Ei taas tätä

Jos jokin rasittaa niin kuunnella ne samat laulut kerta toisensa jälkeen. Yhä ja yhä uudelleen.

"Vipsu on tosi lihava."

"Sun pitäisi liikuttaa tota hevosta enemmän."

"Sun täytyisi vähentää ruokaa tolta."

Kyllä. Minä tiedän nämä kaikki asiat erinomaisen hyvin. Kiitos, kun kysyit, että olenko kiinnittänyt asiaan huomiota. 

Ensinnäkin, Vipsun laihduttamiseksi on tehty ihan määrättömästi töitä. Ennen leikkaustani kävin tallilla 7 päivänä viikossa. Lepopäivänä, puuhasteltiin kevyemmin ja käytiin kävelemässä. Muina päivinä liikuttiin Vipsun selkävamman sallimissa rajoissa. Ai niin, etkö tiennyt, että Vipsulla oli vaikea vamma selässä? Et tietenkään tiennyt, koska sinulla oli niin helvetillinen kiire tuomita.

Toisekseen Vipsu on saanut olemattoman vähän väkirehua ja rajoitetusti korsirehua. Siis silloin, kun se sattunut silloisen asuinpaikkamme rytmeihin sopimaan. Pääsääntöisesti se onneksi on sopinut. Väkirehua on Vipsulle syötetty niin vähän, että siitäkin olemme saaneet huomautuksia. Minä idiootti, kun kuvittelin, että kevyessä liikutuksessä hevoselle riittää hyvä heinä ja kivennäinen.

Ruoka-arvosteluun kyllästyin siinä määrin, että teetätin Vipsulle ammattilaisen toimesta tuotetun ruokinta-analyysin. Nyt järkyttykää! Vipsulla ei analyysin (kuten ei verikokeidenkaan) mukaan ole ollut puutosta mistään. Jotenkin se on onnistunut sen sijaan saamaan Jodista lievää yliannosta. Itse kyllä tiesin tietäväni paremmin kuin arvostelijat. Mutta, kun se on paperilla, se ehkä uskotaan helpommin.

Koska Vipsulla on niin moninaiset allergiat, päätimme poistaa kaikki altistavat tekijät. Kivennäisissä on joko kaurankuorijauhoa tai sinimailasjauhoa, joten niistä oli päästävä. Myös käyttämässämme kaurattomassa myslissä oli sinimailasjauhoa. Ruoka-analysoija kehitteli Vipsulle ruokavalion, joka koostuu pääasiassa ohrasta ja auringonkukansiemenistä. Lisänä on purkkia ja purnukkaa, mutta en sanoisi ruokinnan vielä karanneen siinäkään mielessä lapasesta. Jospa ne loputkin kutinat katoaisivat. Niin muuten, minut on jo tuomittu siitäkin, että syötän hevoselleni kuorittua auringonkukansiementä. Kivaa!

Virkistävintä ruoka-analyysissä oli kuitenkin analyysin tekijän kommentit hevosen liikutuksesta. Sinun tulisi lisätä hevosen liikunnan määrää. Ai niinkö? Jälleen kerran ihminen, joka ei tiedä tilanteestani tai siitä, mitä olen asian eteen tehnyt, mitään, ottaa kantaa. En edes vaivautunut vastaamaan tuohon mitään. Sillä kertaa. Teen sen nyt. 

Leikkauksestani on kohta vuosi ja olen leikkaukseni jälkeen ollut täysinvalidi useita kuukausia. Nyt liikun jo melko hyvin, mutta tarvitsen mm. hevoseni liikuttamisessa ja hoitamisessa apua, kuten joihinkin ihan arkisiin asioihin kotona ja töissä. Näin ei pitänyt käydä, joten siihen ei osattu varautua etukäteen.

Liikutusapua olen järjestänyt, mutten voi pakottaa ketään. Olen maksanut ihmisille siitä, että he viitsivät hevoseni kanssa puuhastella. Mitä enemmän voisin tehdä? Minulle ehdotettiin, että etsin liikuttajaa myös tuttavapiirin ulkopuolelta. Olin itseasiassa jo tehnyt niin. Halukkaita on jonoiksi asti, kunnes pitäisi sitoutua ja ottaa huomioon hevosen rajoitteet. Vipsun kuuma luonne ei helpota asiaa yhtään. Piiri pieni pyörähti takaisin.

Tänä kesänä pääsimme onneksemme kärryille, kun Vipsusta ei vielä tullutkaan tulevaa mammalomalaista. Lenkit kärryjen kanssa ovat olleet kaikkea 6-12 kilometrin välillä. Hevosen kunnon mukaan. Hiki on tullut joka kerta. Kärryillä on käyty 1-3 kertaa viikossa. Päälle on ratsastettu tai juoksutettu, eri päivinä tietysti. Se on siis vähintään 12km hikilenkkiä viikossa. Väitän, että enemmän kuin monella pelkkänä ratsuna toimivalla pollella yhteensä. Tiedän sen kuitenkin olevan vielä liian vähän. Silti, järjestelmällisesti asiaan on koko ajan puututtu ja sille on tehty jotain. Enemmän kuin arvostelijoiden silmät näkevät.

Mikä ehkä eniten ärsyttää, on juuri tuo arvostelijoiden kyvyttömyys nähdä. He nimittäin eivät näe paitsi kaikkea sitä, mitä minä käyn läpi ja teen asioiden eteen, oman hevosensa tilaa ja osa puhuu muutenkin ristiin. Yksi sanoo ensin, että ruokaa pitää vähentää ja kohta, että sitä pitää lisätä. Onneksi on päässä muutakin sahanpurua. Teen, kuten parhaaksi tiedän.

Lisää kuvateksti

Asiasta ratsastusterapiaan. Edistystä on tapahtunut. Selkään nouseminen "väärältä" puolelta alkaa sujua. Pakokauhukin on pysynyt hallinnassa, ainakin välillä. Ravi on omassa satulassa hysteerisen kivuliasta, mutta sitä on kuitenkin joka kerta kokeiltu. 

Viime harjoitusten yhteydessä putsasin jo kavioitakin. Se vaatii vielä aikaa, mutta uskon vakaasti sen vielä onnistuvan. Satulankin sain nostettua itse selkään ja vyön kiinni vaikken kiristettyä loppuun asti. Mielestäni se on iso saavutus ja olen tyytyväinen.

Huomenna joudun kuitenkin kohtaamaan ennen varsinaista ratsastusterapiaa kaikki mahdolliset pelot ja haasteet. Minulla ei nimittäin ole avustajaa käytettävissäni ennen tuntia. Jos siitä ei tule täyttä katastrofia, siitä tulee menestys. Pelottaa silti niin perkeleesti!

-J