Vipsun nisät turposivat ja vuotivat aika tasan kolme viikkoa sitten. Laskettuun aikaan on yhtä monta, mutta kuukautta. Lääkäri kielsi muuta kuin kurkkimasta mahan alle, jottei maidontuotanto provosoidu. Koska ei pääse käpäämään eikä oikein luota omiin muistikuviinsakaan, oli otettava kamera avuksi.
Siinä ne nyt on. Ensin esittelemme kuvan parin viikon takaa:
Ja tässä ne ovat tänään:
Yhtään en tykkää näkemästäni. Kuvan yläosassa näkyy arpeumaa kohdasta, josta iso sarkoidi lopulta saatiin kuin saatiinkin putoamaan. Se on ainoa hyvä asia. Ensi katsomalta nisät eivät näyttäneet sen suuremmilta, mutta mitä kauemmin tuijotan tätä näkyä, sitä skitsofreenisempi olo iskee.
Lämpöäkin on. Vaikka vain 38,3. Se on kuitenkin enemmän kuin 37,8.
Nyt arvotaan kiusataanko tammaa klinikkareissulla vai annetaanko asian toistaiseksi olla, pistetään sormet ja varpaat ristiin. Unohdetaan hengittää. Tällä stressillä tämä varsa jää viimeiseksi vaikka varsa ja tamma sessiosta selviytyisivätkin.
Vaikka varsa syntyisikin terveenä ja elinvoimaisena, pelkään että ternimaito on mennyttä.
- J
Kyllä minustakin näyttää, että alemmassa kuvassa ovat isommat. :( Toivottavasti ei ole mitään! Tsemppiä sinne! Saat varmaan muuten aika paljon google-osumia tällä kirjoituksella. ;)
VastaaPoistaKiitos tsempeistä. Muuta ei kai voi kuin toivoa..ja ihmetellä lisääntynyttä googleliikennettä =D
PoistaTuohon ternimaito-ongelmaan kannattaa varautua jo ennalta, ainakin Kylämäen hevostilalta saa ternimaitoa ja ihan varmasti muualtakin. Sehän säilyy jopa kolmekin vuotta pakkasessa.
VastaaPoistaOnko Vipa tiputellut maitoa sen tammikuun lopun postauksen jälkeen? Kannattaisi varmaan se Vipa kuitenkin vielä uudestaan tutkia istukkatulehduksen varalta, kun tila on noinkin pitkään säilynyt tuollaisena. Oletko ollut tässä välissä klinikkaan/eläinlääkäriin yhteydessä, mitä he ovat olleet mieltä?
Täällä on kädet kyynerpäitä myöten ristissä ja toivotaan teille kaikkea hyvää!
Kiitos vinkistä! Alankin selvitellä heti. Parempi pelata varman päälle, maidon ja klinikan kanssa. Toinen mielipide ei olisi pahitteeksi.
PoistaSamaan klinikkaan en ole nyt ollut yhteydessä, mutta Hyvinkäälle jo soitin. Vielä ajattelin konsultoida myös Metsäpirtin väkeä.
Mitä maidon tiputteluun tulee niin ei ainakaan kovin näkyvästi ole tiputellut. Luulen silti, että lypsämällä saattaisi jotain irrota. Kokeilla en uskalla.
Mulla oli kans niitä tissikuvia niin paljon että todellakin oli googleosumia aika hyvin viime keväältä. :D Sitä vaan ihmettelin että ihan sitten aukaisivat heppablogin kun kohdalle sattui...
VastaaPoistaMutta stressaaminen on hirveää. :( Tiedän. Onneksi se myös unohtuu ajan kanssa...
Voi "poikaparkoja" ja mitälie mieltymyksiä.
PoistaOlisi jo ensi vuonna tähän aikaan. Olisi tämänkin stressin tilalle tullut uudet murheet..