Mieltä on viime päivinä ylentänyt poikittainen ja piiskaava sade. Huolta on aiheuttanut taas yksin jäänyt Vipsu. Olosuhteille ei voi mitään. Sateesta selviää sadetakilla.
Olen jo pari kuukautta etsinyt Vipsulle elämänkumppania. Sellaista tyyppiä, joka kulkisi mukana, mentiin minne vaan. Koska omat resurssit aktiiviseen harrastamiseen ovat valitettavan rajalliset, ei vähiten vamman takia, mutta eritoten siksi, että työ sotkee harrastukset, on ollut vaikea löytää täysin optimaalista kaveria.
Myynti-ilmoituksissa lukee liian usein: "Ei koeajalle", "Suora kauppa" tms. Ymmärränhän minä sen, ettei kukaan myyjä jaksa kenenkään huveja kustantaa ja valitettavan usein myytäviä hevosia käydään kokeilemassa "ihan muuten vaan" tai otetaan koeaikalainen vain kesäksi. Silti, tällaiselle loppuelämän kodin tarjoajalle, joka etsii toiselle rakasta kumppania, ei moinen kaupanteko käy. Vipsu valitsee kumppaninsa itse, minulta kysytään vain mielipide.
Vamma asettaa vaatimuksia myös epäaktiivisen harrastamisen suhteen, jolla tässä kohtaa tarkoitetaan hevosen liikutusta. Yhdessäkin on tekemistä, saati sitten kahdessa. Siksi optimaalinen kaveri voisi olla pikkuvikainenkin, sellainen pihakoriste, jolla kuitenkin olisi jonkinlainen rooli silloin tällöin.
Toisaalta haluaisin hevosen, toisaalta ponin. Kunhan se sopisi vammaiselle ratsuksi tai ajokiksi - satunnaisesti. Kuvio on selvä, mutta sitten iskee ainainen epävarmuus. Pitäisikö kuitenkin? Entä jos? Ja kohta katselen jo jotain ihan muuta.
Asiaa ei helpota, että hevoseni on rasisti ja vaikuttaa hyväksyvän vain toisen suomenhevosen. Tämä rajaa, jos ei rotua, niin ainakin hevosen tai ponin värimaailman.
Pitäisi saada aikaiseksi ostaa myös traktori. Vipsun elämän optimointi on edennyt pisteeseen, jossa Vipsulle rakennettu talli alkaa valmistua. Niin siis se rakennus. Ikuisuusprojektihan se muutoin on. Jotta ikuisuus saataisiin kulumaan muutenkin kuin maata lapiolla siirtämällä, tulisi tallin pihaan löytää traktori, joka ajaisi asiansa, pysyisi korjaamatta kunnossa eikä se kalliskaan saisi olla.
- J
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Traktori olis niin tarpeen täälläkin, mutta sille tarttis olla joku säilytyspaikka ja budjetti riittää häthätää sellaiseen mummo ankan avomalliin, johon saa EHKÄ kiinni perälevyn, jos sitäkään.... Ja mitäs kun tarttis kaivaa, nostaa, työntää, siirtää yms.... Joten jatkamme haaveilua lottovoitosta ;)
VastaaPoistaP.s. Ihan huippu hieno talli sinne teille tulossa!!!
Vautsi miten hieno talli! Toivottavasti Vipsulle löytyisi kiva kamu. Tuossa tapauksessa ei varmaan auta sitten katsella muita kuin suokkeja. ;)
VastaaPoistaKiitos molemmille! Talliin on panostettu kaikki, mitä on ja, mitä tulevaisuudessa ei tule olemaan =) Ikkunoiden kalterit kuvaavat hyvin sitä toista puolta tuntemuksista =P
VastaaPoistaTraktoreiden hintatasosta johtuen joutunemme valjastamaan Vipsun työhevoshommiin.