Skitso stalkkeri

Tallin kameravalvonnassa on oikeastaan kaksi puolta. Se hyödyllinen ja se joka sairastuttaa. Niin ja sitten on se puoli, jossa joutuu miettimään mitä puhuu tai tekee, ettei jää kiinni. Kiinni mistä?

Keskityn nyt kahteen ensimmäiseen. Kameravalvonta hankittiin, koska se luo tunnelman turvallisuudesta. Jos jotakin sattuu, se jokin saatetaan huomata ajoissa. Jos joku tulee varkaisiin, jää se joku todennäköisemmin kiinni. 

Kun ei tapahdu mitään, voin herätä keskellä yötä skitsoamaan ei mistään. Huolestua niin, etten saa enää nukuttua. Lopulta kompuroin ympäri olohuonetta puolihorroksessa hysterian partaalla. Kyllä, näin siinä käy.

Aluksi olin kamerasta luonnollisesti innostunut ja Vipsua tuli vakoiltua vähän joka välissä. Kohta aloin vakoilla kauan Vipsu yöheiniään syö. Ei kauaa. Kun menen nukkumaan, vilkaisen vielä, että Vipsulla on kaikki hyvin. 

Sitten kamerassa näkyy liikettä Vipsun vierellä. Vaikka järki sanoo, Jenny ei ymmärrä. Järki sanoo, että kuvassa näkyy varjo. Jenny on varma, että Vipsu on varsonut. Kyllä, kuukausia etuajassa. 

Toisella kertaa Jenny herää kissan nälkään keskellä yötä. Kissa ei pyydä, se vaatii. Kun olet hereillä, mitä teet? Vilkaiset, mitä Vipsulle kuuluu. Koko hevosta ei näy. Karsina on tyhjä. Järki sanoo jotain, Jenny ei saa henkeä. Kello on kolme aamuyöllä. Vipsu oli karsinassaan illalla. Missä se on nyt? Kuka sen vei? Miksi ja mihin? Mitä nyt tapahtuu!?! Hetken kuluttua karsinan pimeästä nurkassa vilahtaa tuttu turpa. Vipsu nukkuu seinää vasten, siinä kameran ainoassa sokeassa kohdassa. Lopullista asennusta on syytä miettiä.

Kun lopulta koittaa varsomisen aika tai tapahtuu jotain muuta merkittävää, olen todennäköisesti kaikesta valvomisesta niin väsynyt, etten pysy hereillä.

- J