Asia on niinkuin sen ajattelee

Päätin viime viikolla pahimmasta loimishowsta toivuttuani, ettei viimeisin episodi kaikkinensa ole koettelemus. Se on opetus. Unohdan kiireessä vaalia kaikkea kaunista ja kadotan kosketuksen olennaiseen. Hevonen on rakas, terve tai sairas. Toki sitä toivoisi opetukselle kärsimystä kevyempää hintaa ja kevyemmin kantaisi kengätkin kohti tallia, jos olisi muitakin vaihtoehtoja kuin veivata milloin minkäkin vaivan kanssa.

Oivalluksen hetkellä päätin, että joka päiväinen puunaaminen on laatuaikaa. Ei stressiä treenistä. Ollaan tässä hetkessä, hoidetaan ja nautiskellaan. Puunaaminen sai kaverikseen hengailua vihreän äärellä, loputtomasti rapsutuksia ja kuiskattuja salaisuuksia, puolin ja toisin. Muutaman päivän jälkeen huomasin muutoksen hevosessa. Se odotti minua joka päivä. Odotti ja oli kärsimätön. Aina se tulee vastaan, mutta nyt sen silmät loistivat. Kun lähdin, se jäi katsomaan perääni sydäntä särkevästi - joko menet?




Hulluinta on, että tämä oivallus ei ole uusi. Se on vannomani tapa toimia. Kadotin sen johonkin. Toki olemme rapsutelleet ja hengailleet hevosen kanssa, mutta nyt siitä tehtiin jokailtainen pääohjelma. Kun sunnuntaina pakolliset talkoot peruuntuivat, päätimme omistaa kokonaisen päivän Vipsulle. Aamupäivällä kävimme kärrylenkillä Vipsun valitsemaan tahtiin (pientä jarrua pidettiin) ja kestoon. Kun hevonen kääntyi kotiin, se sai mennä sinne. Kärrylenkin jälkeen suihku. Pienen evästyshetken jälkeen pakkasimme karvakorvan traileriin ja suuntasimme uimarannalle.

Vipsu ei meinannut pysyä nahoissaan, kun keksi missä ollaan. Se marssi järveen sen kummempia kyselemättä ja aloitti armottoman loiskottamisen. Liinan päässä oli mukana pysymistä, kun hevonen kahlasi vedessä edestakaisin. Välillä kaivettiin taas vesireittiä Kiinaan.










Aikansa läträttyään tamma totesi, että heitämpä pötkölleen tuonne rantsuun. Siinä se nautiskeli elämästään rantahietikolla, natusti hietikon laidassa olevasta pienestä pihlajasta lehdet ja pörisi. Tovin piehtaroituaan tamma marssi takaisin järveen. Hetki siinä sitten vielä veivattiin edes takaisin. Jossain kohtaa tamma totesi, että nyt riittää. Lähdimme kotiin.


Vesipeto venyttelee =)




Kotona Vipsua odotti yllätys. Tarhakaranteeni oli ohi ja Vipsu palasi takaisin laitumelle. Voi sitä ihmetyksen määrää, kun mentiinkin viereisestä portista. Laitumelle jäi väsynyt, mutta onnellinen hevonen.







- J

4 kommenttia

  1. Niinhän se on, jos jostain asiasta ei pääse eroon, niin siitä on helpompaa opetella tykkäämään. Tällä tavalla kaikki sujuu paljon mukavammin. Ihanaa, että olet päässyt nauttimaan laatuajasta hevosesi kanssa, se on niin palkitseva tunne, kun huomaa hevosenkin nauttivan. Kyllä sitä huomaa itsekin varsinkin töitten jälkeen kiireessä vaan suorittavansa asioita hevosen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee. Katsotaan nyt kauan muistan tästä luksuksesta nauttia =)

      Poista
  2. Ihana Vipsu, niin tohkeissaan loiskuttelee! :D

    Sama juttu se on siitostammankin omistamisessa. Moni on ihmetellyt miten raaskin teettää tilausvarsoja kun tamma on pois käytöstä niin kauan. Ja nyt ihmetellään miksi en itse ratsasta sillä. ;) Ei se ole poissa käytöstä kun se on halattavissa joka päivä, sitä saa rapsutella, sen hörinää saa kuunnella ja sen kiintymyksestä nauttia. :) Näin minä sen nään, toiset näkee toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvin sanottu! Juuri näin asia on, hölmöjä ne, jotka eivät sitä ymmärrä =)

      Poista