. Sitten sattuu taas, muttei onneksi niin pahasti. Yhtäkkiä ei ole vain 1 trauma, on kolme. 

Lego joutui viime viikolla ns. ajo-onnettomuuteen. On osin hämärän peitossa, mitä tarkalleen tapahtui - mikä tilanteen laukaisi - mutta tiukassa käännöksessä kärry kippasi ja ohjastaja jäi matkasta. Poni ei ehtinyt kauas, sillä ohjat olivat osin kaiketi onneksikin kietoutuneet kärryn renkaan ympärille. Jokainen askel kiristi ohjia entisestään. Vaikka poni pysähtyi, poni ei rauhoittunut. Lego on aina ollut todella herkkä ja sen kanssa on tehty hurjasti töitä, jotta sen kanssa on saavutettu tiettyä luottamusta. Nyt siitä luottamuksesta ei tuntunut olevan iloa. 

Kärryt oli saatava irti, mutta sehän ei ottanut onnistuakseen. Niin oli purettava sitten valjaat. Ohjat olivat tuhannen solmussa, joten jouduin tekemään rintaremmistä taluttimen tapaisen. Loikimme ja sätkyilimme sisälle. Poni onneksi kuunteli, joskaan ei täysin luottanut kuulemaansa. 

Vaihdoin rintaremmin ihan ehtaan riimunnaruun ja kävimme heittämässä vielä yhden kierroksen talutellen radalla, jotta näin ponin liikkeen ja saisin sen tasaantumaan. Olin toki tarkastanut ensin, ettei ollut vekkejä, jänteet suunnilleen yhdessä kasassa ja kaikki luut ehjinä. Alkuun lenkki sujui, kuten aina. Sitten aivan yhtäkkiä poni hermostui, alkoi nakella niskojaan ja kiirehtiä. Saavutimme kuitenkin lopulta tavoitteemme, rauhoittumisen ja pulssin tasaantumisen. 

Seuraavina päivinä poni oli varsin normaali käsitellä eikä olemuksessa ollut suurta huolestuneisuutta. Mallikuvaukset jouluvermeissä onnistuivat nekin. Ponin ehdoilla tehtiin, mutta ponin mielestä oli aika jees hommaa. 

Mentiin sen seurauksena hätiköimään ja kokeiltiin, mitä poni on kärryistä mieltä. Ei ollut mielipiteitä valjastuksesta eikä heilauttanut kärrytkään. Hyvä. Lähdettiin heittämään lenkki meille tyypillisellä hätävarjelunliioitteluasenteella. Minä siis suupielessä liinan kanssa jalkaisin. Varmajalkaisena vammaisena olen hommaan ihan omiani. 

Ensimmäinen kierros radan ympäri sujui hyvin, joskin poni oli hieman tavanomaista tarkkaavaisempi. Olisi pitänyt ymmärtää lopettaa siihen. Ei ymmärretty. Lähdettiin kierrokselle numero kaksi. Poni alkoi nyppiä ryntäitään ja kun sitten jää mureni jalkani alla, kuppi meni nurin. Kärryt eivät tällä kertaa. 

Jos Lego on jotain pelännyt tai saanut sätkyt, on yleensä auttanut, että olen koskettanut sitä. Nyt ei auttanut. Pihassa suoritettiin täyskäännös, osin ehkä ohjastajan ja taluttajan kommunikaatiokatkoksesta johtuen, osin ponin tulkitessa tilannetta vapaalla paniikilla. Loppumatka talliin oli yhtä - lähinnä henkistä - taistelua. Yritin pitää ponin hallinnassa, ja poni yritti pitää itsensä hallinnassa. Kun päästiin talliin, kaikki oli yhtäkkiä taas hyvin. Harjoitusta jatkettiin ohjasajaen. Vain sellainen pätkä, että kaikille jäi hyvä mieli ja sykkeet taas tasaantuivat. Se kierros sujui hyvin.

Sittemmin poni on ollut myös talutellen vaihteleva. Toisaalta oma itsensä ja toisaalta sitten taas tosi huolissaan tai jopa kiukkuinen. Huoli on suuri. Legon pitkältä ajalta tunteva tuttava totesi, että tällaisen ponin hän muistaa ajalta ennen meitä, äänille erittäin herkän. Otettiin siis reilu takapakki, mutta samaan aikaan sieltä menneisyydestä voisi löytyä myös ratkaisun avaimia. Klinikalle lähdetään, kun akuutit pehmytkudosvauriot helpottavat.

Legolla kävi ensiapuna fysioterapeutti, joka totesi vasemmassa kyljessä silan alueella mahdollista (koska klippaus, paksu karva ja läski) turvotusta ja varsin selkeää kipua. Aiemmin mainittuja pehmytkudosvaurioita. Poni ei oikein olisi halunnut antaa koskea, vaikka muutoin nautti käsittelystä luottavaisin mielin. Myös kaulalla oli hankalia kohtia. Koska sila-alueella on selvää kipua, jätetään silat nyt hetkeksi naulaan ja liikutaan rauhallisesti, talutellen. 

Rauhallisuudessa ongelmana epäluulo. Poni kyttäilee kovasti eikä kulje lenkillä ollenkaan niin onnellisen oloisena kuin aiemmin. Ahdistaa, epäilemättä ponia, mutta myös kaikkia niitä ihmisiä, joille se on tärkeä. Toivotaan, että tilanne pikkuhiljaa alkaisi helpottaa paitsi rajattomalla rakkaudella niin myös lääkkeillä ja lämmöllä.

- J