Jokimaa

Tänään korkattiin paikallisrata. Meille se on Jokimaa, tasan vartin ajomatkan päässä. Siitä on aikaa, kun Vipsu on täällä viimeksi juossut, jos on juossut koskaan. 3.9.2009 Vipsu on ollut lähtölistoilla, muttei startannut.

Nyt oltiin jännän äärellä monessakin mielessä: Olisiko radalla muita, flippaisiko Vipsu, olisiko rata edes auki, menisikö se kesken kaiken kiinni. 

Meitä ennen paikalla oli yksi ratatallilainen valjakko, lähtiessämme seuraava purkautui. Saatiin siis seilata radan laidalta toiselle rauhassa.

Vipsun flippailuja on syytä jännittää ennemminkin muodossa, kuinka pahasti Vipsu flippaa. Tällä kertaa käytiin kiitettävällä tasolla jo ennen harjoitusten aloittamista. Valjastaminen oli työlästä, liikkeelle lähtö potentiaalinen katastrofi. Kuski kärryille ja sitten irrotus. Se ei toimi meillä. Kuski kärryille ja onnea vaan hevosen irti saamiseksi. Jos sinkoilevan mammutin onnistuu irti saamaan, se ampuu yli välittämättä, kuka tai mitä jalkoihin jäi. 

Tällä kertaa yliajoja tuli nolla, koska kieltäydyin edes yrittämästä hevosta irti. Kuski alas kärryiltä ja kas meillä oli loossissa taas leppeä lehmäeläin. Kuski sai kipittää kyytiin vauhdissa. Näin liikkeelle lähtö toimi erinomaisesti.


Kamerasta loppui akku taas oikealla hetkellä >.<



Vipsu kipitti radalle innostuneena. Silti jo ensimmäisellä kierroksella se kokeili, josko radalta voisi poistua vauhdilla ja kuskin huomaamatta. Radanlaidalla oli tympeää kytätä sakeaan sumuun näkemättä valjakosta vilaustakaan. Äänet kuuluivat sitäkin paremmin. Vipsu vinkui ja pörisi.

Parin kierroksen jälkeen röhkiminen tasaantui ja ravi venyi kauniin rennoksi. Kovaa ei menty ja välillä käveltiin. Puoli tuntia ja litroittain hikeä. Se riitti meille. Koppiin marssi väsähtänyt, mutta tyytyväinen tamma.

- J


Kotona Vipsu sai vieraita.

Ja sai ansaittuja palkintoja..



1 kommentti

  1. Heippa, heitin sinua haasteella! http://lahtoruutuun.blogspot.fi/2014/11/haaste-mita-miksi-ja-kuinka.html

    VastaaPoista